keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Rovio puskee kovalla sykkeellä


Rovio on saanut ensimmäisen Angry Birds teemapuistonsa, Angry Birds Landin, lähes valmiiksi Tampereen Särkänniemessä. Aiheesta uutisoi mm. MTV3. Roviolla on kova syke päällä ja niin pitääkin. Rautaa pitää takoa silloin, kun se on kuumaa. Ei silloin, kun se on jo pahasti jäähtynyt, kuten monet yritykset ovat vuosien saatossa tehneet (viimeaikojen esimerkkinä Nokia). 

Angry Birds Spacen julistekuva. Kuva kotoisin Rovion sivuilta.

Teemapuisto ei ole ainoa asia, mitä Rovio on kevään aikana puuhastellut. Vähän aikaa sitten Rovio osti Futuremarkin pelisiiven, eli Futuremark Game Studion, ja uusin oma pelikin, Angry Birds Space, julkaistiin vastikään. Lisäksi lisenssituotteita on tullut rutkasti lisää kevään aikana. Odotan innolla, mitä Roviolta seuraavaksi julkaistaan. Toivon vain, etteivät pojat liikaa ota mallia Disneystä (jonka kaltaiseksi kaiken kattavaksi mediataloksi Rovio aikoo) vaan innovaatio pysyy tekemisessä tiiviisti mukana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti