Betula pubescens, osa 78
Upseerit nyökkäilivät. Ainoastaan kapteeni Kallas näytti enää pohtivan jotakin.
”Onko sinulla vielä jotakin mielessäsi, kapteeni Kallas?” Edkar kysyi.
”Kyllä, herra kenraali. Luulen, meidän olisi varmaan hyvä koittaa harhauttaa Suuren keisarikunnan armeijaa”, Venir sanoi.
”Sillä saisimme varmasti lisää aikaa varustautumiseen”, Edkar sanoi.
Kapteeni Kallas nyökkäsi. Kenraali piti lyhyen tauon miettiäkseen.
”Onko sinulla ehdotuksia?” Edkar kysyi.
”Ei mitään riskitöntä. Sopiva pienehkö osasto voisi käydä liikkumassa jossakin toisessa suunnassa kuin missä pääosasto liikkuu ja samalla ryöstellä varusteita”, Venir sanoi.
”Ei todellakaan mitään riskitöntä, mutta ehkä harkitsemisen arvoista. Meidän täytyy kartoittaa sopivia kohteita. Jotta olisi mahdollista, että tieto ryöstelystä kulkeutuisi keisarikunnan armeijalle, täytyisi osaston kulkea pitkä matka tiheämmin asutetuille seuduille”, Edkar sanoi.
”Mutta pääosasto voisi kulkea suhteellisen rauhassa, kun vihollinen etsisi sitä täysin väärästä paikasta”, Venir sanoi.
”Huonossa tapauksessa pieni osasto saattaisi tuhoutua, jos Suuren keisarikunnan armeija saisi osaston kiinni. Siihen ei välttämättä tarvittaisi suurtakaan joukkoa, koska osaston olisi oltava pieni. Toki keisarikuntalaiset eivät välttämättä uskaltaisi lähettää tuhoamistehtävään kovin pientä osastoa, koska he ehkä olettaisivat meidän pääjoukon olevan lähistöllä ja onnistuimme juuri tuhoamaan yhden kokonaisen armeija, joskin pienen ja täysin yllätetyn sellaisen”, Edkar sanoi.
”Pieneen osastoon lähtijöiden täytyisi olla vapaaehtoisia ja riskistä tietoisia”, Solkar sanoi.
”Tietenkin. Ei ketään pidä lähettää sellaiselle tehtävälle tietämättömänä”, Venir sanoi.
”Kuka tätä tehtävää haluaisi sitten lähteä johtamaan?” Edkar kysyi.
Kapteenit hiljenivät. Kukaan ei varmastikaan ollut vapaaehtoinen tällaisen tehtävän johtoon. Ei ainakaan tässä tilanteessa, missä he nyt olivat. Toisaalta kaikki ymmärsivät harhautuksen tarpeen ja tärkeyden.
Kapteen Kallas koki, että koska hän oli ehdottanut operaatiota, hänen oli lähdettävä itse johtamaan sitä. Kun, kuten jo ennalta oli ollut arvattavissa, kukaan ei ollut ilmaissut halukkuuttaan johtaa tehtävää, Kallas päätti astua esiin ja vapaaehtoiseksi. Hän ei kuitenkaan ehtinyt.
Kapteeni Cranfot astui kenraali Netronovan luokse.
”Minä voin lähteä. Muut ovat kokeneet kovempia, mutta minä olen hyvin levännyt. Tiedän myös joukon luottosotilaita, jotka ovat varmasti innokkaita lähtemään mukaani tehtävää suorittamaan”, Tom sanoi.
Edkar nyökkäili ja vilkaisi kapteeni Kallasta, joka yllättyneenä tuijotti kapteeni Cranfotia.
”Olette varmasti parhaassa kunnossa tämän tehtävän hoitamiseksi. Kapteenit Kallas ja Suomas puolestaan voivat johtaa tarvikkeiden keruuta ja valmistusta ja minä pääosaston etenemistä kohti etelää. Kaikille riittää kyllä tehtävää” Edkar sanoi.
Käskynjaon jälkeen kapteeni Kallas meni kapteeni Cranfotin luokse.
”Kiitos, kun lähdet johtamaan harhautusosastoa”, Venir sanoi.
”Ilo on minun puolellani. Ei teille Solkarin kanssa voi antaa kaikkea kunniaa”, Tom sanoi.
Kapteeni Kallas nyökkäsi.
”Jos tarvitse jotakin, niin kysy. Tuosta tehtävästä tulee varmasti vaikea”, Venir sanoi.
”Kysyn, jos tulee tarvetta”, Tom sanoi.
torstai 19. syyskuuta 2019
torstai 12. syyskuuta 2019
Tie etelään VII
Betula pubescens, osa 77
Edkarin johtama osasto löysi huoltojoukkonsa väliaikaisen leirin ennen puoltapäivää. Hieman hitaammin heidän perässään seurasi pieni ryhmä, joka peitti osaston jälkiä ja viritti ansoja Suuren keisarikunnan tiedustelijoita ja joukkoja varten. Iltapäivän aikana myös jälkijoukko saavutti leirin ja heitä odotellessa haavoittuneet olivat jo saaneet hoitoa.
Aliupseeri Kafenpoika jatkoi haavoittuneiden hoidon johtoa myös huoltojoukkojen leirissä, koska hän oli hyvin perillä siitä millä eri tavoin kukakin oli haavoittunut. Kafenpoika tuli myös hyvin toimeen huoltojoukkojen kanssa vaikka olikin itse taisteluosastosta.
Alkuillasta Edkar kokosi upseerinsa pohtimaan jatkoa tiellä kohti etelää ja kotia.
”Nyt meidän täytyy päättää seuraavasta askeleesta”, Edkar sanoi.
” Gyllenburhiin on vielä paljon matkaa, herra kenraali”, Tom sanoi.
”Niin on ja kaupunki ei taidakaan olla vielä seuraava huolemme”, Edkar sanoi.
”Herra kenraali, kiireellisemmin meidän täytyy varmistaa ruuan ja muiden tarvikkeiden riittävyys. Tämän hetken varustuksella emme pääse kauaksikaan. hyvä jos toivumme tämän hetken haavoistamme”, Solkar sanoi.
”Voinemme myös olettaa, että alue meidän ja Gyllenburhin välillä on vartioitu ja linnoitettu paljon tiiviimmin nyt kuin mitä se oli meidän tullessa pohjoiseen. Meidän täytyy siis edetä varovaisesti metsiä pitkin, mikä on hidasta”, Venir sanoi.
”Jos rakennustyöt ovat jättäneet jäljelle sellaisia metsiä, joissa voimme kulkea turvallisesti”, Solkar sanoi.
”Suunta on selvä. Kuljemme kohti etelään, tuli mitä tahansa eteemme. Meidän täytyy kuitenkin keskittää enemmän voimia ruuan ja varusteiden hankintaan ja tekoon”, Edkar sanoi.
”Herra kenraali, taidamme joutua tyytymään luonnon antimiin, sillä täällä erämaan reunalla ei ole paljoa mitä ryöstää”, Solkar sanoi.
”Sitten tyydymme siihen, mitä luonnolla on meille tarjota”, Edkar sanoi.
”Herra kenraali, se vie paljon aikaa ja Suuren keisarikunnan armeija on ennemmin tai myöhemmin kintereillämme”, Tom sanoi.
”Minä tiedän, mutta meillä ei taida paljoakaan olla vaihtoehtoja. Jos jollakulla on parempia ehdotuksia mielessään, niin sanokoon niitä ääneen”, Edkar sanoi.
Edkar katsoi upseerejaan, jotka seisoskelivat hänen edessään vaitonaisina.
”Sitten ryhdymme keräämään sitä, mitä tämän seudun luonnolla on meille tarjota. Samalla kuljemme kohti etelää kaikkien jumaluuksien salliessa pääsemme Gyllenburhiin saakka”, Edkar sanoi.
Edkarin johtama osasto löysi huoltojoukkonsa väliaikaisen leirin ennen puoltapäivää. Hieman hitaammin heidän perässään seurasi pieni ryhmä, joka peitti osaston jälkiä ja viritti ansoja Suuren keisarikunnan tiedustelijoita ja joukkoja varten. Iltapäivän aikana myös jälkijoukko saavutti leirin ja heitä odotellessa haavoittuneet olivat jo saaneet hoitoa.
Aliupseeri Kafenpoika jatkoi haavoittuneiden hoidon johtoa myös huoltojoukkojen leirissä, koska hän oli hyvin perillä siitä millä eri tavoin kukakin oli haavoittunut. Kafenpoika tuli myös hyvin toimeen huoltojoukkojen kanssa vaikka olikin itse taisteluosastosta.
Alkuillasta Edkar kokosi upseerinsa pohtimaan jatkoa tiellä kohti etelää ja kotia.
”Nyt meidän täytyy päättää seuraavasta askeleesta”, Edkar sanoi.
” Gyllenburhiin on vielä paljon matkaa, herra kenraali”, Tom sanoi.
”Niin on ja kaupunki ei taidakaan olla vielä seuraava huolemme”, Edkar sanoi.
”Herra kenraali, kiireellisemmin meidän täytyy varmistaa ruuan ja muiden tarvikkeiden riittävyys. Tämän hetken varustuksella emme pääse kauaksikaan. hyvä jos toivumme tämän hetken haavoistamme”, Solkar sanoi.
”Voinemme myös olettaa, että alue meidän ja Gyllenburhin välillä on vartioitu ja linnoitettu paljon tiiviimmin nyt kuin mitä se oli meidän tullessa pohjoiseen. Meidän täytyy siis edetä varovaisesti metsiä pitkin, mikä on hidasta”, Venir sanoi.
”Jos rakennustyöt ovat jättäneet jäljelle sellaisia metsiä, joissa voimme kulkea turvallisesti”, Solkar sanoi.
”Suunta on selvä. Kuljemme kohti etelään, tuli mitä tahansa eteemme. Meidän täytyy kuitenkin keskittää enemmän voimia ruuan ja varusteiden hankintaan ja tekoon”, Edkar sanoi.
”Herra kenraali, taidamme joutua tyytymään luonnon antimiin, sillä täällä erämaan reunalla ei ole paljoa mitä ryöstää”, Solkar sanoi.
”Sitten tyydymme siihen, mitä luonnolla on meille tarjota”, Edkar sanoi.
”Herra kenraali, se vie paljon aikaa ja Suuren keisarikunnan armeija on ennemmin tai myöhemmin kintereillämme”, Tom sanoi.
”Minä tiedän, mutta meillä ei taida paljoakaan olla vaihtoehtoja. Jos jollakulla on parempia ehdotuksia mielessään, niin sanokoon niitä ääneen”, Edkar sanoi.
Edkar katsoi upseerejaan, jotka seisoskelivat hänen edessään vaitonaisina.
”Sitten ryhdymme keräämään sitä, mitä tämän seudun luonnolla on meille tarjota. Samalla kuljemme kohti etelää kaikkien jumaluuksien salliessa pääsemme Gyllenburhiin saakka”, Edkar sanoi.
torstai 5. syyskuuta 2019
Tie etelään VI
Betula pubescens, osa 76
Kun Edkar heräsi, ilta oli jo kääntynyt yöksi. Ympärillä oli hiljaista ja valoa oli vähän, kun kukaan ei uskaltanut sytyttää nuotioita. Kaikki pelkäsivät valon houkuttelevan vihollisen paikalle. Nukkuakseen paremmin jotkut sotilaat olivat rakentaneet kevyitä esteitä ja ansoja mahdollisien hyökkääjien varalle. Suurin osa kuitenkin luotti joukon tuomaan turvaan. Osa taas oli niin väsyneitä, etteivät he olleet ehtineet enää edes ajatella vihollista ennen nukahtamistaan.
Edkar huomasi, että kapteeni Suomas oli noussut ylös ja seisoskeli vähän matkan päässä puulta. Myls Edkar nousi ylös ja meni kapteenin luokse.
”Onko illan ja yön aikana tapahtunut mitään?” Edkar kysyi.
”Ei mitään mainittavaa, herra kenraali. Kaikissa suunnissa on hiljaista. Taisimme tulla Suuren keisarikunnan leireille niin suurena yllätyksenä, ettei meidän peräänkään osata lähteä”, Solkar sanoi.
”Sitä yllätystä tuskin kestää montakaan päivää. Kun tieto kiirii keisarikunnan armeijan keskusleiriin, niin sieltä tulee varmasti uudet ohjeet siihen, miten tulee toimia. Vihollisina he meitä kuitenkin suoraan pitivät”, Edkar sanoi.
”Taistelun alussa oli pientä epäröintiä, mutta lopulta meidän kai todettiin olevan väärässä paikassa liittolaisiksi. Mekään emme tosin ehkä käyttäytyneet mitenkään liittolaismaisesti”, Solkar sanoi.
”Eipä meidän täällä pitäisikään olla”, Edkar sanoi.
Edkar huokaisi ja katseli metsään. Nukkuvia sotilaita näkyi niin pitkälle kuin hänen katseensa vain kantoi.
”Herra kenraali?” Solkar kysyi.
”Toivon vain, että pääsisimme täältä jo pois”, Edkar sanoi.
”Niin. Me kaikki toivomme sitä. Levätkää vielä, herra kenraali”, Solkar sanoi.
”Koitan levätä. Hankkikaa te sillä välin tietoa, missä tukijoukot ovat. Voitte myös auttaa Kafenpoikaa ensiavun järjestämisessä”, Edkar sanoi.
”Selvä, herra kenraali”, Solkar sanoi.
Edkar meni takaisin puun juurelle lepäämään. Kapteeni Kallas nukkui edelleen sikeästi.
Aamulla kapteeni Suomaksella oli hyviä uutisia. Tukijoukot olivat löytyneet ja näiden pystyttämä leiri oli lyhyen matkan päässä. Sinne ehdittäisiin aamupäivän aikana. Aliupseeri Kafenpojan ensiaputoimet olivat myös sujuneet hyvin. Pahiten haavoittuneet oli löydetty ja heitä oli jo lähdetty kantamaan kohti tukijoukkojen leiriä, missä parempaa hoitoa oli tarjolla.
”Lähdetään sitten liikkeelle. Kukaan tuskin haluaa odotella täällä yhtään pidempään”, Edkar sanoi.
Osasto lähti liikkeelle heti, kun käsky saatiin välitettyä kaikille.
Kun Edkar heräsi, ilta oli jo kääntynyt yöksi. Ympärillä oli hiljaista ja valoa oli vähän, kun kukaan ei uskaltanut sytyttää nuotioita. Kaikki pelkäsivät valon houkuttelevan vihollisen paikalle. Nukkuakseen paremmin jotkut sotilaat olivat rakentaneet kevyitä esteitä ja ansoja mahdollisien hyökkääjien varalle. Suurin osa kuitenkin luotti joukon tuomaan turvaan. Osa taas oli niin väsyneitä, etteivät he olleet ehtineet enää edes ajatella vihollista ennen nukahtamistaan.
Edkar huomasi, että kapteeni Suomas oli noussut ylös ja seisoskeli vähän matkan päässä puulta. Myls Edkar nousi ylös ja meni kapteenin luokse.
”Onko illan ja yön aikana tapahtunut mitään?” Edkar kysyi.
”Ei mitään mainittavaa, herra kenraali. Kaikissa suunnissa on hiljaista. Taisimme tulla Suuren keisarikunnan leireille niin suurena yllätyksenä, ettei meidän peräänkään osata lähteä”, Solkar sanoi.
”Sitä yllätystä tuskin kestää montakaan päivää. Kun tieto kiirii keisarikunnan armeijan keskusleiriin, niin sieltä tulee varmasti uudet ohjeet siihen, miten tulee toimia. Vihollisina he meitä kuitenkin suoraan pitivät”, Edkar sanoi.
”Taistelun alussa oli pientä epäröintiä, mutta lopulta meidän kai todettiin olevan väärässä paikassa liittolaisiksi. Mekään emme tosin ehkä käyttäytyneet mitenkään liittolaismaisesti”, Solkar sanoi.
”Eipä meidän täällä pitäisikään olla”, Edkar sanoi.
Edkar huokaisi ja katseli metsään. Nukkuvia sotilaita näkyi niin pitkälle kuin hänen katseensa vain kantoi.
”Herra kenraali?” Solkar kysyi.
”Toivon vain, että pääsisimme täältä jo pois”, Edkar sanoi.
”Niin. Me kaikki toivomme sitä. Levätkää vielä, herra kenraali”, Solkar sanoi.
”Koitan levätä. Hankkikaa te sillä välin tietoa, missä tukijoukot ovat. Voitte myös auttaa Kafenpoikaa ensiavun järjestämisessä”, Edkar sanoi.
”Selvä, herra kenraali”, Solkar sanoi.
Edkar meni takaisin puun juurelle lepäämään. Kapteeni Kallas nukkui edelleen sikeästi.
Aamulla kapteeni Suomaksella oli hyviä uutisia. Tukijoukot olivat löytyneet ja näiden pystyttämä leiri oli lyhyen matkan päässä. Sinne ehdittäisiin aamupäivän aikana. Aliupseeri Kafenpojan ensiaputoimet olivat myös sujuneet hyvin. Pahiten haavoittuneet oli löydetty ja heitä oli jo lähdetty kantamaan kohti tukijoukkojen leiriä, missä parempaa hoitoa oli tarjolla.
”Lähdetään sitten liikkeelle. Kukaan tuskin haluaa odotella täällä yhtään pidempään”, Edkar sanoi.
Osasto lähti liikkeelle heti, kun käsky saatiin välitettyä kaikille.
torstai 29. elokuuta 2019
Tie etelään V
Betula pubescens, osa 75
Kun netronovalaiset olivat päässet piiloon Suuren keisarikunnan armeijalta, he etenivät nopeasti kohti etelää samalla ansoittaen kulkutiensä heitä seuraavia tiedustelijoita varten. Edkar myös lähetti tiedustelijoita ympärille sekä lähettejä etsimään osastoa, jossa tukijoukot olivat. Lopulta heidän oli kuitenkin pysähdyttävä lepäämään, kun pidempään taistelussa olleet eivät enää jaksaneet edetä eteenpäin.
”Toivottavasti löydämme tukijoukot pian. Miehillä on nälkä”, Edkar sanoi.
”Lepo auttaa jo pitkälle, herra kenraali”, Venir sanoi.
”Mutta se ei riitä, jos haluamme päästä kotiin”, Edkar sanoi.
”En tiedä mikä siihen riittää, herra kenraali”, Venir sanoi.
Edkar katsoi kapteeni Kallasta, joka oli kaukana energisestä itsestään. Kapteenin lasittuneen katseen edessä olivat väsyneet ja surulliset kasvot. Kallas oli myös saanut taistelun aikana useita ruhjeita ja haavoja, jotka kaikki olivat edelleen sitomatta.
”Tarvitsemme levon ja ruuan lisäksi siihen onnea ja toivoa”, Edkar sanoi.
”Niin. Varmasti, herra kenraali”, Venir sanoi.
”Mene lepäämään, kapteeni. Pärjään aliupseerien avustuksella”, Edkar sanoi.
”Kyllä, herra kenraali. Levätkää tekin, herra kenraali”, Venir sanoi.
Edkar seurasi kapteeni Kallasta, kun tämä asettui läheisen puun juurelle makaamaan ja nukahti lähes välittömästi. Saman puun alla nukkui myös kapteeni Suomas.
Pian aliupseeri Kafenpoika tuli Edkarin luokse.
”Kapteenit ovat väsyneitä, herra kenraali”, Nekau sanoi.
”Niin. Antaa heidän nyt levätä. Samoin kaikkien miesten, jotka olivat saarroksissa”, Edkar sanoi.
”Kaikki unen tarpeessa olevat taitavat olla jo nukkumassa, herra kenraali. Ehkä teitä lukuun ottamatta, herra kenraali”, Nekau sanoi.
Edkar hymähti.
”Herra kenraali, onko teillä uusia määräyksiä?” Nekau kysyi.
”Jos koet olevasi jossain määrin virkeä ja toimintakykyinen, niin etsi miehiä, jotka ovat myös toimintakykyisiä ja etsikää tai tehkää sidontatarpeita ja hoitavia yrttejä ja auttakaa taistelussa haavoittuneita. On paras aloittaa haavoittuneiden hoito jo ennen tukijoukkojen löytymistä”, Edkar sanoi.
”Lähden heti etsimään sopivia miehiä, herra kenraali”, Nekau sanoi.
”Hyvä. Minäkin taidan sitten hetken levätä. Edessä voi olla vielä pitkiä päiviä”, Edkar sanoi.
”Se on varmasti hyvä ajatus, herra kenraali”, Nekau sanoi.
Kafenpoika lähti toteuttamaan Edkarin käskyä ja Edkar puolestaan meni lepäämään sen samaisen puun alle, jonka alla kapteenikaksikko jo lepäsi.
Kun netronovalaiset olivat päässet piiloon Suuren keisarikunnan armeijalta, he etenivät nopeasti kohti etelää samalla ansoittaen kulkutiensä heitä seuraavia tiedustelijoita varten. Edkar myös lähetti tiedustelijoita ympärille sekä lähettejä etsimään osastoa, jossa tukijoukot olivat. Lopulta heidän oli kuitenkin pysähdyttävä lepäämään, kun pidempään taistelussa olleet eivät enää jaksaneet edetä eteenpäin.
”Toivottavasti löydämme tukijoukot pian. Miehillä on nälkä”, Edkar sanoi.
”Lepo auttaa jo pitkälle, herra kenraali”, Venir sanoi.
”Mutta se ei riitä, jos haluamme päästä kotiin”, Edkar sanoi.
”En tiedä mikä siihen riittää, herra kenraali”, Venir sanoi.
Edkar katsoi kapteeni Kallasta, joka oli kaukana energisestä itsestään. Kapteenin lasittuneen katseen edessä olivat väsyneet ja surulliset kasvot. Kallas oli myös saanut taistelun aikana useita ruhjeita ja haavoja, jotka kaikki olivat edelleen sitomatta.
”Tarvitsemme levon ja ruuan lisäksi siihen onnea ja toivoa”, Edkar sanoi.
”Niin. Varmasti, herra kenraali”, Venir sanoi.
”Mene lepäämään, kapteeni. Pärjään aliupseerien avustuksella”, Edkar sanoi.
”Kyllä, herra kenraali. Levätkää tekin, herra kenraali”, Venir sanoi.
Edkar seurasi kapteeni Kallasta, kun tämä asettui läheisen puun juurelle makaamaan ja nukahti lähes välittömästi. Saman puun alla nukkui myös kapteeni Suomas.
Pian aliupseeri Kafenpoika tuli Edkarin luokse.
”Kapteenit ovat väsyneitä, herra kenraali”, Nekau sanoi.
”Niin. Antaa heidän nyt levätä. Samoin kaikkien miesten, jotka olivat saarroksissa”, Edkar sanoi.
”Kaikki unen tarpeessa olevat taitavat olla jo nukkumassa, herra kenraali. Ehkä teitä lukuun ottamatta, herra kenraali”, Nekau sanoi.
Edkar hymähti.
”Herra kenraali, onko teillä uusia määräyksiä?” Nekau kysyi.
”Jos koet olevasi jossain määrin virkeä ja toimintakykyinen, niin etsi miehiä, jotka ovat myös toimintakykyisiä ja etsikää tai tehkää sidontatarpeita ja hoitavia yrttejä ja auttakaa taistelussa haavoittuneita. On paras aloittaa haavoittuneiden hoito jo ennen tukijoukkojen löytymistä”, Edkar sanoi.
”Lähden heti etsimään sopivia miehiä, herra kenraali”, Nekau sanoi.
”Hyvä. Minäkin taidan sitten hetken levätä. Edessä voi olla vielä pitkiä päiviä”, Edkar sanoi.
”Se on varmasti hyvä ajatus, herra kenraali”, Nekau sanoi.
Kafenpoika lähti toteuttamaan Edkarin käskyä ja Edkar puolestaan meni lepäämään sen samaisen puun alle, jonka alla kapteenikaksikko jo lepäsi.
torstai 22. elokuuta 2019
Kolmen leirin taistelu VI
Betula pubescens, osa 74
Tuhotun leirin sotilaista harva jäi odottamaan Edkarin johtaman osaston saapumista taistelukentälle. Ne jotka eivät rynnänneet suoraan pakoon, antoivat suosiolla netronovalaisten yhdistää voimansa. Saarrettu osasto oli myös saanut taistelutahtonsa taas nousuun, joten myös toisen leirin joukot joutuivat vetäytymään.
Kapteeni Kallas tuli tapaamaan Edkaria heti, kun netronovalaisten osastot olivat saaneet kosketuksen toisiinsa. Kapteeni Suomas puolestaan johti osaston uudelleenjärjestäytymistä.
”Herra kenraali, hyvä nähdä teitä”, Venir sanoi.
”Niin myös teitä”, Edkar sanoi.
”Ehdimme jo pelätä, ettei yksikään läheteistä päässyt perille saakka”, Venir sanoi.
”Yksi pääsi, mutta me myös tiedustelimme itse taistelun sijainnin ja tilanteen, kun kuulimme hälytyksen ja varmistimme ettemme me itse olleet tulleet huomatuksi”, Edkar sanoi.
”Hyvä, hyvä”, Venir sanoi.
Kapteeni Kallas jäi väsymystään tuijottamaan paikoilleen.
”Olette väsynyt, kapteeni”, Edkar sanoi.
”Ei, kyllä minä jaksan, herra kenraali”, Venir vastasi.
”Se ei ollut kysymys”, Edkar sanoi.
Kapteeni Kallas vain nyökkäsi. Edkarin mielestä kapteeni näytti siltä, että hän nukahtaisi heti kun pääsisi nuolenkantaman ulkopuolelle Suuren keisarikunnan leireistä. Taistelun pakko piti häntä hereillä.
”Mikä täällä on tilanne? Ovatko miehet väsyneitä?” Edkar kysyi.
”Jos sanon ihan rehellisesti, herra kenraali, niin olemme todella väsyneitä. Miehet kuitenkin saivat uutta uskoa, kun näkivät teidät. He jatkavat taistelua väsymyksestä huolimatta, kun te olette heitä nyt johtamassa. Jos haluamme lyödä toisenkin leirin, se täytyy tehdä nyt”, Venir vastasi.
”Ei kuitenkaan kannata väsyttää itseään loputtomiin. Voimamme eivät myöskään välttämättä riitä toisen leirin tuhoamiseen, kun meillä ei enää ole yllätyksen tuomaa etua. Ja joka tapauksessa tarkoituksemme on pyrkiä jatkamaan matkaa mahdollisimman pienellä taistelulla”, Edkar sanoi.
”Mitkä ovat siis käskysi, herra kenraali?” Venir kysyi.
”Jos meidät päästetään irtautumaan taistelusta, se on paras tehdä nyt”, Edkar vastasi.
Kapteeni Kallas nyökkäsi ja lähti välittämään käskyä.
Edkarin johtama osasto suojasi, kun piiritettynä ollut osasto vetäytyi kohti etelää. Suuren keisarikunnan armeija teki muutaman pienimuotoisen hyökkäyksen estääkseen netronovalaisten vetäytymisen, mutta lopulta he luopuivat yrityksestä. Saarto oli murtunut ja toisen leirin joukkojen osalta armeija oli lyöty, joten myöskään keisarikuntalaisilla ei ollut suurta intoa jatkaa taistelua.
Kolmen leirin taistelu oli ohitse.
Tuhotun leirin sotilaista harva jäi odottamaan Edkarin johtaman osaston saapumista taistelukentälle. Ne jotka eivät rynnänneet suoraan pakoon, antoivat suosiolla netronovalaisten yhdistää voimansa. Saarrettu osasto oli myös saanut taistelutahtonsa taas nousuun, joten myös toisen leirin joukot joutuivat vetäytymään.
Kapteeni Kallas tuli tapaamaan Edkaria heti, kun netronovalaisten osastot olivat saaneet kosketuksen toisiinsa. Kapteeni Suomas puolestaan johti osaston uudelleenjärjestäytymistä.
”Herra kenraali, hyvä nähdä teitä”, Venir sanoi.
”Niin myös teitä”, Edkar sanoi.
”Ehdimme jo pelätä, ettei yksikään läheteistä päässyt perille saakka”, Venir sanoi.
”Yksi pääsi, mutta me myös tiedustelimme itse taistelun sijainnin ja tilanteen, kun kuulimme hälytyksen ja varmistimme ettemme me itse olleet tulleet huomatuksi”, Edkar sanoi.
”Hyvä, hyvä”, Venir sanoi.
Kapteeni Kallas jäi väsymystään tuijottamaan paikoilleen.
”Olette väsynyt, kapteeni”, Edkar sanoi.
”Ei, kyllä minä jaksan, herra kenraali”, Venir vastasi.
”Se ei ollut kysymys”, Edkar sanoi.
Kapteeni Kallas vain nyökkäsi. Edkarin mielestä kapteeni näytti siltä, että hän nukahtaisi heti kun pääsisi nuolenkantaman ulkopuolelle Suuren keisarikunnan leireistä. Taistelun pakko piti häntä hereillä.
”Mikä täällä on tilanne? Ovatko miehet väsyneitä?” Edkar kysyi.
”Jos sanon ihan rehellisesti, herra kenraali, niin olemme todella väsyneitä. Miehet kuitenkin saivat uutta uskoa, kun näkivät teidät. He jatkavat taistelua väsymyksestä huolimatta, kun te olette heitä nyt johtamassa. Jos haluamme lyödä toisenkin leirin, se täytyy tehdä nyt”, Venir vastasi.
”Ei kuitenkaan kannata väsyttää itseään loputtomiin. Voimamme eivät myöskään välttämättä riitä toisen leirin tuhoamiseen, kun meillä ei enää ole yllätyksen tuomaa etua. Ja joka tapauksessa tarkoituksemme on pyrkiä jatkamaan matkaa mahdollisimman pienellä taistelulla”, Edkar sanoi.
”Mitkä ovat siis käskysi, herra kenraali?” Venir kysyi.
”Jos meidät päästetään irtautumaan taistelusta, se on paras tehdä nyt”, Edkar vastasi.
Kapteeni Kallas nyökkäsi ja lähti välittämään käskyä.
Edkarin johtama osasto suojasi, kun piiritettynä ollut osasto vetäytyi kohti etelää. Suuren keisarikunnan armeija teki muutaman pienimuotoisen hyökkäyksen estääkseen netronovalaisten vetäytymisen, mutta lopulta he luopuivat yrityksestä. Saarto oli murtunut ja toisen leirin joukkojen osalta armeija oli lyöty, joten myöskään keisarikuntalaisilla ei ollut suurta intoa jatkaa taistelua.
Kolmen leirin taistelu oli ohitse.
torstai 15. elokuuta 2019
Kolmen leirin taistelu V
Betula pubescens, osa 73
Jotkut kenraalin henkivartijoista hurjistuivat surun täyttämään raivoon nähdessään kenraalinsa kuolevan. Suurin osa sen sijaan vajosi epätoivoon. Jotkut anoivat armoa. Ketään ei säästetty. Siihen Edkarilla ja hänen joukoillaan ei ollut varaa. Jokainen säästetty sotilas oli taakka, joka seuraisi perässä otettiin heidät sitten vangeiksi tai päästettiin pakoon. Leirin keskusta oli pian lyöty, pikaisesti ryöstetty ja sytytetty palamaan. Hyökkäys pääsi jatkumaan kohti leirin toista laitaa, jossa vastustajia oli enemmän ja näin koko hyökkäyksen lopullinen menestys mitattaisiin.
Leirin keskustasta nouseva savupatsas riitti monelle syyksi juosta pakoon ja muidenkin taistelutahto heikkeni nopeasti. Suurin osa juoksi kohti pohjoista, jonne liikettä myös ohjattiin hyökkäyksen painopisteen pitämisellä leirin eteläreunalla. Osa juoksi myös kohti seuraavaa leiriä ja leirien välissä käytävää toista taistelua. Erityisesti jälkimmäistä Edkar oli toivonut, jotta syntynyt pakokauhu leviäisi laajemmalle ja paine taistelussa pienenisi.
Koko leiri oli pian sytytetty tuleen ja sen verran ryöstetty kuin taistelun vielä jatkuessa pystyttiin kantamaan. Savupatsas näkyisi pian kauaksi ja varmasti huomattaisiin myös pohjoisessa olevissa leireissä. Sieltä lähtisi pian sekä tiedustelijoita että apujoukkoja.
Edkar saapui leirin reunalle ja pääsi katselemaan nyt omin silmin leirien välissä käytävää taistelua. Netronovalaiset olivat ilmeisemmin olleet aikaisemmin ahdingossa, mutta saaneet hengähdystauon, kun Suuren keisarikunnan sotilaat keskittyivät ihmettelemään leiristä tulevaa savua sekä sieltä pakenevia sotilaita.
”Meidän täytyy jatkaa hyökkäystä. Ihmetys ei saa muuttua vastarinnaksi ennen kuin joukkomme on vapautettu saarroksista. Valmistele osastot etenemään uuteen hyökkäykseen”, Edkar sanoi.
”Selvä, herra kenraali”, Nekau sanoi.
Aliupseeri lähti toteuttamaan käskyä. Edkar jäi seuraamaan alhaalla käytävää taistelua. Tämän leirin sotilaiden vastarinta todennäköisesti olisi heikkoa, mutta toisen leirin sotilaiden reaktiota oli vaikea arvioida. Nämä ehkä kävisivät puolustavampaan muodostelmaan siihen saakka, kunnes tilanne alkaisi selkeytyä. Netronovalaiset puolestaan lähtisivät pian piirityksen murtamisen jälkeen kohti etelää. Tässä tilanteessa toisen leirin joukot saattaisivat käydä uuteen hyökkäykseen.
”Mutta mitä ikinä tapahtuukaan, omia on autettava”, Edkar sanoi.
Kenraali katseli ympärillään olevia sotilaita. Nämä olivat päässeet hetkeksi levähtämään ja valmistautumaan uuteen hyökkäykseen. Edkar päätti, että oli aika nostattaa taistelutahtoa. Sekä täällä ylhäällä että mahdollisesti myös alhaalla, mikäli ääni kantoi sinne saakka.
”Joko jatketaan, sotilaat?” Edkar kysyi.
”Jatketaan vain, herra kenraali”, lähellä seisova sotilas vastasi.
”Lyömmekö me vihollisemme, sotilaat?” Edkar kysyi.
”Lyömme, herra kenraali”, lähellä olevat sotilaat vastasivat.
Edkar jatkoi joukkojensa huudatusta. Jokaisella huudolla lisää sotilaita liittyi mukaan. Lopulta koko joukko oli mukana huutamassa ja huuto ylsi leirien välisen laakson pohjalle saakka. Lopulta Edkar määräsi joukot liikkeelle, mutta huutoja jatkettiin. Lopulta niihin yhtyivät myös saarretun osaston sotilaat.
Jotkut kenraalin henkivartijoista hurjistuivat surun täyttämään raivoon nähdessään kenraalinsa kuolevan. Suurin osa sen sijaan vajosi epätoivoon. Jotkut anoivat armoa. Ketään ei säästetty. Siihen Edkarilla ja hänen joukoillaan ei ollut varaa. Jokainen säästetty sotilas oli taakka, joka seuraisi perässä otettiin heidät sitten vangeiksi tai päästettiin pakoon. Leirin keskusta oli pian lyöty, pikaisesti ryöstetty ja sytytetty palamaan. Hyökkäys pääsi jatkumaan kohti leirin toista laitaa, jossa vastustajia oli enemmän ja näin koko hyökkäyksen lopullinen menestys mitattaisiin.
Leirin keskustasta nouseva savupatsas riitti monelle syyksi juosta pakoon ja muidenkin taistelutahto heikkeni nopeasti. Suurin osa juoksi kohti pohjoista, jonne liikettä myös ohjattiin hyökkäyksen painopisteen pitämisellä leirin eteläreunalla. Osa juoksi myös kohti seuraavaa leiriä ja leirien välissä käytävää toista taistelua. Erityisesti jälkimmäistä Edkar oli toivonut, jotta syntynyt pakokauhu leviäisi laajemmalle ja paine taistelussa pienenisi.
Koko leiri oli pian sytytetty tuleen ja sen verran ryöstetty kuin taistelun vielä jatkuessa pystyttiin kantamaan. Savupatsas näkyisi pian kauaksi ja varmasti huomattaisiin myös pohjoisessa olevissa leireissä. Sieltä lähtisi pian sekä tiedustelijoita että apujoukkoja.
Edkar saapui leirin reunalle ja pääsi katselemaan nyt omin silmin leirien välissä käytävää taistelua. Netronovalaiset olivat ilmeisemmin olleet aikaisemmin ahdingossa, mutta saaneet hengähdystauon, kun Suuren keisarikunnan sotilaat keskittyivät ihmettelemään leiristä tulevaa savua sekä sieltä pakenevia sotilaita.
”Meidän täytyy jatkaa hyökkäystä. Ihmetys ei saa muuttua vastarinnaksi ennen kuin joukkomme on vapautettu saarroksista. Valmistele osastot etenemään uuteen hyökkäykseen”, Edkar sanoi.
”Selvä, herra kenraali”, Nekau sanoi.
Aliupseeri lähti toteuttamaan käskyä. Edkar jäi seuraamaan alhaalla käytävää taistelua. Tämän leirin sotilaiden vastarinta todennäköisesti olisi heikkoa, mutta toisen leirin sotilaiden reaktiota oli vaikea arvioida. Nämä ehkä kävisivät puolustavampaan muodostelmaan siihen saakka, kunnes tilanne alkaisi selkeytyä. Netronovalaiset puolestaan lähtisivät pian piirityksen murtamisen jälkeen kohti etelää. Tässä tilanteessa toisen leirin joukot saattaisivat käydä uuteen hyökkäykseen.
”Mutta mitä ikinä tapahtuukaan, omia on autettava”, Edkar sanoi.
Kenraali katseli ympärillään olevia sotilaita. Nämä olivat päässeet hetkeksi levähtämään ja valmistautumaan uuteen hyökkäykseen. Edkar päätti, että oli aika nostattaa taistelutahtoa. Sekä täällä ylhäällä että mahdollisesti myös alhaalla, mikäli ääni kantoi sinne saakka.
”Joko jatketaan, sotilaat?” Edkar kysyi.
”Jatketaan vain, herra kenraali”, lähellä seisova sotilas vastasi.
”Lyömmekö me vihollisemme, sotilaat?” Edkar kysyi.
”Lyömme, herra kenraali”, lähellä olevat sotilaat vastasivat.
Edkar jatkoi joukkojensa huudatusta. Jokaisella huudolla lisää sotilaita liittyi mukaan. Lopulta koko joukko oli mukana huutamassa ja huuto ylsi leirien välisen laakson pohjalle saakka. Lopulta Edkar määräsi joukot liikkeelle, mutta huutoja jatkettiin. Lopulta niihin yhtyivät myös saarretun osaston sotilaat.
torstai 1. elokuuta 2019
Kolmen leirin taistelu IV
Betula pubescens, osa 72
Sotilaat seurasivat varovaisesti kenraali Netronovaa, joka nousi ripeällä vauhdilla ylös rinnettä. Edkar kulki etummaisena henkivartijansa kintereillään. Hän kiirehti sen vuoksi, ettei halunnut menettää hyvää hyökkäysmahdollisuutta. Perässä tulevat henkivartijat koittavat toppuutella kenraalin vauhtia sen minkä pystyivät, mutta kenraalia ei saatu pideltyä ennen kuin vasta leirin juurella.
Suunnitelmana oli nousta ylös leiriin huomaamattomasti ja edetä myös leiriä pitkin niin pitkälle kuin mahdollista. Vasta sitten, kun heidät oli huomattu, ryhdyttäisiin täyteen rynnäkköön ja taisteluun. Tarkoitus oli myös aiheuttaa leiriin mahdollisimman paljon sekaannusta, joten pienet osastot oli lähetetty hyökkäämään molemmista sivustoista ja nämä kävisivät hyökkäykseen vasta pääosaston jo ollessa taistelussa.
Edkar toivoi, että hänen toivomansa paniikki syntyisi Suuren keisarikunnan armeijan sotilaissa ja edessä odottavassa taistelussa kaikki hänen tuntemansa ja hänelle tuntemattomat sodan jumaluudet olisivat hänen puolellaan. Sekä paniikkia että jumaluuksien hyvää tahtoa varmasti tultaisiin tarvitsemaan.
Lopulta kärkijoukot saivat Edkarin kiinni. Kun he olivat tähystäneet tien olevan auki leiriin, joukot Edkarin johdolla livahtivat leiriin. Naruaita raivattiin pois tieltä ja tie leiriin oli auki.
He etenivät hiljaisina ja mahdollisimman näkymättömissä leirin poikki. Vähäiset vastaan tulevat sotilaat, joista useat olivat sangen vahvasti päihtyneitä, surmattiin hiljaisesti. Edkar pääsi henkivartijoidensa kanssa lähes leirin puoliväliin saakka ennen kuin sotilaita alkoi tulla vastaan enemmän ja hiiviskely alkoi muuttua taisteluksi. Kukaan Suuren keisarikunnan armeijan sotilaista ei kuitenkaan ollut odottanut taistelua, joten he olivat täysin valmistautumattomia. Veri virtasi pitkin leirin polkuja.
Netronovalaisten hiiviskelyonni ei kuitenkaan jatkunut loputtomiin. Leirin keskustassa oli tarkemmin vartioitu alue, jonka sisällä sotilaat olivat pääasiassa täysissä varusteissa. Sotilaat olivat myös paremmin koulutettuja ja varustettuja kuin heidän aikaisemmin leirissä kohtaamansa sotilaat. Edkar tajusi nopeasti, että kyse oli leiriä johtavan kenraalin henkivartiokaartista.
”Piirittäkää leirin keskusta. Edetkää sivuilla ja varautukaa tällä alueella taisteluun”, Edkar sanoi.
Lähetit lähtivät viemään käskyä kauemmaksi ja Edkarin henkivartijat ryhtyivät toteuttamaan sitä välittömästi. Leirin keskusta, jossa kaikki paremmin varustautuneet henkivartijat olivat, oli pian saarrettu. Meteli aiheutti lopulta vaimean hälytyksen, johon oikein missään ei vastattu. Loputkin leirin keskustan sotilaat tulivat ulos teltoistaan. Mukaan lukien leiriä johtava kenraali.
Suuren keisarikunnan armeijan keisari työntyi sotilaidensa läpi Edkarin luokse.
”Mitä täällä tapahtuu? Mitä tämä tarkoittaa?” Kenraali kysyi.
”Miltä tämä sinusta näyttää?” Edkar kysyi.
Kenraali katseli ympärilleen, mutta ei vastannut. Se olisi ollut liian ilmeisen asian toteamista.
”Jos haluat säästää sotilaidesi verta, nyt on hyvä hetki laskea aseet ja antautua”, Edkar sanoi.
Kenraali nauroi.
”Kuka sinä luulet olevasi?” Kenraali kysyi.
Edkari astui lähemmäksi kollegaansa.
”Kenraali, joka päihitti sinut”, Edkar sanoi.
Edkar upotti miekkansa Suuren keisarikunnan kenraalin vatsaan ja veti kenraalia selästä itseensä päin. Miekka tuli esiin toiselta puolelta.
”Miksi?” Kenraali kysyi.
”Teidän keisarikuntanne petollisuuden vuoksi”, Edkar vastasi.
Edkar antoi kuolevan kollegansa kaatua maahan.
Sotilaat seurasivat varovaisesti kenraali Netronovaa, joka nousi ripeällä vauhdilla ylös rinnettä. Edkar kulki etummaisena henkivartijansa kintereillään. Hän kiirehti sen vuoksi, ettei halunnut menettää hyvää hyökkäysmahdollisuutta. Perässä tulevat henkivartijat koittavat toppuutella kenraalin vauhtia sen minkä pystyivät, mutta kenraalia ei saatu pideltyä ennen kuin vasta leirin juurella.
Suunnitelmana oli nousta ylös leiriin huomaamattomasti ja edetä myös leiriä pitkin niin pitkälle kuin mahdollista. Vasta sitten, kun heidät oli huomattu, ryhdyttäisiin täyteen rynnäkköön ja taisteluun. Tarkoitus oli myös aiheuttaa leiriin mahdollisimman paljon sekaannusta, joten pienet osastot oli lähetetty hyökkäämään molemmista sivustoista ja nämä kävisivät hyökkäykseen vasta pääosaston jo ollessa taistelussa.
Edkar toivoi, että hänen toivomansa paniikki syntyisi Suuren keisarikunnan armeijan sotilaissa ja edessä odottavassa taistelussa kaikki hänen tuntemansa ja hänelle tuntemattomat sodan jumaluudet olisivat hänen puolellaan. Sekä paniikkia että jumaluuksien hyvää tahtoa varmasti tultaisiin tarvitsemaan.
Lopulta kärkijoukot saivat Edkarin kiinni. Kun he olivat tähystäneet tien olevan auki leiriin, joukot Edkarin johdolla livahtivat leiriin. Naruaita raivattiin pois tieltä ja tie leiriin oli auki.
He etenivät hiljaisina ja mahdollisimman näkymättömissä leirin poikki. Vähäiset vastaan tulevat sotilaat, joista useat olivat sangen vahvasti päihtyneitä, surmattiin hiljaisesti. Edkar pääsi henkivartijoidensa kanssa lähes leirin puoliväliin saakka ennen kuin sotilaita alkoi tulla vastaan enemmän ja hiiviskely alkoi muuttua taisteluksi. Kukaan Suuren keisarikunnan armeijan sotilaista ei kuitenkaan ollut odottanut taistelua, joten he olivat täysin valmistautumattomia. Veri virtasi pitkin leirin polkuja.
Netronovalaisten hiiviskelyonni ei kuitenkaan jatkunut loputtomiin. Leirin keskustassa oli tarkemmin vartioitu alue, jonka sisällä sotilaat olivat pääasiassa täysissä varusteissa. Sotilaat olivat myös paremmin koulutettuja ja varustettuja kuin heidän aikaisemmin leirissä kohtaamansa sotilaat. Edkar tajusi nopeasti, että kyse oli leiriä johtavan kenraalin henkivartiokaartista.
”Piirittäkää leirin keskusta. Edetkää sivuilla ja varautukaa tällä alueella taisteluun”, Edkar sanoi.
Lähetit lähtivät viemään käskyä kauemmaksi ja Edkarin henkivartijat ryhtyivät toteuttamaan sitä välittömästi. Leirin keskusta, jossa kaikki paremmin varustautuneet henkivartijat olivat, oli pian saarrettu. Meteli aiheutti lopulta vaimean hälytyksen, johon oikein missään ei vastattu. Loputkin leirin keskustan sotilaat tulivat ulos teltoistaan. Mukaan lukien leiriä johtava kenraali.
Suuren keisarikunnan armeijan keisari työntyi sotilaidensa läpi Edkarin luokse.
”Mitä täällä tapahtuu? Mitä tämä tarkoittaa?” Kenraali kysyi.
”Miltä tämä sinusta näyttää?” Edkar kysyi.
Kenraali katseli ympärilleen, mutta ei vastannut. Se olisi ollut liian ilmeisen asian toteamista.
”Jos haluat säästää sotilaidesi verta, nyt on hyvä hetki laskea aseet ja antautua”, Edkar sanoi.
Kenraali nauroi.
”Kuka sinä luulet olevasi?” Kenraali kysyi.
Edkari astui lähemmäksi kollegaansa.
”Kenraali, joka päihitti sinut”, Edkar sanoi.
Edkar upotti miekkansa Suuren keisarikunnan kenraalin vatsaan ja veti kenraalia selästä itseensä päin. Miekka tuli esiin toiselta puolelta.
”Miksi?” Kenraali kysyi.
”Teidän keisarikuntanne petollisuuden vuoksi”, Edkar vastasi.
Edkar antoi kuolevan kollegansa kaatua maahan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)