tiistai 17. huhtikuuta 2012

Kiusaus ku koulu


Osallistuinpa viikonloppuna Helsingin Sanomien Runolehti-blogin kilpailuun. Kilpailussa tarkoituksena oli tehdä lehtijutusta runo peittämällä tussilla jutusta ylimääräiset sanat. Tällaisen runon minä rustasin:


Kuva runostani. Kilpailussa asettelu oli ilmeisesti melko suuressa osassa, mikä nyt on ihan lepikossa tässä minun runossa. IPadia tuskin tulee, mutta kilpailulle kiitos hyvästä ideasta. Vastaavia runoja voisi tehdä joskus ehkä toisenkin. Juttu on Savon Sanomien torstain 12.4.2012 lehden toiselta sivulta.

Kiusaus ku koulu

Opetus jo usean vuoden
kulttuuri, poliisi, vaara ja uhka
noudatettiin suunnitelmia
koulut suljettuja laitoksia
metallinpaljastimia, ovikoodeja ja suljettuja piha-alueita
ulkoinen vartiointi on keino turvallisuuden parantamiseksi

Jäävuoren huippu
turvattomuutta ja väkivallan ilmiöitä
aikuiset eivät kiusaamiseen puutu
aikuisen silmissä kiusattu itsekin uhka
pahimmissa tapauksissa tuho ja teko
turvallisuuden riski sisällä
tärkeintä epäily tai aavistus

Kiusaamisen ohjelma,
jonka käyttäjäksi rekisteröitynyt
saa käyttöönsä materiaalipaketin sekä palvelut
tilannekartoituksen sekä demoja
tällaisia rohkeita keinoja tarvitaan lisää
on kysymys kiusaamisesta

Kuten näkyy, runo kommentoi kiusaamista. Se antaa myös kuvaa siitä millaiseksi maailma voi muuttua, jos kiusaamiseen ja sen seuraamuksiin ei puututa ajoissa (eli silloin, kun kiusaaminen alkaa).

4 kommenttia: