tiistai 27. marraskuuta 2012

Edellytys: Ensirivit



Tässä on Edellytyksen ensirivit, jonka eilisessä tekstissä mainitsin. Ensirivit on siis ensimmäinen kohtaus, jonka keksin kirjaan ja se alkuperäinen inspiraatio, mistä on lähdetty liikkeelle.


Juhani nojasi synkeänä baaritiskiin ja siemaisi lonkeroaan. Sitten hän loi hitaan vilkaisun Kaisaan ja tämä katsoi kysyvästi takaisin.

”Pidätkö Nylon Beatista?” Juhani kysyi Kaisalta.

”En. Kuinka niin?” Kaisa ihmetteli.

”Kunhan pohdin. Tiedät sen kappaleen Rakastuin mä luuseriin? Tässä nimittäin olisi yksi luuseri, johon voisit rakastua.”

Kaisa oli hetkenaikaa hiljaa.

”Juhani, ota silmälasisi pois päästä”, Kaisa sanoi.

”Miksi?” Juhani ihmetteli.

”Ota nyt vain”, Kaisa vastasi.

Lopulta Juhani teki työtä käskettyä ja asetti silmälasinsa tiskille. Sitten hän käänsi päänsä Kaisaan päin.

Samassa Kaisa läväytti kädellään Juhania kasvoille kaikella sillä voimalla, minkä hän vain kädestään sai aikaiseksi. Kaisan tuntien sitä voimaa oli paljon, sillä Kaisalla oli ruista ranteessa monia miehiäkin enemmän. Juhani pysyi tuolillaan vain sen takia, että hänen jalkansa sattui olemaan sopivasti tiskin alareunassa kulkevan jalkatukena toimivan metalliputken alapuolella ja hän sai otettua putkesta tukea.


Tästä pätkästä siis lähdettiin puoli vuotta sitten liikkeelle. Tänään Edellytys on odottamassa pöytälaatikossa toista kirjoituskierrosta. Toivottavasti projekti etenee myös seuraavan puolen vuoden aikana yhtä rivakalla tahdilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti