Jumallehto

Betula nana, osa 61

Päivät, viikot ja lopulta ensimmäinen kuukausi sujuivat kylässä nopeasti ja rauhallisesti lähestyvää talvea odotellessa. Kyläläiset, majatalon isäntää lukuun ottamatta, olivat aluksi varautuvaisia ja aristelevia vieraiden suhteen. Pikkuhiljaa asukkaat kuitenkin tottuivat Emilyyn ja Mihailiin. Sarnel pysytteli kuitenkin suurimman osan ajasta piilossa. Vain majatalon isäntä Cojol Ruskeatupa tiesi kaksikon sammakkolemmikistä.

Päivien lyhetessä Mihail vietti yhä pidempiä aikoja yksinään kylän jumallehdossa ja Sarnel puolestaan uppoutui syviin mietteisiin majatalon huoneen pöydällä kynttilän vieressä. Emily sen sijaan olisi tarvinnut enemmän virikettä päivilleen. Hän ottikin tavakseen kiertää kylän lähimetsiä. Nopeasti metsäpolut kävivätkin hänelle tutuksi ja Emilyn päivittäiset kävelyretket pitenivät päivä päivältä. Lopulta hän saattoi lähteä aamun sarastaessa ja palata vasta pimeällä.

Emily oli tehnyt juuri tällaisen pidemmän retken edellisenä päivänä, joten sinä päivänä hän ajatteli levätä ja pysytellä kylässä. Hän myös halusi mennä Mihailin seuraksi jumallehtoon.

Jumallehto puistatti Emilyä. Se johtui puista. Puut olivat vanhoja ja ne olivat voimakkaita. Majatalon isäntä Ruskeatupa oli kertonut, että puut olivat olleet paikalla kauan ennen kylän perustamista. Kyläläisetkin pelkäsivät jumallehtoa ja siksi se oli ympäröity kivimuurilla. Muurissa ei kuitenkaan ollut portteja. Portit oli kuulemma rakennettu muurin rakentamisen yhteydessä, mutta ne oli murrettu heti ensimmäisenä yönä.

Seuraavana päivänä kyläläiset olivat tietenkin korjanneet portit ja asettaneet yöksi vartijat. Seuraavana yönä portit oli jälleen murrettu ja vartijat kertoivat sekavia tarinoita elävistä puista, jotka hyökkäsivät yöllä porttien kimppuun. Sen jälkeen uusia portteja ei rakennettu ja kyläläiset olivat alkaneet hoitaa jumallehtoa.

Sen jälkeen jumallehdon puut olivat olleet rauhallisia ja näyttivät suojelevan kyläläisiä kaikelta pahalta niin kauan, kun he hoitivat jumallehtoa ja antoivat puille satunnaisia uhrilahjoja. Eläinuhreista pitivät vain muutamat puut, joilta kyläläiset rukoilivat metsästysonnea. Suuri osa puista piti kasvatetuista uhreista ja muutamat puut olivat jopa persoja makealle. Etelästä harvoin saapuvien kauppiaiden tuomat hedelmät olivat myös suosittuja puiden keskuudessa.

Emily käveli syvälle jumallehtoon ennen kuin näki Mihailin istumassa sammaleisella kivellä miltei jumallehdon keskellä olevan pienen lähteen muodostaman lammen lähistöllä. Lammen vieressä seisoi jumallehdon suurin puu, jota kyläläiset kutsuivat Ukoksi.

Ukko oli suurin Emilyn koskaan näkemää puu. Siitä olisi suoraan kovertamalla voinut rakentaa talon, jossa mahtuisi kokonainen perhe asumaan.