Betula pubescens, osa 215
Kun Suuren keisarikunnan armeijalle kävi selväksi, etteivät netronovalalaiset aio tehdä vastahyökkäyksiä kaupunginmuurin ulkopuolelle, kokeileva taktiikka muuttui suuremmaksi hyökkäykseksi. Nyt myös niissä osissa muuria, joissa Suuren keisarikunnan armeija ei ollut aiemmin päässyt muurin luokse, hyökkääjä pääsi silkan ylivoiman vuoksi kiinni muuriin. Enää netronovalalaisilla ei ollut niin laajaa mahdollisuutta siirtää joukkoja sinne, missä niitä tiukimmin tarvittiin, koska lähes kaikki vapaat voimavarat oli sidottu jonnekin muurin osalle.
Kapteenit seurasivat tilannetta huolestuneina. Puolustus piti vielä kaikkialla, mutta he tiesivät, ettei se tulisi pitämään loputtomiin.
”Mitä luulet, kuinka monta päivää kestämme?” Solkar kysyi.
”Uskon, että useita päiviä, mutta tarkkaa määrää on vaikea sanoa”, Venir vastasi.
”Niin, kaikki on niin sattumasta kiinni”, Solkar sanoi.
Kapteenit huokaisivat ja katselivat tornista näkyvää kaupunginmuuria, jolla taistelua käytiin. Sen takana näkyi Gyllenlaes, jolle Suuren keisarikunnan armeija oli levittäytynyt.
”Oli sattuma puolellamme tai ei, meidän täytyy valmistautua vetäytymään yläkaupunkiin”, Venir sanoi.
”Aiotko hylätä kaupunginmuurin?” Solkar kysyi.
”En, mutta jossakin vaiheessa meidät pakotetaan siltä pois. Parempi valmistautua siihen”, Venir vastasi.
Suomas nyökkäsi.
”Kaupunginmuurin jälkeen meillä on parhaat mahdollisuudet puolustautua yläkaupungin muurilla. Ja sitten kaupungin keskuslinnassa”, Venir sanoi.
”Entä kaikki linnoitustyö, mitä olemme tehneet keskikaupunkiin?” Solkar kysyi.
”En usko, että meillä on riittävästi sotilaita, jotta voisimme käyttää niitä tehokkaasti, koska linnoitukset ovat niin heikkoja ja niitä on vähän. Olen sitä mieltä, että jos kaupunginmuurin puolustus murtuu, niin meidän on pakko vetäytyä yläkaupungin muurille saakka, jotta saamme puolustuksen uudelleen järjestettyä”, Venir vastasi.
”Sotilaat ovat tehneet paljon työtä turhaan”, Solkar sanoi.
”On tehdyistä puolustusrakenteista varmasti hyötyä, kun vetäydymme keskikaupungin läpi. Eivät ne mene hukkaan. Ja suurin työ on kuitenkin tehty yläkaupungin linnoittamisessa ja kaupunginmuurin korjaamisessa”, Venir sanoi.
”Tietenkin, koska ne ovat meidän pääpuolustuslinjamme”, Solkar sanoi.
”Ja ovat koko ajan olleet”, Venir sanoi.
Suomas nyökkäsi hyväksyvästi, mutta katsoi pettyneenä poispäin Kallaksesta. Hän kääntyi lopulta kokonaan ja katseli keskikaupunkia. Lopulta Suomas kääntyi taas kohti Kallasta.
”Tiesitkö tämän siinä vaiheessa, kun siirryit johtamaan keskikaupungin rakentamista?” Solkar kysyi.
”Tiesin kai jollakin tasolla, mutta viime päivien aikana ole vasta täysin ymmärtänyt tilanteemme”, Venir vastasi.
”Aivan”, Solkar sanoi.
Kallas katsoi Suomasta.
”Mitä?” Venir kysyi.
”Olisin vain toivonut, että kerrot minulle tällaisen asian”, Solkar vastasi.
Kallas nyökkäsi.
”Anteeksi. Olin jotenkin niin omissa ajatuksissani, että ajattelin sinunkin huomanneen saman asian”, Venir sanoi.
”Ei se mitään. Minulla menee vain hetki päästä taas tilanteen tasalle”, Solkar sanoi.
”Pystytkö miettimään suunnitelmaa samalla?” Venir kysyi.
Suomas hymähti.
”Ei edes hetken rauhaa?” Solkar kysyi.
Kallas vilkaisi kohti Gyllenlaesia.
”He eivät taida antaa meille sellaiseen mahdollisuutta”, Venir vastasi.
torstai 12. toukokuuta 2022
Myrsky Gyllenlaesissa III
torstai 5. toukokuuta 2022
Myrsky Gyllenlaesissa II
Betula pubescens, osa 214
Taistelun ensimmäinen yö kääntyi ensin ensimmäiseksi aamuksi ja sitten ensimmäiseksi päiväksi. Suuren keisarikunnan valtavuus oli puolustajille huumaavaa, mutta jokainen netronovalalainen myös tiesi, että vain taistelemalla oli edes mahdollisuus selvitä elossa. Oli pakko jatkaa taistelua ja uskoa, että he voisivat selvitä.
Aliupseeri Saesteorran johtama osasto oli määrätty liikkuvaksi osastoksi, joka siirrettiin auttamaan sinne, missä tilanne oli pahin. Koko yön ja valkenevan aamun ajan he olivat puskeneet muurille päässeitä Suuren keisarikunnan joukkoja kauemmaksi muurista. Nyt he olivat vihdoin päässeet lepäämään.
Saesteorra kiersi sotilaiden luona ja varmisti, että kaikki olivat kunnossa tai tarvitsisivatko nämä jotakin.
”Miten teillä menee?” Jeanne kysyi.
”Hyvin me pärjäämme”, sotilas vastasi.
Saesteorra nyökkäsi ja jatkoi eteenpäin. Hän tiesi, että sotilaat eivät tässä tilanteessa valittaisi pienestä. Mutta hän myös toivoi, etteivät nämä panttaisi mitään tietoa tarpeistaan.
Maassa istuen lepäävä Firgenbeam nosti katseensa Saesteorraan.
”Joko kiersin koko joukon?” Valter kysyi.
”Kiersin sen vähän mitä meitä on”, Jeanne vastasi.
Saesteorra istuutui Firgenbeamin lähelle. Ei liian lähelle, mutta kuitenkin sopivalle etäisyydelle puhumista varten.
”Mitenkäs sinulla menee?” Jeanne kysyi.
”Ihan hyvin, kiitos kysymästä. Osaavien ja motivoituneiden sotilaiden kanssa on hyvä taistella”, Valter vastasi.
”Etkö haluaisi olla omiesi parissa puolustamassa alakaupunkia?” Jeanne kysyi.
”Mieluummin olen täällä”, Valter vastasi.
Saesteorra nyökkäsi.
”Entäs sinä?” Valter kysyi.
”Mitä minusta?” Jeanne kysyi.
”Miten sinulla menee?” Valter kysyi.
”Olen väsynyt, mutta muuten ihan hyvin olosuhteisiin nähden”, Jeanne vastasi.
”Sinun täytyy levätä”, Valter sanoi.
”Olisipa siihen aikaa”, Jeanne sanoi.
”Nyt siihen on aikaa”, Valter sanoi.
Saesteorra hymähti.
”Parempaa hetkeä ei varmaan vähään aikaan tule”, Valter sanoi.
Saesteorra nyökkäsi vastahakoisesti ja kävi makuulleen.
”Minä pidän vahtia, niin voit nukkua rauhassa”, Valter sanoi.
Uni tuli nopeasti. Hän kuuli vielä Firgenbeamin seuraavan lauseen, mutta ei jälkikäteen enää muistanut mikä se oli. Uni oli synkkää ja levotonta, mutta piti otteessaan.
Saesteorra heräsi, kun toinen aliupseeri kutsui hänen nimeään. Hän pakottautui hereille ja toisen silmänsä auki.
”Mitä nyt?” Jeanne kysyi.
”Uudet käskyt. Kapteenit tarvitsevat teitä taas uudessa paikassa”, aliupseeri vastasi.
Saesteorra nyökkäsi ja nousi ylös.
torstai 28. huhtikuuta 2022
Myrsky Gyllenlaesissa
Betula pubescens, osa 213
Jos Suuren keisarikunnan armeija oli tuntunut valtavalta saapuessaan Gyllenlaesin reunoille, oli se vielä suurempi vyöryessään tasangon poikki kohti kaupunkia. Hyökkäys oli aloitettu yön pimettyä, mutta sitä ei tehty mitenkään salassa. Suuren keisarikunnan armeijan sotilaat marssivat tasangon poikki soihtuja kantaen. Nämä olivat helppoja maaleja kaupungin muurilla odottavien puolustajien jousiampujille, jotka avasivat tulen, kun olivat varmistuneet hyökkäyksen alkaneen. Hyökkääviä sotilaita oli kuitenkin niin paljon, etteivät vartiossa olleet jousiampujat riittäneet näiden torjumiseen kuin vain paikoittain. Useissa kohdissa Suuren keisarikunnan armeija pääsi kiinni muuriin ja rakentamaan suojia nuolisateelta.
Kapteenit Kallas ja Suomas saapuivat johtamaan puolustusta. Ensin saapui Kallas, joka oli majoittunut keskikaupungissa mahdollisimman lähellä muurin avainkohtia. Suomas ei kuitenkaan myöhästynyt paljoakaan Kallaksen saapumisesta.
”Mikä tilanne meillä on?” Solkar kysyi.
”Toivoisin voivani sanoa sitä hyväksi, mutta voisi olla huonompikin. Mutta tarvitsemme lisää jousiampujia, paljon lisää”, Venir vastasi.
”Niitä on tulossa, mutta emme voi myöskään keskittää kaikkia voimia ulkomuurille”, Solkar sanoi.
”Emme tietenkään. Olisipa meitä enemmän”, Venir sanoi.
”Sitä me kaikki varmaan toivomme, mutta jos meitä olisi enemmän, ei meillä varmaan olisi näitä ongelmia”, Solkar sanoi.
”Lienet oikeassa”, Venir sanoi.
Kapteenit jatkoivat tilanteen seuraamista muurilla ja yrittivät saada kokonaiskuvaa haltuun lähettien tuomien raporttien avulla.
”Aika monessa kohdassa Suuren keisarikunnan armeija on päässyt kiinni muuriin”, Solkar sanoi.
”Se on huolestuttavaa, että he pääsivät suoraan muurille”, Venir sanoi.
”Pitäisikö meidän tehdä hallittuja vastaiskuja puskeaksemme hyökkääjät pois muurilta?” Solkar kysyi.
”Pitäisi, mutta voimamme eivät riitä siihen. Tehdään parhaamme pitääksemme muurin hallussamme”, Venir vastasi.
”Selvä”, Solkar sanoi.
Kapteenit ryhtyivät organisoimaan vahvistuksia muurin eri osiin. Niihin osiin, joissa Suuren keisarikunnan armeija oli päässyt kiinni muuriin, lähetettiin lähitaisteluun sopivia lisäjoukkoja pitämään muurin ylittäjät kurissa. Puolestaan niihin osiin, joissa vihollinen ei vielä ollut muurilla, lähetettiin lisää jousiampujia pitämään vihollinen kaukana muurista ja mahdollisuuksien mukaan estämään vahvistusten saapuminen kyseisen muurinosan lähilohkoille.
”Toimemme näyttävät tehoavan”, Solkar sanoi.
”Mutta Suuren keisarikunnan armeija ei ole myöskään lähettänyt koko voimaansa kimppuumme. He vasta testaavat miten kovaan vastarintaan kykenemme. Ja olemmeko uhkanrohkeita ja lähdemme tekemään vastahyökkäyksiä”, Venir sanoi.
”Kenraalit saavat kyllä paljon tietoa puolustuksestamme, mutta millä hinnalla. Sotilaita kuolee jatkuvasti”, Solkar sanoi.
”He tuskin laskevat hintaa. He haluavat vain saada meidät hävitettyä ja oman nöyryytyksensä korjattua voitoksi”, Venir sanoi.
”Vaarallisempaa vihollista saa etsiä”, Solkar sanoi.
”Johtajien puolesta ehkä, mutta sotilaita tuollainen ei motivoi. Sotilaita on kuitenkin niin paljon, että aina löytyy motivoituneita ja levänneitä jatkamaan taistelua”, Venir sanoi.
”Ja meitä ei ole riittävästi, jotta saisimme jokaisen aallon torjuttua”, Solkar sanoi.
”Niin se valitettavasti taitaa olla”, Venir sanoi.
Kallas katsoi sivulleen ja huomasi vieressään helposti kuuloetäisyydellä seisovan aliupseerin valmiina vastaanottamaan uusia käskyjä.
”Mutta taistelemme niin hyvin kuin mahdollista. Se on ainoa asia, jolla on nyt väliä ja mihin voimme itse vaikuttaa. Muut asiat ovat meitä suurempien voimien käsissä”, Venir sanoi.
”Kyllä, herra kapteeni”, aliupseeri sanoi.
Kapteenit kertoivat aliupseerille seuraavat liikkeet ja tämä lähti sitten viemään käskyjä eteenpäin. Kapteenit puolestaan jäivät pohtimaan, mitkä olisivat heidän ja mahdollisesti Suuren keisarikunnan armeijan seuraavat liikkeet.
torstai 21. huhtikuuta 2022
Hiljaisuus ennen myrskyä VI
Betula pubescens, osa 212
Saesteorra makasi vielä täysissä pukeissa vuoteellaan ja tuijotti kattoon. Huoneessa oli hämärää, koska hän oli jo sammuttanut lyhtynsä. Vähä valo tuli sisään ikkunasta, jonka eteen hän ei ollut vielä vetänyt verhoa. Alakerrasta kuului sotilaiden ääniä. Kaikki eivät halunneet levätä, vaikka vielä siihen oli tilaisuus. Jokainen ilta saattoi olla viimeinen tilaisuus levätä.
Ovelta kuului koputus.
”Tule vain sisään”, Jeanne sanoi.
Saesteorra nousi istumaan sänkynsä reunalle samalla, kun Firgenbeam avasi oven ja tuli sisään huoneeseen.
”Anteeksi, en tiennyt sinun olevan jo nukkumassa”, Valter sanoi.
”En ollut vielä”, Jeanne sanoi.
”Sopiiko jutella hetken aikaa?” Valter kysyi.
”Sopii”, Jeanne vastasi.
”Et halua vielä nukkumaan?” Valter kysyi.
”Ei minua vielä nukuta. Pohdiskelin vain”, Jeanne vastasi.
Firgenbeam nyökkäsi ja sulki huoneen oven.
”Mitä pohdiskelit?” Valter kysyi.
”Kuuntelin alhaalta kuuluvia ääniä ja mietin, että miksi sotilaat eivät halua levätä, kun siihen on vielä mahdollisuus”, Jeanne vastasi.
”He taitavat haluta vielä juhlia, kun siihen on vielä mahdollisuus”, Valter sanoi.
”Niin kai, minä kuitenkin mieluummin lepäisin”, Jeanne sanoi.
Firgenbeam nyökkäsi taas. Hänen ilmettään oli hankala erottaa pimeässä huoneessa.
”Haluaisitko lähteä vielä lyhyelle kävelylle?” Valter kysyi.
”Lähdetään vain”, Jeanne vastasi.
Saesteorra ei ollut varma miksi vastasi myöntävästi, sillä hän olisi oikeasti halunnut vain levätä rauhassa omassa huoneessaan. Nyt hän kuitenkin nousi sängyltä ja laittoi ulkovaatteet ylleen.
He kävelivät talolta, jossa he olivat sotilaiden kanssa majoittumassa, kohti pääkatua ja sitten kohti muuria. Ulkoilma oli raikasta ja ilma kirkas. Tähdet näkyivät selvästi lähes pilvettömällä taivaalla.
”Kaunis ilma”, Valter sanoi.
”Niin on. Ja vielä hetki aikaa nauttia siitä”, Jeanne sanoi.
Firgenbeam käänsi katseensa Saesteorraan. Saesteorra huomasi ja vastasi katseeseen.
”Niin kaunis”, Valter sanoi.
Saesteorra ei osannut heti sanoa mitään, mutta sitten hän päätti, että olisi parempi sanoa miehelle totuus siitä, ettei tämä kiinnostanut häntä ollenkaan. Eikä sen enempää kukaan muukaan mies. Hän ei kuitenkaan ehtinyt avata suutaan, kun muurilta kuului torvien ääni.
He molemmat käänsivät automaattisesti torven äänen kuullessaan katseensa kohti muuria.
”Hyökkäys on alkanut”, Jeanne sanoi.
”Mitä teemme?” Valter kysyi.
”En tiedä, mitä sinun kuuluu tehdä, mutta minun täytyy palata takaisin etsimään alaiseni ja valmistautua heidän kanssaan taisteluun”, Jeanne vastasi.
Firgenbeam epäröi vain pienen hetken.
”Tulen mukaasi”, Valter sanoi.
”Mennään sitten”, Jeanne sanoi.
He juoksivat takaisin talolle. Hälytystorvet jatkoivat soimistaan ja koko kaupunki heräsi alkavaan taisteluun.
torstai 14. huhtikuuta 2022
Hiljaisuus ennen myrskyä V
Betula pubescens, osa 211
Toisten neuvotteluiden jälkeen käytiin vielä kolmannet neuvottelut, mutta niidenkin tulos oli yhtä laiha kuin kahden ensimmäisen neuvottelun. Suuren keisarikunnan armeijan asettamat ehdot olivat sellaiset, etteivät netronovalalaiset voineet niihin suostua. Ja puolestaan Suuren keisarikunnan armeija ei ollut valmis ehdoistaan joustamaan eikä senkään vertaa harkitsemaan netronovalalaisten esittämiin ehtoihin suostumistaan.
Kenraali jäi keskustelemaan kapteenien kanssa, kun Suuren keisarikunnan armeijan neuvottelukunta oli kolmannen kerran poistunut neuvotteluista.
”Täyttä ajan hukkaa”, Edkar sanoi.
”He eivät todellakaan halunneet meidän suostuvan ehtoihin”, Solkar sanoi.
”Ehkä halusivatkin, mutta ehdot olivat sellaiset, että he olisivat voineet vain teurastaa meidät heti, kun aseet olisi laskettu. Tuskin heillä on aikomustakaan päästää meitä palaamaan takaisin Netronovalaan”, Venir sanoi.
”Jäljelle jää siis piiritys ja taistelu hamaan loppuun saakka”, Solkar sanoi.
”Siltä näyttää. Ja suuren keisarikunnan armeija valmistautuu siihen kovaa tahtia, sikäli kuin tiedustelijoiltamme saatu tieto pitää paikkansa”, Venir sanoi.
”Sen saattoi kyllä jo arvatakin, etteivät he keskeytä valmistelujaan neuvotteluiden ajaksi”, Edkar sanoi.
”Toki mekin olemme jatkaneet omia valmistelujamme, mutta se oli varmaan kummankin osapuolen odotuksissa, että valmisteluja jatketaan myös neuvottelujen aikana”, Solkar sanoi.
Kenraali Netronova ja kapteeni Kallas nyökkäilivät.
”Kuinkas me jatkamme tästä eteenpäin?” Solkar kysyi.
”Emme kai voi muuta kuin jatkaa niin kuin tähänkin saakka”, Venir vastasi.
”Niin. Valmistaudumme taisteluun, joka kestää niin kauan kuin pystymme kaupunkia puolustamaan”, Edkar sanoi.
”Emme tee minkäänlaisia suunnitelmia sitä varten, että murtautuisimme piirityksestä ulos?” Solkar kysyi.
”En näe sitä tarpeelliseksi. Vaikka pääsisimme murtautumaan saartorenkaasta ulos, niin emme pääsisi Suuren keisarikunnan armeijaa pakoon”, Edkar vastasi.
”Tiedustelutiedot myös näyttävät siltä, ettei Suuren keisarikunnan armeija yritä sulkea kaupungin piiritystä täydelliseksi vaan jättävät etelän suunnan varsin avoimeksi. Sillä he ehkä yrittävät houkutella meitä yrittämään murtautumaan kohti sitä suuntaa pois kaupungista, jolloin heillä on jonkinlainen suunnitelma sitä tilannetta varten. Mahdollisesti siellä tulisi vastaan jokin joukko, joka estäisi etenemisen pidemmälle etelään”, Venir sanoi.
”Se on mitä luultavimmin ansa”, Edkar sanoi.
”Mitkä ovat siis vaihtoehtomme?” Solkar kysyi.
Muut eivät halunneet vastata kysymykseen.
”Voimmeko voittaa Suuren keisarikunnan armeijaa taistelussa, vaikka olemmekin muurien suojissa?” Solkar kysyi.
”Tuskin. Suuren keisarikunnan armeijalla on liian suuri ylivoima”, Edkar vastasi.
”Olemme sitten vain odottamassa, että voisimme saada jonkinlaista apua?” Solkar kysyi.
”Muuta emme voi tehdä”, Edkar vastasi.
”Menee kauan, että apu ehtii saapua Netronovalasta tänne saakka. Ja nyt se tuskin pääsee kulkemaan vapaasti, kuten me teimme kulkiessamme pohjoiseen”, Solkar sanoi.
”Onko Netronovalasta kuulunut mitään? Ovatko Tammen seuraajat pitäneet yhteyttä auki?” Venir kysyi.
”He ovat yrittäneet pitää yhteyttä pystyssä, mutta se toimii heikosti ja emme ole saaneet uusia tietoja sieltä päästä”, Edkar vastasi.
Kapteenit nyökkäsivät.
”Toivottavasti tieto tilanteesta on kuitenkin mennyt sinne päähän perille”, Solkar sanoi.
torstai 7. huhtikuuta 2022
Hiljaisuus ennen myrskyä IV
Betula pubescens, osa 210
Kenraali Netronova kutsui kapteenit Gyllenburhin keskuslinnaan. Kenraali oli päättänyt sijoittautua pysyvästi linnan sisälle ja hänen telttansa oli siirretty linnanpihalle. Teltassaan kenraali myös otti vastaan kapteenit. Kapteenit saapuivat telttaan ja tekivät tälle kunniaa.
”Herra kenraali”, kapteenit sanoivat.
”Kapteenit, olkaa hyvät ja istukaa”, Edkar sanoi.
Kenraali näytti kädellään kahta tuolia, jotka oli asetettu hänen vasemmalle puolelleen. Hänen oikealla puolellaan istuivat Miranda ja vähän kauempana Nalle. Kapteenit istuutuivat kenraali osoittamille tuoleille.
”Herra kenraali, miksi kutsuit meidät?” Solkar kysyi.
”Suuren keisarikunnan armeija on lähettänyt neuvotteluvaltuuskunnan, joten neuvottelemme heidän kanssaan”, Edkar vastasi.
Kapteenit nyökkäsivät. Kenraali puolestaan kääntyi lähellä seisovan henkivartijan puoleen.
”Pyytäkää valtuuskunta sisään”, Edkar sanoi.
Henkivartija nyökkäsi, teki kenraalille kunniaa ja lähti toteuttamaan käskyään.
”Tiedättekö, mistä he haluavat neuvotella?” Solkar kysyi.
”Eivät luultavastikaan mistään”, Edkar vastasi.
”Miksi sitten lähettää valtuuskunta?” Solkar kysyi.
”Jotta he voivat sanoa, että neuvotteluille annettiin mahdollisuus”, Venir vastasi.
”Sitä minäkin veikkaisin”, Edkar sanoi.
”Kenelle he sen kertovat?” Solkar kysyi.
”Kenelle vain, jolle he haluavat mustamaalata meitä”, Edkar vastasi.
Edkarin henkivartija saapui takaisin telttaan.
”Suuren keisarikunnan armeijan lähettiläät”, henkivartija sanoi.
Henkivartijan auki pitämästä teltan ovesta astui sisään kolme kevyessä asussa olevaa miestä. Aseet heiltä oli myös kerätty pois teltan ulkopuolelta. Miehet peittelivät parhaansa mukaan epäluulojaan edessään olevia epäkuolleita kohtaan ja erityisesti pelkojaan teltassa olevaa epäkuollutta karhua kohtaan.
”Tervehdimme teitä, arvon kenraali. Olkoon neuvottelumme tuottoisa”, etummainen neuvottelija sanoi.
Kenraali Netronova nousi ylös tervehtimään neuvotteluvaltuuskuntaa.
”Tervehdys myös teille. Toivottavasti voimme päästä konkreettiseen ja molempia hyödyttyvään ratkaisuun.
Varsin pian neuvotteluiden alettua kävi selväksi, että molemminpuoliset toiveet siitä, että asiaan olisi mahdollista saada neuvotteluratkaisu, olivat turhia.
Suuren keisarikunnan armeijan ehtoina sille, että Netronovalan armeija saisi poispääsyn kaupungista, olivat, että armeijan pitäisi luovuttaa kaikki aseensa ja varusteensa sekä Suuren keisarikunnan alueelta varastetut asiat sekä ruoka. Tämän lisäksi Netronovalan tuli korvata vahingot, jotka Suurelle keisarikunnalle ja Gyllenburhille oli aiheutunut ja maksaa näiden lisäksi korvauksia. Netronovalalaisille tarjottaisiin pääsy takaisin Netronovalaan pieninä joukkoina, joita saattaisivat Suuren keisarikunnan sotilasosastot. Lisäksi Netronovalan tuli sallia Suuren keisarikunnan armeijan pääsy alueelleen varmistamaan, ettei siellä valmistella uutta sotilasoperaatiota Suurta keisarikuntaa vastaan. Tämän osoittamiseksi Netronovalan piti rajoittaa armeijansa kokoa.
Kenraali Netronovalan vastaehdotus oli, että kaikesta vihamielisyydestä voidaan luopua, jos Netronovalan armeijalle taataan vapaa pääsy Suuren keisarikunnan eteläosan läpi takaisin Netronovalaan matkaan riittävän varustuksen kanssa. Kaupunkia ei ryöstetä, kuten ei ole ollut tarkoituskaan. Aseita ei luovuteta eikä Suurelle keisarikunnalle taata sen laajempaa pääsyä Netronovalaan kuin tähänkään saakka. Diplomaateille ja kauppiaille kulku on vapaata sekä kaikille seikkailunhaluisille Suuren keisarikunnan kansalaisille.
Kumpikin puoli kertoi, ettei vastapuolen ehtoihin ollut mitenkään mahdollista suostua. Ainoa lopputulos, joka saatiin sovittua, oli, että Suuren keisarikunnan armeijan neuvottelukunta palaisi Suuren keisarikunnan armeijan leiriin kertomaan neuvotteluista ja että neuvotteluja jatkettaisiin parin päivän kuluttua.
torstai 31. maaliskuuta 2022
Hiljaisuus ennen myrskyä III
Betula pubescens, osa 209
Ruuan puute kaupungissa oli ilmeinen jo taistelua odottaessa. Yläkaupunkilaisilla oli tukevat varastot omasta takaa ja keskikaupunkilaisilla jonkin verran ruokaa. Alakaupunki sen sijaan oli täysin kaupungin varastojen varassa. Ja noita varastoja oli pahasti ryöstetty kaupungin valtaamisen yhteydessä. Kallas ja Suomas saattoivat vain kiitellä sitä, etteivät heidän armeijansa sotilaat tarvinneet ruokaa samaan tapaan kuin kaupunkilaiset ja Burhleon joukot.
Kaupungin ruokahuollosta vastaava aliupseeri oli kertomassa kapteeneille tilanteesta.
”Joko olette saaneet laskettua, miten pitkäksi aikaa ruoka riittää?” Kallas kysyi.
”Kysyntää on vaikea laskea, joten emme ole aivan varmoja”, aliupseeri vastasi.
”Mutta mikä on paras arvionne?” Solkar kysyi.
Aliupseeri keräili sanoja vastaukseensa.
”Varastossa on aika vähän ruokaa. Jos siis puhutaan piiritykseen varautumisesta. Kaikki ruoka, mitä varastossa on, on luultavasti edellisen sadon tarjontaa. Uusi sato jäi taisteluiden alle ja se mitä siitä jäi jäljelle, on kerättynä ihmisten omissa varastoissa. Kuukausi tulee olemaan pitkä aika tällä ruokamäärällä”, aliupseeri vastasi.
Kapteenit pyörittelivät päitään.
”Tästä tulee meille vielä suuri ongelma. Kaupunkilaisten tyytyväisyys meihin nojaa heidän turvallisuuteen ja ruuan saantiinsa”, Venir sanoi.
”Pahoin pelkään niin, herra kapteeni”, aliupseeri sanoi.
”Varastoko ei riitä yhtään pidemmäksi aikaa kuin kuukaudeksi?” Solkar kysyi.
”Voimme yrittää säännöstellä ruokaa, mutta jo se saattaa aiheuttaa vastalauseita”, aliupseeri vastasi.
”Se varmasti aiheuttaa niitä ja levittää pelkoa siitä, ettemme tule kestämään piiritystä pitkään”, Venir sanoi.
”Nyt alkaa myös olla myöhäistä hankkia lisää ruokaa mistään”, Solkar sanoi.
”Herra kapteeni, vaikka meillä olisi aikaa, niin lähikaupungin tuskin möisivät ruokaa meille”, aliupseeri sanoi.
”Kaupungit ehkä eivät, mutta jotkut talonpojat saattaisivat myydäkin”, Solkar sanoi.
”Ainakin, jos pelkäisivät, että tavara viedään joka tapauksessa. Mutta se on joka tapauksessa myöhäistä pohdintaa nyt. Meidän on selvittävä sillä, mitä kaupungin muurien sisäpuolelta löytyy”, Venir sanoi.
Suomas nyökkäsi.
”Yrittäkää löytää lisää ruokaa ja aloittakaa säännöstely pikkuhiljaa, jotta olemassa olevia varantoja saadaan venytettyä mahdollisimman pitkälle”, Venir sanoi.
”Kyllä, herra kapteeni”, aliupseeri sanoi.
Aliupseeri jätti kapteenit kahden kesken. Kun aliupseeri oli poistunut, Kallas nojasi karttapöytään ja naurahti.
”Mitä?” Solkar kysyi.
”Kun heräsin tähän uuteen elämään, luulin ettei minun tarvitsisi enää koskaan murehtia ruuasta. Tässä sitä kuitenkin ollaan”, Venir vastasi.
”Niin”, Solkar sanoi.
Suomas naurahti myös.
”Kuolleet miettimässä, miten pidetään elävät hengissä ja ruokittuna”, Solkar sanoi.
”Onhan siinä hieman kohtalon ivaa”, Venir sanoi.
”Maailmaan mahtuu outoja sattumia”, Solkar sanoi.
”Niin. Voisimmepa käydä sattuman kanssa kauppaa, jotta tämä olisi meille armollinen. Hän voisi tarjota meille suosiollisia sattumia”, Venir sanoi.