Betula pubescens, osa 198
Saesteorra vietiin pieneen huoneeseen, jossa oli kalustuksena kapea sänky ja pieni pöytä sekä tuoli pöydän vieressä. Pöydällä oli kynttilä metallisessa pidikkeessä. Huoneen ulkopuolella häneltä vietiin aseet, mutta muut varusteensa hän sai pitää. Niihin kuuluivat myös muistiinpanovälineet. Niitä hyödyntääkseen Saesteorra päätti kirjoittaa muistiinpanoja muutaman viimeisen päivän tapahtumista. Tekemänsä muistiinpanot hän kätki tarkkaan vaatteidensa sisällä olevaan salataskuun. Tarpeeksi tutkimalla se varmasti löytyisi, muttei aivan helposti.
Mies, joka oli tuonut Saesteorran Burhleon luokse, kävi säännöllisesti tarkistamassa, mikä Saesteorran tilanne oli. Saesteorra tiesi, että tämän tehtävä oli saada hänet puhumaan käyttäen pehmeitä taktiikoita. Niihin kuului ruuan vieminen ja puhuminen. Saesteorra piti keskustelun tarkoituksella mahdollisimman yleisellä tasolla, jottei kummalekaan syntynyt tilannetta, jossa toisen puheet paljastaisivat jotakin. Vaikka hänellä oli tehtävänsä, niin hän myös piti miehen seurasta eikä siksi halunnut saada tätä hankalaan tilanteeseen. Ehkä jossakin toisessa tilanteessa heistä olisi voinut tulla hyvät ystävät.
”Toisin sinulle ruokaa, mutta et taida sitä tarvita”, mies sanoi.
”Niin, en minä enää tarvitse ruokaa”, Jeanne sanoi.
Mies nyökkäsi.
”Entä juomaa?” Mies kysyi.
Saesteorra hymyili miehelle ja tämän ystävällisille yrityksille.
”Anteeksi, mutta en tarvitse juotavaakaan”, Jeanne vastasi.
Mies yritti keksiä jotakin muuta tarjottavaa, mutta ei keksinyt mitään.
”Jos voit tehdä olosi jotenkin mukavammaksi, niin kerrothan minulle”, mies sanoi.
”En tiedä onko tarkoitus, että minun oloni olisi erityisen mukava täällä”, Jeanne sanoi.
Mies kohautti olkiaan ja ohitti Saesteorran katseen.
”Mutta kiitos kuitenkin, mutta en kaipaa mitään”, Jeanne sanoi.
Mies nyökkäsi ja lopultakin tyytyi siihen, ettei voinut tarjota Saesteorralle mitään. Tämä jäi vielä joksikin aikaa juttelemaan Saesteorran kanssa ja jätti siten hänet rauhaan huoneeseensa. Myöhemmin mies kävi vielä uudelleen juttelemassa Saesteorran kanssa. Silloin Saesteorra pyysi miestä tuomaan hänelle uuden kynttilän, sillä alkuperäinen kynttilä oli melkein palanut loppuun. Mies haki hänelle uuden kynttilän ja vaihtoi sen vanhan tilalle.
”Kiitos”, Jeanne sanoi.
”Hyvä, että pystyin olemaan edes jotenkin sinulle avuksi”, mies sanoi.
”Minä kyllä pärjään”, Jeanne sanoi.
”Tiedän, tiedän”, mies sanoi.
Mies hymyili hieman huvittuneena.
”Mitä?” Jeanne kysyi.
”Tulet toimeen niin vähällä, että minä tunnen itseni tarpeettomaksi”, mies vastasi.
”Sen tunteen kanssa sinun on opittava elämään. Monet asiat tässä maailmassa ovat olemassa ilman sinun apuasikin”, Jeanne sanoi.
Mies näytti olevan Saesteorran kommentista heiman yllättynyt.
”Niinkin voi maailman nähdä”, mies sanoi.
”Mutta en myöskään usko, enkä näe, että sinä olisit mitenkään tarpeeton”, Jeanne sanoi.
”Kiitos”, mies sanoi.
Mies jätti Saesteorran taas yksin huoneeseen.
torstai 13. tammikuuta 2022
Vanhan miehen askeleet VII
torstai 6. tammikuuta 2022
Vanhan miehen askeleet VI
Betula pubescens, osa 197
Valmiiksi keksitystä taustatarinasta ei nyt Saesteorralle olisi käyttöä, sillä Burhleo tiesi kuka hän oli. Hän myös arveli, että vanha mies saattaisi hyvinkin nähdä tarinan läpi. Se oli keksitty rivisotilaita ajatellen, ei näiden johtajan tarkkaa korvaa varten. Saesteorran piti siis keksiä jotakin uutta, joka olisi riittävän vakuuttavaa Burhleolle ja tämän seurueelle.
”Olin läpikulkumatkalla tehtävälleni kaivoksilla. Tehtäväni luonteen vuoksi näin paremmaksi olla ilmoittamasta läpikulustani ja samasta syystä kuljin naamioituna. Toivon, ettei tästä päätöksestä ja minun läsnäolostani alakaupungissa ole ollut teille liiaksi vaivaa ja voin palata suorittamaan kapteeneiltani saamaani tehtävää”, Jeanne vastasi.
Burhleon ilme muuttui neutraalista tyytymättömäksi ja tämä astui lähemmäksi Saesteorraa. Saesteorra joutui hillitsemään itseään, ettei lähtenyt peruuttamaan vanhan miehen tieltä.
”Kaikkien tapaamisiemme perusteella olen pitänyt sinua pätevänä aliupseerina, mutta olet huono valehtelija”, Martin sanoi.
Saesteorra meinasi ensin sanoa jotakin, mutta sitten tajusi sen turhaksi. Burhleo kyllä tiesi, miksi hän oli alakaupungissa. Asian myöntäminen olisi kuitenkin virhe.
”Miksi siis olit alakaupungissa?” Martin kysyi.
”Jos sinulla on parempaa tietoa tehtävistä, niin voi sitten kertoa itse, mitä olin tekemässä”, Jeanne vastasi.
Burhleo astui aivan Saesteorran eteen ja heristi hänelle sormea. Vanha mies oli vihainen. Aikaisempien kokemusten perusteella Saesteorra oli yllättynyt reaktiosta. Toisaalta reaktio kertoi ehkä myös siitä, että alakaupunkilaisten johtaja luotti enemmän netronovalalaisiin kuin mitä netronovalalaiset luottivat häneen. Saesteorra toivoi, ettei hänen paljastumisensa ollut särkenyt tuota luottamusta täysin.
”Luulet olevasi niin nokkela ja ovela, nuori aliupseeri, että luulet voivasi huijata vanhaa kettua, mutta taidatkin olla vain naiivi”, Martin sanoi.
Burhleo kääntyi pois Saesteorrasta. Saesteorra vilkaisi miestä, joka hänet oli johdattanut Burhleon luokse. Miehen katse oli kaikkea muuta kuin mairitteleva.
”Tulet tänne ensin vakoilemaan meitä, joiden kanssa olette liitossa, ja sitten vielä valehtelemaan asiasta, kun ystävällisesti olen ottanut sinut vastaan”, Martin sanoi.
Saesteorra ei sanonut mitään, vaan tyytyi vain odottamaan mihin asiat johtaisivat. Burhleo pysähtyi tuolinsa eteen ja käänsi katseensa takaisin Saesteorraan.
”Mitä minun tulisi toimia kanssasi, naiivi aliupseeri?” Martin kysyi.
”Tehkää niin kuin näette parhaaksi”, Jeanne vastasi.
Burhleo ei näyttänyt edelleenkään olevan tyytyväinen Saesteorran vastaukseen.
”Haluat jättää kaiken vastuun minun harteilleni?” Martin kysyi.
”Minun näkemykseni mukaan sinä olet täällä se, joka kaikesta kantaa vastuun, joten sehän on vain oikein”, Jeanne vastasi.
Burhleo istuutui tuolilleen ja tuijotti Saesteorraa. Saesteorra arveli, että vanha mies pohti kuumeisesti, mitä tämän pitäisi tehdä hänen kanssaan.
”Jos et kerta halua puhua, niin minun täytyy pohtia, mitä teen kanssasi” Martin sanoi.
Saesteorra ei heti tajunnut mitä vanha mies tarkoitti.
”Viekää hänet huoneeseen, josta hän ei voi paeta”, Martin sanoi.
Mies, joka oli tuonut Saesteorran Burhleon luokse, tarttui häntä olkapäästä ja lähti johdattamaan pois Burhleon edestä. Tällä kertaa ei kysytty lupaa tai halukkuutta lähteä. Saesteorra tiesi, että hän oli Burhleon vankina niin kauan kuin vanha mies niin halusi.
torstai 30. joulukuuta 2021
Vanhan miehen askeleet V
Betula pubescens, osa 196
Saesteorra odotti kellarihuoneessa sen aikaa, kun mies oli poissa. Hän ei kysynyt vartijoilta mitään, koska nämä eivät näyttäneet innokkailta keskustelemaan. Nämä vain pälyilivät häntä epäilevästi kuin tietäen, että hän tulisi tekemään jotakin pahaa, ja olivat hiljaa. Loputa mies tuli takaisin huoneeseen.
”Mestari on valmis ottamaan sinut vastaan”, mies sanoi.
Mies viittoi Saesteorran seuraamaan itseään oven toiselle puolelle.
”Olen otettu, että hänellä on minulle heti aikaa”, Jeanne sanoi.
”Mestari haluaa hoitaa asian pois päiväjärjestyksestä. Se on hänen tapansa hoitaa asioita. Jos jonkin asian voi tehdä heti, hän ei jätä sitä roikkumaan”, mies sanoi.
Saesteorralla tuli kylmäävä tunne. Hänelle tuli pahoja epäilyksiä siitä, mitä asian hoitaminen pois päiväjärjestyksessä voisi hänen tapauksessaan tarkoittaa.
Oven takana odotti toinen huone, jossa oli lisää vartioita. Sitten seuraava huone, joka oli suuri maanalainen sali. Ovi saliin avautui salia kiertävälle korokkeelle. Sen seinät oli koristeltu yksinkertaisesti kankailla ja sivustalla oli takka, joka lämmitti tilaa. Takassa roihusi tuli.
Salissa oli enemmän väkeä kuin Saesteorra oli odottanut siellä olevan. Vartijoiden lisäksi siellä oli upseerien näköisiä sotilaita, oletettavasti virkamiehiä, kirjureita sekä seuraneitoja. Osa katsoi Saesteorraa kiinnostuneena, osa pelokkaana ja osa ei kiinnittänyt häneen mitään huomiota.
Mies laskeutui muutamat askelmat alas salin pohjalle ja jatkoi salin poikki. Saesteorra seurasi tämän perässä ja yritti olla välittämättä katseista, jotka häntä seurasivat. Parhaiten se onnistui kääntämällä katseen salin kiviseen lattiaan ja tutkia sen laattojen saumoja. Saesteorra nosti katseensa vasta, kun mies pysähtyi hänen edessään.
Saesteorra katsoi tukevarakenteisessa tuolissa istuvaa Burhleota. Vanha mies keskusteli toisen vanhahkon miehen kanssa, joka ulkonäkönsä ja vaatetuksensa perusteella vaikutti virkamieheltä. Burhleo ei näyttänyt enää ryysyläiseltä kuten aikaisemmin, vaan syrjäisen kaupungin pikkuruhtinaalta. Vanhan miehen olemus sopi alakaupungin johtajan imagoon. Lopulta Burhleo lopetti keskustelunsa, viittoi virkamiehen poistumaan ja kiinnitti huomionsa heihin.
Mies astui askeleen eteenpäin kohti Burhleota ja polvistui.
”Mestari, olen toiminut niin kuin minulta pyysit. Tässä on eteläisten aliupseeri, jonka pyysit noutamaan luoksesi”, mies sanoi.
Burhleo nousi seisomaan ja käden liikkeellään johdatti miehen nousemaan takaisin seisaalleen. Vanha mies hymyili miehelle.
”Kiitos, olet toiminut hyvin”, Martin sanoi.
Sitten Burhleo käänsi huomionsa Saesteorraan.
”Toivottavasti sinulle ei ollut liiaksi vaivaa jättää toimesi ja tulla tapaamaan minua”, Martin sanoi.
Saesteorra teki pienen kumarruksen kunnioittaakseen Burhleota ennen kuin puhui tälle.
”Kiitos, että pystyit ottamaan minut vastaan, arvon alakaupungin valtias. Kutsusi ei aiheuttanut minulle vaivaa, mutta oli yllättynyt, että halusivat tavata minut”, Jeanne sanoi.
”Mutta sekö ei ollut yllättävää, että tiesin sinun olevan alakaupungissa?” Martin kysyi.
Saesteorra ei tiennyt miten kysymykseen olisi parasta reagoida, joten hän jätti vastaamatta. Burhleo odotti vastausta Saesteorralle tuskallisen pitkään, mutta lopulta tämä vain hymähti ja jatkoi.
”Jos et halua vastata siihen kysymykseen, niin haluatko vastata siihen kysymykseen, että mitä teit alakaupungissa?” Martin kysyi.
Saesteorra ei tiennyt miten olisi vastannut tähänkään kysymykseen. Samalla hän kuitenkin tiesi, että tähän kysymykseen hänen olisi keksittävä jokin vastaus, joka tyydyttäisi vanhaa miestä.
torstai 23. joulukuuta 2021
Vanhan miehen askeleet IV
Betula pubescens, osa 195
Saesteorra kietoi huivin silmiensä eteen. Hän olisi nyt täysin miehen armoilla. Toisaalta hän ajatteli, että jos tämä haluaisi tehdä hänelle jotakin pahaa, niin olisi jo tapahtunut. Siltikään Saesteorra ei osannut olla valmistautumatta mahdollisesti tulevaan iskuun.
”Sanoisin, että rentoudu, mutta ymmärrän hyvin sitä, että se voi olla tässä tilanteessa hankalaa”, mies sanoi.
”Niin, silmien sitominen tällaisessa tilanteessa ei varsinaisesti auta rentoutumaan”, Jeanne sanoi.
Mies hymähti.
”Edessämme oleva reittimme ei ole helpoin mahdollinen, joten sopiihan, että johdatan sinua eteenpäin kädestä pitäen?” Mies kysyi.
Saesteorra nyökkäsi.
”Se sopii”, Jeanne vastasi.
Saesteorra nosti käsiään hieman ja mies otti varovaisesti Saesteorraa kädestä kiinni.
”En odottanut, että kysyisit lupaa”, Jeanne sanoi.
”Minusta se on reilua, kun kerta sinun täytyy peittää silmäsi meidän vaatimuksestamme”, mies sanoi.
Mies lähti johdattamaan Saesteorraa eteenpäin. He kulkivat kujaa pitkin eteenpäin, kääntyivät toiselle kujalle, sitten uudelleen ja vielä ainakin kerran. Suunta alkoi nopeasti hämärtyä Saesteorran mielessä.
”Seuraavaksi menemme sisään taloon”, mies sanoi.
Saesteorra kuuli oven aukeavan ja mies johdatti hänet sitä kohti.
”Varo portaita”, mies sanoi.
Saesteorra tunnusteli jalallaan portaat yksitellen. Talon sisällä lattia narisi heidän jalkojen alla.
”Sitten menemme takaisin ulos”, mies sanoi.
Saesteorra hymyili huvittuneena.
”Burhleo on todella varovainen”, Jeanne sanoi.
”Onhan tämä hieman huvittavaa joka kerta, mutta toisaalta hän ottaa hyvin vähän ketään edes vastaan. Olet harvojen ja valikoitujen joukossa, että pääset kulkemaan tätä reittiä”, mies sanoi.
Saesteorra nyökkäsi. Hän oli yllättynyt tiedosta, että hän kuului harvaan joukkoon, joka pääsi Burhleon puheille. Hän ei ollut varma oliko se hyvä vai huono asia.
He etenivät taas lyhyen matkan kujaa pitkin ja sitten toiseen rakennukseen sisään. Siellä he nousivat toiseen kerrokseen, jossa kulkivat pitkän käytävän toiseen päähän ja sitten taas portaat alas. Sitten taas ulos, vähän matkaa kujaa ja taas uuteen rakennukseen sisään. Saesteorralla ei ollut mitään käsitystä, missä hän oli tai mikä suunta oli mihinkin. Se oli varmasti tarkoituskin.
Lopulta he laskeutuivat portaat alas kellariin, missä ilma oli kosteampaa ja viileämpää. Kellarissa he pysähtyivät tasanteelle.
”Nyt voit ottaa huivin pois”, mies sanoi.
Saesteorra nyökkäsi ja otti huivin pois silmiltään. Kellari oli hämärä. Valona oli vain kauempana oleva lyhty, jonka valo ei ollut kovinkaan kirkas. Vähän matkan päässä seisoi kaksi vartijaa.
”Odottakaa tässä, olkaa hyvä. Käyn varmistamassa, onko mestari valmis ottamaan teidät vastaan”, mies sanoi.
torstai 16. joulukuuta 2021
Vanhan miehen askeleet III
Betula pubescens, osa 194
Saesteorra totesi, ettei pyristely auttaisi. Hän lähti miehen mukaan vastustelematta. Hetkeä myöhemmin hän huomasi, että pakoyrityskin olisi todennäköisesti päättynyt lyhyeen, sillä heidän peräänsä lähti seuraamaan useita muita Burhleon alaisia.
”Etkö uskonut, että pärjäisit minulle yksin?” Jeanne kysyi.
”Uskoin, mutta mestari haluaa tehdä asiat varman päälle”, mies vastasi.
”Siitä syystä hän varmaan haluaa sitten tavata minutkin”, Jeanne sanoi.
”Mahdollisesti. Mestarilla on monenlaisia suunnitelmia”, mies sanoi.
Saesteorra seurasi parhaansa mukaan, kun mies kulki tottuneesti pitkin alakaupungin kujia. Paikat olivat selvästi tälle tuttuja. Mies myös näytti täsmälleen siltä, miltä alakaupungin asukkaan olettaisi näyttävän. Hieman liiankin täsmällisesti.
”Sinäkään et ole täältä”, Jeanne sanoi.
”Olen syntynyt ja asunut koko elämäni Gyllenburhissa, joten olette erehtyneet”, mies sanoi.
”Ehkä niin, mutta ette ole asuneet täällä alakaupungissa siitä ajasta kuin osan”, Jeanne sanoi.
Mies pysähtyi ja katsoi Saesteorraa.
”Olette tarkkanäköisempi kuin oletin”, mies sanoi.
Mies kääntyi taas jatkamaan matkaa, mutta nyt hieman hitaammin, jotta Saesteorra pysyi paremmin hänen matkassaan.
”Olen syntynyt yläkaupungissa”, mies sanoi.
”Mikä ajoi sinut tänne?” Jeanne kysyi.
”Sama asia, joka ajoi mestarin”, mies vastasi.
Saesteorra katsoi edessään kävelevän miehen niskaa. Tämä ei vaikuttanut niin vanhalta, että olisi voinut osallistua vallanvaihdon pyörteisiin. Mies näytti aistivan Saesteorran ajatukset.
”Olin silloin vasta pieni poika”, mies sanoi.
”Mitä tapahtui?” Jeanne kysyi.
Mies piti pienen tauon ennen vastaamista.
”Isäni oli yksi mestarin palvelijoista. Luultavasti yksi uskollisimmista palvelijoista. Myös yksi harvoista, jotka seurasivat häntä hamaan loppuun saakka ja siitä eteenpäin”, mies vastasi.
”Ja sinä seurasit isäsi mukana?” Jeanne kysyi.
”Ei minulla ollut muutakaan mahdollisuutta. Jos olisin jäänyt yläkaupunkiin, minut olisi teurastettu muiden mestarin palvelijoiden kanssa”, mies vastasi.
Mies kääntyi kujan kulman taakse ja Saesteorra seurasi. Vähän kulman jälkeen mies pysähtyi ja kääntyi kohti Saesteorraa.
”Nyt meidän täytyy lopettaa puheet ja minun täytyy pyytää sinua laittamaan tämän silmiesi eteen”, mies sanoi.
Mies ojensi Saesteorralle huivin. Saesteorra katsoi huivia ja otti sen käteensä.
”Burhleo on hyvin varovainen”, Jeanne sanoi.
”Siksi mestari on vielä elossa”, mies sanoi.
torstai 9. joulukuuta 2021
Vanhan miehen askeleet II
Betula pubescens, osa 193
Saesteorra istui kujalle työntyvien talojen laajennusten välisessä pimeässä nurkassa ja yritti pohtia, mikä olisi paras strategia päästä Burhleon syvemmälle jäljille. Vanha mies kulki harvoin kaduilla ja silloinkin tämä oli niin tiukasti vartioidensa ympäröimänä, että edes Burhleon näkeminen oli vaikeaa. Puheen kuulemisesta ei kannattanut edes uneksia. Hänen täytyi jotenkin päästä lähemmäksi.
Myöskään soluttautuminen lähemmäksi Burhleon lähipiiriä tuskin onnistuisi. Jos tämä oli yhtä varovainen kuin mitä Saesteorra oletti, ei lähipiiriin päästetty ketään uutta henkilöä. Muutenkin hänen kasvoillaan oli vaikea soluttautua Burhleon joukkoihin, sillä vanha mies varmasti tunnistaisi hänet. Epäkuollutta olemustakaan ei pystyisi kovinkaan kauaa piilottelemaan.
Saesteorra huokaisi. Hänen tehtävänsä tuntui hetki hetkeltä vaikeammalta. Hän käänsi katseensa ensin maahan, mutta totesi sitten, ettei paikallaan istuminen auttaisi ainakaan. Niinpä hän päätti lähteä liikkeelle.
Nopean ympäristön tarkistamisen jälkeen Saesteorra nousi ylös ja lähti hitaasti kävelemään pitkin kujaa. Kävellessään hän tarkisti, että hänen huivinsa peitti kasvot kokonaan. Vain silmien oli tarpeellista näkyä.
Saesteorra huomasi toisen talon varjoissa istuvan miehen, mutta ei kiinnittänyt tähän sen enempää huomiota. Tuijottaminen herätti ihmisten huomion, jota Saesteorro halusi välttää. Mies oli kuitenkin jo huomannut Saesteorran.
”Mihin olet menossa?” Mies kysyi.
Saesteorra pysähtyi ja katsoi miestä. Hän oli keksinyt itselleen valmiiksi tarinan, jonka kertoa, jos joku kysyisi kuka hän on.
”Kotiin”, Jeanne vastasi.
Varjoissa istuva mies hymähti vastaukselle.
”Kotiisi on aika pitkä matka”, mies sanoi.
”Ei, se on vain muutaman korttelin päässä”, Jeanne vastasi.
Mies naurahti ja nousi ylös. Saesteorra tiesi, että hänen pitäisi juosta nyt. Mutta jostain syytä hän jäi paikoilleen ja odotti miehen astuvan luokseen.
”Anteeksi, mutta taidat valehdella”, mies sanoi.
”Olette erehtyneet”, Jeanne sanoi.
Mies pudisti päätään.
”Pahoin pelkään, että en ole erehtynyt”, mies sanoi.
Saesteorra ei halunnut jatkaa keskustelua miehen kanssa vaan kääntyi poispäin miehestä jatkaakseen matkaa. Mies oli kuitenkin nopeampi ja tarttui Saesteorraa kädestä ja veti tämän luokseen.
”Voimme tehdä tämän joko helposti tai vaikeasti”, mies sanoi.
”Mitä haluat minusta?” Jeanne kysyi.
”En mitään, mutta mestari Burhleo haluaa, että tulet vierailemaan hänen luonaan”, mies vastasi.
torstai 2. joulukuuta 2021
Vanhan miehen askeleet
Betula pubescens, osa 192
Päälinnasta katsottuna miltei Gyllenburhin vastakkaisella laidalla yläkaupungin muurin toisella puolella levittäytyi alakaupunki. Suuriin kortteleihin kiinni toisiinsa rakennettujen monikerroksia ja sikin sokin laajennettuja rakennuksia erottivat toisistaan vain harvat leveämmät pääkadut ja kortteleja kiertävät kujat. Paikoin kujien varsien talojen seinät miltei koskettivat toisiaan ja kujalla mahtui kulkemaan vain yksi ihminen kerrallaan. Toisessa kerroksessa kujien yli kulkevat sillat olivat myös yleisiä.
Alakaupungin kujilla haisi ja niillä kulkevat ihmiset olivat likaisia ja pukeutuneet rikkinäisiin vaatteisiin. Alakaupungissa asuivat koko kaupungin köyhimmät ihmiset. Vaikka heidänkin keskuudessaan oli suuria eroja, oli ero alakaupungin asukkaiden ja keskikaupungin asukkaiden välinen ero räikeän selvä. Ja siirtyminen parempaan kaupunginosaan ja parempaan elämään oli käytännössä mahdotonta.
Savupatsaat nousivat lukuisista savupiipuista pitkin alakaupunkia ja tekivät ilmasta kitkerää. Osa asukkaista oli töissä kaivoksilla, joten sivunkatkuinenkin ilma tuntui heistä raikkaalta. Toiset taas eivät tienneet paremman olemassaolosta. Sitten alakaupungissa oli muutamia, jotka eivät hengittäneet ilmaa samaan tapaan kuin muut. Elävät kuolleet olivat saapuneet kaupunkiin viimeaikaisten tapahtumien myötä ja niin myös alakaupunkiin.
Saesteorra veti huiviaan enemmän kasvojensa suojaksi. Kapea kuja oli jo pimeä, mutta hän halusi varmistaa, ettei kukaan tunnistaisi häntä. Tai huomaisi, ettei hän ollut enää elävien kirjoissa. Jälkimmäinen oli suurempi huoli, koska asian paljastuttua jokainen tiesi millä asioilla hän oli hiippailemassa alakaupungissa. Hän oli netronovalalainen vakooja ja koko alakaupungissa oli vain yksi henkilö, jota kannatti vakoilla.
Vanha mies ei kuitenkaan paljastanut salaisuuksiaan helposti. Saesteorra oli varjostanut tärkeimmäksi tunnistamiaan Burhleon alaisia ja sotilaita jo päivien ajan, mutta ei ollut saanut selville juuri mitään. Lähinnä viitteitä Burhleon päivittäisistä rutiineista. Jo näistä viitteistä sai selville, että Burhleo oli hyvin varovainen henkilö. Menneiden aikojen tapahtumat olivat jättäneet syvät opetukset vanhaan mieheen.
Aikaisemmin Saesteorra oli myös palkannut omien sotilaidensa välityksellä alakaupunkilaisia vakoilemaan Burhleota. Nopeasti oli paljastunut, että nämä antoivat vääriä tietoja ja mahdollisesti tieto vakoilusta kulkeutui suoraan Burhleon korviin. Alakaupunkilaiset tuntuivat olevan hyvin lojaaleja johtajalleen. Saesteorra ei tätä ihmetellyt. Burhleo oli lähimpänä mahdollisuutta parempaan elämään, mitä suurimmalla osalla alakaupunkilaisilla tulisi olemaan koko elämänsä aikana. Ja elämä alakaupungissa oli kurjaa.
Niinpä Saesteorran oli mentävä alakaupunkiin itse näkemään ja kuulemaan. Hänen lisäksi kujilla kulki muutama muu naamioitunut netronovalalainen sotilas keräämässä yleistietoa alakaupungin tapahtumista. Yleistietojen kartoittaminen oli kuitenkin eri asia kuin yrittää päästä alakaupunkia johtavan Burhleon asioihin kiinni.
”Mihin minä suostuinkaan, kun otin tämän tehtävän”, Jeanne sanoi.
Tajutessaan puhuneensa ääneen Saesteorra vilkuili ympärilleen varmistaakseen, ettei kukaan kuullut. Ainakaan kukaan ei näyttänyt siltä, että olisi kiinnittänyt häneen sen enempää huomiota kuin aiemminkaan. Hän ei ollut alakaupungin kujilla ainoa, joka mutisi itsekseen. Alakaupunkiin päätyivät useimmat niistä gyllenburhilaisista, jotka eivät olleet täysissä hengen tai ruumiin voimissa. Saesteorra oli törmännyt useisiin äänekkäisiin saarnaajiin, jotka puhuivat maailman lopusta ja taivaalta saapuvasta messiaasta. Hänestä oli kipeää katsoa näitä turhaan pelastusta odottavia ihmisiä, sillä hän teki samoin myös itse.
”Miten ikinä olenkaan päätynyt tänne?” Jeanne sanoi.
Saesteorra miettiä kaikkia niitä tapahtumia, joiden myötä hän oli päätynyt kotitilaltaan eläinten keskeltä osaksi armeijaa ja sitten vakoojaksi. Sattuman korttien täytyi olla sekaisin. Ei tallaista tapahtunut ihmisille. Hänelle niin oli kuitenkin käynyt.