Betula pubescens, osa 231
Muutaman päivän sisään netronovalalaiset oli pakotettu vetäytymään yläkaupungissa joko keskuslinnaan tai portin ympäristöön. Joitakin pieniä osastoja oli myös jäänyt mottiin tai piileskelemään muualle, mutta näillä ei ollut merkittävää merkitystä taistelun ison kuvan kannalta. Suuren keisarikunnan armeija keskittyi piirittämään keskuslinnaa ja porttialuetta.
Kenraali Netronova oli noussut keskuslinnan korkeimpaan torniin yhdessä kapteeni Suomaksen kanssa tarkastelemaan tilannetta.
”Portin puolustus pitää vielä”, Solkar sanoi.
”Toistaiseksi”, Edkar sanoi.
”He voivat puolustautua lähes yhtä pitkään kuin mekin”, Solkar sanoi.
”Mutta emme mekään kestä loputtomiin täyttä piiritystä”, Edkar sanoi.
Kenraali katseli linnan ympärillä liikkuvia Suuren keisarikunnan armeijan joukkoja. Yläkaupunki näytti kuin muurahaispesältä, jota oli sohaistu.
”Mitä toivoa meillä on?” Edkar kysyi.
”Aina on toivoa, herra kenraali”, Solkar vastasi.
”Olet aina optimisti”, Edkar sanoi.
”Jonkun täytyy olla”, Solkar sanoi.
”Mistä saat tuon kaiken uskon siihen, että voimme vielä kääntää tämän tilanteen paremmaksi?” Edkar kysyi.
Suomas kohautti olkapäitään ja käänsi katseensa kohti taivasta.
”Ehkä tuolta”, Solkar vastasi.
Kenraali käänsi myös katseensa kohti taivasta.
”En tiedä miten paljon tuolta on toivoa meille luvassa”, Edkar sanoi.
”Ehkä ei mitään konkreettista apua, mutta toivo ei olekaan välttämättä mitään konkreettista. Se on uskoa siihen, että asiat kääntyvät vielä hyväksi”, Solkar sanoi.
Kenraali hymähti ja kääntyi pois ikkunalta. Suomas sen sijaan jäi katselemaan poutapilviä, jotka pikkuhiljaa lipuivat taivaan poikki.
Sitten pilven takaa ilmestyi jokin musta piste.
”Kenraali, näettekö tekin tuon?” Solkar kysyi.
Suomas osoitti pilven reunaa. Jo varsin turhautunut kenraali tuli takaisin ikkunalle ja katsoi Suomaksen osoittamaan suuntaan.
”Näenkö minkä?” Edkar kysyi.
Sitten kenraali näki sen. Ensin se näytti linnulta, mutta sitten hän tajusi sen olevan liian kaukana. Se oli jotakin isompaa.
”Mikä se on?” Edkar kysyi.
”En tiedä”, Solkar vastasi.
Sitten he kuulivat karjaisun, joka kiisi läpi poutaisen taivaan ja sai taistelun kaupungissa pysähtymään.
torstai 8. syyskuuta 2022
Toivoa taivaalta? II
torstai 1. syyskuuta 2022
Toivoa taivaalta?
Betula pubescens, osa 230
Suuren keisarikunnan armeijan suurhyökkäys yläkaupunkiin oli käynnistynyt. Suuren keisarikunnan armeija oli kasannut nopeasti kaikki liikenevät voimat keskikaupunkiin yläkaupungin muurin läheisyyteen ja sysännyt sitten kaikki joukot kerralla hyökkäykseen. Netronovalalaisten puolustajien kohtaamaa ylivoima oli murskaava. Heti hyökkäyksen alkaessa kapteenien Kallaksen ja Suomaksen oli pakko määrätä muurilta irti olevat osastot heikoimpien kohtien puolustamiseen. Se ei kuitenkaan riittänyt.
Ylivoiman edessä yläkaupungin puolustus murtui useista kohdista. Vaikka kenraali Netronova määräsi myös kaikkein tuoreimmat kuolleistamanatut taisteluun, ei murtumia saatu paikattua. Suuren keisarikunnan armeija pääsi yläkaupunkiin. Murtumakohdat olivat kuitenkin hyökkääjien kannalta hankalissa kohdissa, joten sillanpäät yläkaupungin puolella kasvoivat hitaasti. Ne kuitenkin kasvoivat vääjäämättömästi ja netronovalalaisten oli vetäydyttävä kohti keskuslinnaa ja yläkaupunginmuurin porttia.
Kapteenit olivat olleet molemmat vielä yläkaupungin portilla johtamassa taisteluita. Viimeiset hetket siirtyä turvallisesti kaupungin päälinnaan alkoivat olla käsillä.
”Oletko varma, että jäät tänne?” Solkar kysyi.
”Jonkun on jäätävä johtamaan taistelua tällekin puolelle”, Venir vastasi.
”Muista, että sinun täytyy irrottaa joukot riittävän aikaisin, jotta pääsette keskuslinnaan. Muuten jäätte tänne mottiin”, Solkar sanoi.
Kallas nyökkäsi, mutta ei sanonut mitään.
”Vai aiotko jäädä tänne?” Solkar kysyi.
Kallas ei heti vastannut. Ennen kuin tämä lopulta vastasi, Suomas alkoi arvata mikä vastaus olisi.
”Olemme motissa joka tapauksessa. Ehkä ei olisikaan täysin huono ajatus, jos olemme kahdessa paikassa. Ainakaan vihollisella ei olisi mahdollisuus keskittyä vain yhden kohdan näännyttämiseen”, Venir vastasi.
Suomas nyökkäsi eikä yrittänyt millään tavalla kyseenalaistaa Kallaksen sanomisia. Hän tiesi, että hänen ystävänsä oli päättänyt jäädä sotilaidensa kanssa saarroksiin heikommin varusteltuun linnoitukseen.
”Et sitten kuole”, Solkar sanoi.
”Ei ole tarkoitus”, Venir sanoi.
”Olen menettänyt aivan liian monta ystävää tämän retken aikana”, Solkar sanoi.
”Me kaikki olemme”, Venir sanoi.
Suomas halasi ystäväänsä ja hyvästien jälkeen lähti kohti keskuslinnaa. Kallas katseli ikkunasta Suomaksen ratsastusta linnoitusten ympäröimän pihan poikki.
”Toivottavasti vielä tapaamme, ystävä”, Venir sanoi.
Sitten kapteeni palasi karttojen ja muistiinpanojen ääreen. Hän toivoi, että myös porttialueelle vetäytyisi riittävästi joukkoja, vaikka ensisijainen vetäytymissuunta joukoille olikin kohti keskuslinnaa. Joka tapauksessa hän ja portille vetäytyneet puolustaisivat linnoitteita viimeiseen saakka. Muuta ei enää ollut tehtävissä. Kapteeni Kallas oli hyväksynyt sen tosiasian, että taistelu Gyllenburhista päättyisi heidän kannaltaan katkeraan loppuun. Enää tuli saattaa tuo taistelu loppuunsa.
torstai 25. elokuuta 2022
Vieraat torvet III
Betula pubescens, osa 229
Kenraalin ja kapteenien oletus kävi toteen ja Suuren keisarikunnan armeijan hyökkäys yläkaupunkia vastaan kiihtyi seuraavien päivien aikana. Enää tarkoitus ei ollut vain näännyttää kaupunkia, vaan nyt piirittäjät pyrkivät myös pääsemään sisään kaupunginosaan. Vielä kyse ei kuitenkaan ollut suuremmasta hyökkäyksestä ja netronovalalaiset saivat Suuren keisarikunnan armeijan yritykset torjuttua.
Valmistautumista toisenlaiseen hyökkäykseen oli kuitenkin näköpiirissä ja kapteenit olivat pohtimassa tilannetta.
”Tämä ei näytä hyvältä”, Solkar sanoi.
Suomaksen edessä pöydällä levittäytyi kartta, joka kuvasi kaupunkia ja sitä ympäröivää aluetta. Kartalle oli asetettu nappuloita kuvastamaan eri osapuolten joukkoja. Suuren keisarikunnan nappulat keskittyivät keskikaupunkiin yläkaupungin muurin lähelle sekä kaupunkia ympäröivän tasangon pohjoisosalle. Muuallakin oli Suuren keisarikunnan joukkoja, mutta selvin keskittymä oli keskikaupungissa.
”He valmistautuvat täyteen hyökkäykseen”, Venir sanoi.
”Kuinka kauan kestämme sellaista?” Solkar kysyi.
Kallas pudisti päätään ja ei vastannut heti. Hän ei halunnut sanoa asiaa ääneen.
”En tiedä. Emme välttämättä kovinkaan kauaa”, Venir vastasi.
”Pitäisikö meidän aloittaa valmistelut sitä varten, että jos meidän täytyy vetäytyä keskuslinnaan?” Solkar kysyi.
Suomas osoitti kartasta yläkaupungissa olevaa linnaa.
”En tiedä kannattaako täysiä valmisteluja aloittaa, mutta hyvähän siihenkin vaihtoehtoon on jollakin tavalla valmistautua”, Venir vastasi.
”Entä muurin porttialue?” Solkar kysyi.
Suomas siirsi kätensä osoittamaan yläkaupungin muurin pääporttia, jota netronovalalaiset olivat linnoittaneet siitä saakka, kun olivat saaneet portin ympäristöineen hallintaansa.
”Sen hylkääminen ei tosiaankaan tunnu järkevältä ajatukselta, vaikka toisaalta en tiedä onko järkevää puolustaa kahta erillistä saareketta”, Venir vastasi.
”Jos yläkaupungin puolustus murtuu yllättävästi, niin se voi tarjota mahdollisuuden vetäytyä hallitusti kahteen eri paikkaan”, Solkar sanoi.
”Niin, portti on melko todennäköisesti sellainen kohti muurista, jonka puolustus ei murru. Linnoitukset ovat niin vahvoja ja monikerroksisia, että porttialuetta on vaikea valloittaa väkivoimin, vaikka hyökkääjä olisi päässyt yläkaupunkiin ja itse portista läpi”, Venir sanoi.
”Olkoon kahteen paikkaan vetäytyminen sitten varasuunnitelma”, Solkar sanoi.
Kallas nyökkäsi, vaikka hän ei pitänytkään ajatusta hyvänä. Hyviä vaihtoehtoja oli kuitenkin tarjolla rajallisesti.
”Ehkä nyt tähän tilanteeseen vetäytymisvalmisteluksi riittää se, että jokaisen osaston johtajan täytyy olla vähintään itse tietoinen siitä, mitä kautta pystyy vetäytymään osastonsa kanssa. Ensisijaisesti vetäytyminen tulee tehdä keskuslinnaan, mutta sen tien ollessa estetty, toissijaisesti porttialueelle”, Venir sanoi.
”Se on hyvä alku ja vähintä, mikä on hyvä olla valmiina tiedossa”, Solkar sanoi.
”Sitten meidän täytyy suunnitella, miten puolustaudumme tulevaa suurhyökkäystä vastaan”, Venir sanoi.
Suomas nyökkäsi. Kapteenit kumartuivat kartan ääreen ja yrittivät tunnistaa yläkaupunkia ympäröivän muurin heikoimpia kohtia. Näiden kohtien puolustamiseksi varattiin enemmän joukkoja sen mukaan, mitä oli saatavilla. Kovinkaan paljoa kapteeneilla ei kuitenkaan ollut tehtävissä taisteluiden aikana.
torstai 18. elokuuta 2022
Vieraat torvet II
Betula pubescens, osa 228
Kenraali Netronova oli kutsunut kapteenit luokseen neuvottelemaan seuraavista siirroista kaupungin puolustamisessa ja miten vieraat torvet vaikuttaisivat siihen. Kun kapteenit saapuivat keskuslinnan saliin, kenraali oli istumassa suuren pöydän ääressä, jonka päälle oli levitetty kaupungin ja lähialueen karttoja. Kenraali oli tutkimassa karttaa, joka kuvasi kaupunkia ja sitä ympäröiviä tasankoa ja vuoristoa.
”Herra kenraali, pyysitte meidät paikalle”, Solkar sanoi.
”Istukaa, olkaa hyvät”, Edkar sanoi.
Kapteenit istuivat tuoleille, jotka oli asetettu karttapöydän luokse.
”Oletteko saaneet mitään tiedustelutietoa keitä vieraiden torvien käyttäjät voisivat olla?” Edkar kysyi.
”Emme mitään. Yläkaupungin muureilta on liian pitkä matka tasangon pohjoislaidalle, jotta voisimme nähdä, keitä sinne on saapunut. Totesimme myös, että olisi liian riskialtista lähettää tiedustelijoita ottamaan asiasta selvää”, Solkar vastasi.
”Onko teillä sitten mitään arvauksia keitä he voisivat olla?” Edkar kysyi.
Kapteenit pudistelivat päätään.
”Ainoa, joka voisi käydä millään tavalla järkeen, olisi, että ne olisivat Imperiumin armeijan torvia, mutta se on aika kaukaa haettua”, Venir sanoi.
”Se on hyvin kaukaa haettua. En usko siihen vaihtoehtoon”, Edkar sanoi.
”Emme mekään pidä sitä todennäköisenä vaihtoehtona”, Solkar sanoi.
”Torvet saattavat hyvin olla vain jonkin Suuren keisarikunnan kaupungin tai ruhtinaan torvia, jotka eroavat muista”, Edkar sanoi.
Kapteeni Kallas nousi ylös ja osoitti kenraalin edessä olevasta kartasta kaupungin pohjoispuolella olevaa tasangon osaa.
”Suuren keisarikunnan armeijan uudelleenryhmittäytyminen täällä viittaisi siihen, että kyseessä ei ole jokin uusi Suuren keisarikunnan osasto”, Venir sanoi.
”Joka tapauksessa. Vaikka pohjoisesta olisi hyökännyt Suuren keisarikunnan vihollisia, niin meitä se tuskin auttaa”, Edkar sanoi.
Kapteenit nyökkäilivät ja Kallas istuutui takaisin tuolilleen.
”Vaikka emme tietäisi keitä he ovat, niin voimme pohtia miten uusi tilanne vaikuttaa meihin”, Edkar sanoi.
”Olemme käyneet läpi kahta vaihtoehtoa. Joko hyökkäys kaupunkia kohti rauhoittuu, kun Suuren keisarikunnan armeija pyrkii vastaamaan uuteen uhkaan pohjoisessa”, Venir sanoi.
”Tai sitten?” Edkar kysyi.
”Tai sitten hyökkäys kiihtyy, kun Suuren keisarikunnan armeija pyrkii ratkaisemaan tämän taistelun hyväkseen ennen kuin taistelu tasangon pohjoislaidalla pääsee täyteen vauhtiin ja he voisivat välttää taistelemisen kahdella rintalamalla samaan aikaan”, Venir sanoi.
Kenraali mietti hetken ennen kuin jatkoi.
”Itse tekisi ainakin niin, että pyrkisin saamaan kaupungin hallintaan ennen kuin toinen taistelu on täydessä vauhdissa. Meille voi tulla eteemme vaikeat päivät. Meidän täytyy varustautua siihen, että Suuren keisarikunnan armeija pyrkii saamaan aikaan murron Yläkaupungin muurissa. Se meidän täytyy estää”, Edkar sanoi.
”Yritämme parhaamme”, Solkar sanoi.
”Vahvistamme muurin puolustusta ja perustamme ylimääräisiä osastoja, jotka voivat siirtyä sinne, missä apua kaivataan”, Venir sanoi.
”Toivottavasti teillä on riittävästi sotilaita kaikkeen”, Edkar sanoi.
”Ei oikeastaan ole, mutta käytämme tehokkaasti niitä, joita meillä on”, Venir sanoi.
torstai 11. elokuuta 2022
Vieraat torvet
Betula pubescens, osa 227
Taistelu Gyllenburhista jatkui kaupungin kärsiessä siitä yhä enemmän. Saarto alkoi kuitenkin yhä jatkuessaan purra myös netronovalalaisiin, jotka eivät voineet tehdä paljoa muuta kuin kestää yhä jatkuvaa piiritystä. Satunnaiset pienet hyökkäykset yläkaupungin muurin ulkopuolelle kävivät yhä harvinaisemmiksi ja tulokseltaan laihemmiksi. Lopulta ne lopetettiin kokonaan, koska niiden nähtiin kuluttavan enemmän netronovalalaisten voimia kuin Suuren keisarikunnan armeijan voimia. Näin netronovalalaiset keskittyvät vain puolustautumaan parhaansa mukaan.
Pitenevä piiritys kävi aikaa myöten yhä hankalammaksi puolustajille. Piiritysrengas oli tiukka, joten mahdollisuuksia hankkia tarvikkeita ulkoa ei ollut. Aika oli selvästi piirittäjien puolella. Netronovalalaisilla ei kuitenkaan ollut käsissään mitään sellaista, jolla he olisivat voineet kääntää taistelun suuntaa.
Eräänä taisteluun valkeavana päivänä netronovalalaiset vartijat kuulivat yllätyksekseen itselleen täysin vieraita torvia. Torvien ääni kuului pohjoisesta Gyllenlaesin pohjoispuolelta ja niiden soittajia ei pystytty kaupungista saakka näkemään.
Kapteenit olivat tulleet yläkaupungin muurin pohjoisimpaan torniin seuraamaan tilannetta. Vieraiden torvien äänet kuuluivat enää satunnaisesti, mutta niiden aiheuttama muutos Suuren keisarikunnan Gyllenlaesissa olevassa armeijassa oli selvästi nähtävissä heillekin. Armeija oli selvästi muuttanut järjestäytymistään ja taisteluosastoja siirtyi kohti tasangon pohjoislaitaa. Puolestaan armeijan huolto ja muut itse taisteluun osallistumattomat osat siirtyivät kohti tasangon keskiosaa ja kaupungin itäpuolelle.
”Kenen torvia luulet noiden olevan?” Solkar kysyi.
”En osaa sanoa. En tunnista ääntä”, Venir vastasi.
Suomas piti tauon ennen seuraavaa kysymystä.
”Luuletko heidän tulleen auttamaan meitä?” Solkar kysyi.
”Toivon niin, mutta jotenkin minusta tuntuu, että ei”, Venir vastasi.
”Selvästi ne eivät kuitenkaan ole Suuren keisarikunnan ystävien torvia”, Solkar sanoi.
”Niin”, Venir sanoi.
Kapteenit yrittivät pohtia muuttunutta tilannetta ja mitä se merkitsi kaupungin puolustamisen kannalta.
”En keksi muuta kuin että ne olisivat Imperiumin armeijan torvia, mutta mitä heidän joukkonsa tekisivät täällä”, Venir sanoi.
”En minäkään usko, että ne voivat olla heidän joukkojaan. Olemme aivan liian kaukana etelässä, että he voisivat lähettää armeijan näin kauaksi”, Solkar sanoi.
”Hyvä kysymys onkin, että keitä muita ne voivat olla”, Venir sanoi.
”Voimmeko mitenkään tietää varmaksi?” Solkar kysyi.
”Vain lähettämällä tiedustelijaryhmän vuorten kautta katsomaan, mutta siinä menisi aivan liian kauan”, Venir sanoi.
”Ja emme voisi olla varmoja pääsisivätkö tiedustelijat enää takaisin. Vuoret ovat vaarallisia ja en laittaisi tietojen saamista niiden varaan”, Solkar sanoi.
Kallas nyökkäsi.
”Ehkä on siis parempi vain antaa asian olla toistaiseksi. Jos asia koskettaa meitä, tavalla tai toisella, niin saamme kyllä lopulta tietää keitä torvien omistajat ovat”, Venir sanoi.
”Se on varmaan paras, mitä voimme nyt tehdä”, Solkar sanoi.
torstai 4. elokuuta 2022
Kaupunki myrskyn silmässä VII
Betula pubescens, osa 226
Taistelu Gyllenburhista jatkui yhä pidempään ja tuhosi yhä suuremman osan kaupungista. Erityisesti pääkatujen varret sekä muurien lähialueet kärsivät kaupungissa riehuvista taisteluista. Tulipalot olivat hyvin tavallisia etenkin keskikaupungin alueella. Osa keskikaupungin asukkaista katsoi parhaaksi lähteä kaupungista ja siirtyä sen ulkopuolelle telttakyliin tai kauemmaksi maaseudulle. Kaikilla ei kuitenkaan ollut mahdollisuutta lähteä.
Alakaupungista lähtijöitä ei ollut kuin harvoja yksittäisiä, jotka pakenivat yön pimeyden turvin piirittäjien ohitse. Poispääsy alakaupungista oli mahdollinen, koska saarto ei ollut täysin tiivis alakaupungin kohdalla. Puolestaan yläkaupungista kukaan ei voinut poistua, kun Suuren keisarikunnan armeijan saartorengas piti kaupunginosaa tiukasti otteessaan. Yläkaupungin asukkailla oli myös eniten menetettävää. Kukaan ei halunnut riskeerata omaisuuttaan tai asemaansa pakenemalla kaupungista. Yläkaupunkilaisilla oli myös parhaat oltavat kaikista kaupungin asukkaista, vaikka kaupunki olikin piiritettynä.
”Luuletko, että asukkaat pärjäävät?” Solkar kysyi.
”Yläkaupunkilaisetko? Aivan varmasti”, Venir vastasi.
”Oletko varma?” Solkar kysyi.
”Juhlia ja tanssiaisia järjestetään piirityksestä huolimatta, joten en usko yläkaupunkilaisten olojen olevan kovinkaan huonot”, Venir vastasi.
”Kaikki eivät elä tanssiaiselämää yläkaupungissakaan”, Solkar sanoi.
”Mutta pärjäävät varmasti”, Venir sanoi.
Suomas nyökkäsi.
”Olet varmasti oikeassa”, Solkar sanoi.
”Suuremmin voisi olla huolissaan keskikaupunkilaisista, mutta heidän tilanteensa ei ole enää meidän huolemme. Suuren keisarikunnan armeija saa huolehtia heistä, kun hallitsevatkin kaupunginosaa”, Venir sanoi.
”Heidän olonsa ovat taitaneet vain huonontua sen jälkeen, kun vetäydyimme keskikaupungista”, Solkar sanoi.
”Luulen samaa”, Venir sanoi.
Suomas asetti kätensä kaupungin kartalle lähelle alakaupunkia.
”Alakaupungissa sen sijaan olot ovat taitaneet pysyä lähes samoina kuin ennen taistelua”, Solkar sanoi.
”Sellaisen kuvan minäkin olen saanut. He pärjäävät myös vähemmällä kuin muiden kaupunginosien asukkaat”, Venir sanoi.
”Heitä tosi on myös varsin paljon. Alakaupunki on tiheään asuttu”, Solkar sanoi.
Suomas nosti kätensä pois kartalta ja kierrätti katsettaan sitä pitkin.
”Entä me? Miten hyvin me pärjäämme?” Solkar kysyi.
Kallas hymähti huvittuneena.
”Se onkin vaikeampi kysymys”, Venir vastasi.
”Tilanne voisi olla huonompikin”, Solkar sanoi.
”Voisi tietysti, mutta ei se mikään hyvä ole tälläkään hetkellä”, Venir sanoi.
Suomas nyökkäsi.
”Mutta kestämme. Ainakin toistaiseksi”, Venir sanoi.
”Mutta jossakin vaiheessa tarvitsemme apua ulkoa”, Solkar sanoi.
”Niin. Suuren keisarikunnan armeija on niin suuri, ettemme pysty yksin tätä taistelua ratkaisemaan millään tavalla meille suosiolliseen suuntaan”, Venir sanoi.
torstai 28. heinäkuuta 2022
Kaupunki myrskyn silmässä VI
Betula pubescens, osa 225
Kapteenit lähettivät vanhoista ja uusista sotilaista koostuvan osaston hyökkäykseen yläkaupungin muurin ulkopuolelle. Toisin kuin kapteenit pelkäsivät, osasto onnistui tavoitteissaan kohtalaisen hyvin. Se sai aikaan murron Suuren keisarikunnan armeijan osastojen väliin tehdyssä hyökkäyksessä. Tämä johti paniikkiin ja uuteen epäjärjestykseen keskikaupungissa olevien Suuren keisarikunnan armeijan joukkojen keskuudessa.
Jos netronovalalaisilla olisi ollut käytettävissään suuremmat voimat, olisi hyökkäystä ollut mahdollista jatkaa paljon pidemmälle ja puskea Suuren keisarikunnan armeija pois yläkaupungin muurilta. Laajempaan hyökkäykseen Kapteenit eivät kuitenkaan uskaltaneet lähteä, koska se olisi ollut hyvin riskialtista ja loppunut lyhyeen, mikäli Suuren keisarikunnan armeija olisi saanut rivinsä koottua. Niinpä osasto palasi tehtävänsä suorittaneena takaisin yläkaupungin muurien suojaan Saesteorran osaston suojaamana.
Osaston päästyä turvallisesti lepäämään linnan suojiin kapteenit purkivat osaston operaation onnistumista yhdessä kenraalin kanssa.
”Mitä mieltä olitte?” Edkar kysyi.
”Olemme positiivisesti yllättyneitä, minä ainakin”, Venir vastasi.
”Sotilaat pystyivät siihen, mihin sanoit heidän pystyvän”, Solkar sanoi.
Kenraali nyökkäili tyytyväisenä.
”Joitakin tappioita kuitenkin tuli ja lähes yksinomaan uusiin sotilaisiin. Mutta he ovat vielä kankeita ja kokemattomia uudessa elämässään”, Venir sanoi.
”Se poistuu ajallaan”, Edkar sanoi.
”Niin varmasti, mutta se on vielä hyvä pitää muistissa”, Venir sanoi.
”Osalla kankeus vois myös viitata johonkin muuhun”, Solkar sanoi.
”Mitä tarkoitat?” Edkar kysyi.
”Kaikki eivät välttämättä sovellu epäkuolleiksi”, Solkar vastasi.
Kenraali katsoi kapteeni Suomasta ihmetellen.
”Miksi eivät sopisi?” Edkar kysyi.
”Jotkut vanhoista sotilaista raportoivat, että uudet sotilaat käyttäytyvät välillä hieman erikoisilla tavoilla ja näyttivät etteivät ihan joka hetki olleet perillä siitä, missä olivat ja ketä olivat”, Solkar vastasi.
Kenraalin ilme muuttui vihaiseksi.
”En hyväksy, että mustamaalaatte uusia manattuja kaikilla mahdollisilla tavoilla”, Edkar sanoi.
”Se ei ollut missään nimessä tarkoitus”, Solkar sanoi.
Suomas odotti pienen hetken varmistaakseen, että kenraali halusi edelleen kuunnella, mitä hän aikoi sanoa.
”Näitä huomioita vain tuli usealta eri sotilaalta, joten ehkä asiaa kannattaa selvittää ajan kanssa. Ihan vain siitä syystä, että jos jotakin ongelmaa on, niin sitä voidaan ryhtyä korjaamaan. Jos kyse on vain siitä, että vastamanatut ovat olleet epäkuolleita liian vähän aikaa, niin sitten mitään ei tarvitse tehdä”, Solkar sanoi.
Kenraali nyökkäsi.
”Hyvä on. Määrään Tammen seuraajista muutaman seuraamaan asiaa ja selvittämään sitä, jotta voimme lopettaa tästäkin asiasta huolehtimisen ja keskittyä kaupungin puolustamiseen”, Edkar sanoi.
”Kiitos, arvon kenraali”, Solkar sanoi.