keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Nihkeää alkutalvea



Talvi ja syksy ovat viime viikkojen aikana käyneet kovaa taistelua siitä, kummanko valtakautta nyt eletään. Ainakin tällä hetkellä ikkunasta ulos katsomalla voi todeta talven voittaneen, ainakin hetkeksi.

Aikaisemmin kirjoitin, että haen syksyn yliopistojen yhteishaussa Jyväskylän yliopistoon tietojärjestelmätieteelle. Pääsykoe oli torstaina 1.11. ja koe tuntui helpolta. Jopa hieman petollisen helpolta. Toki olin ennakkoon katsonut aikaisempien vuosien pääsykokeita ja ne näyttivät suhteellisen helpoilta. Siltikin aina niskakarvoissa on se paha aavistus, että koe olisi mennyt aivan mönkään. Saa nähdä. Tämän kuun aikana tulosten pitäisi kuitenkin tulla.

Kirjoittamiseni keskittyy edelleenkin romaanin käsikirjoitukseen. Betula nanan kanssa on joinakin viikkoina ollut jopa hieman ongelmia, kun en ole kirjoittanut tarinaa ollenkaan varastoon ja torstai on päässyt yllättämään. Olen kuitenkin saanut pidettyä lupaukseni aina torstain aikana ilmestyvästä uudesta osasta (joskus vain muutamalla minuutilla, mutta torstain puolta aina kuitenkin). Lokakuun lopussa kirjoitin myös muutaman novellin, joista ensimmäisen, Ei-kenenkään-maa, olen jo julkaissutkin täällä blogissa. Lisää siis luvassa.

Yhdysvaltain presidentinvaaleja on pakko kommentoida sen verran, että kannatan Barack Obamaa (joka näillä näkymin myös voitti vaalit). Kannatan Obamaa suomalaisena. Vaaleja miettiessäni tajusin myös sen, että jos olisin yhdysvaltalainen, äänestäisin luultavasti Mitt Romneyta. Asiat kääntyvät joskus hassusti, kun niitä miettii useammalta kannalta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti