Taistelun repimä kaupunki VIII

Betula nana, osa 452

Sarnelin lentävän maton vauhti oli hidastunut kävelytahdiksi. Emily pelkäsi jo sitä, että heidän hidas liikkumisensa paljastaisi heidät.

”Joko toivot, että olisimme lähestyneet kaupunkia pimeyden turvin?” Emily kysyi.

”Saatoin juuri torua itseäni, että emme tehneet niin”, Sarnel vastasi.

”Älä toru siitä itseäsi liikaa. Päätimme sen yhdessä”, Emily sanoi.

”Mutta sinun mielestäsi kaupunkia olisi kannattanut lähestyä pimeässä. Olisi pitänyt kuunnella”, Sarnel sanoi.

”Sen sijaan minä kuuntelin ja saavuimme valoisassa. Näin on varmasti hyvin”, Emily sanoi.

He pitivät tauon.

”Mutta…”, Sarnel sanoi.

”Mutta minusta meidän kannattaisi liikkua hieman nopeammin, jotta pääsemme rakennusten katveeseen. Nyt olemme tässä vuoren rinteellä täysin näkyvissä”, Emily sanoi.

Sarnel loi katseen ympärilleen.

”Siinä olet kyllä täysin oikeassa”, Sarnel sanoi.

Sarnel kiihdytti lentävän maton vauhtia, mutta vain hieman. Emily nyökkäsi hyväksyvästi, vaikka ei hän ollut tyytyväinen vielä tähänkään nopeuteen.

”Joko olet päättänyt mistä kohdasta menemme sisään kaupunkiin?” Emily kysyi.

Sarnel nyökkäsi ja nosti kätensä osoitukseen.

”Ajattelin tuota talojen väliä. Noiden kahden punakattoisen välissä”, Sarnel vastasi.

Pienen hakemisen jälkeen Emily löysin Sarnelin osoittamat talot.

”Se näyttää ihan lupaavalta kohdalta. Ei ihan keskellä, muttei ihan reunassakaan”, Emily sanoi.

”Ja täältä katsottuna ainakin näyttäisi siltä, että tuolta lähtevät kadut moneen suuntaan”, Sarnel sanoi.

Emily tutki katseellaan Gyllenburhin läheisintä osaa.

”Tuonne linnaan sieltä on aika pitkä matka”, Emily sanoi.

”Ajattelin, että linnaa on parempi välttää”, Sarnel sanoi.

”Itse taas ajattelisin, että sieltä Mihail todennäköisimmin löytyy ja menisin sieltä etsimään häntä”, Emily sanoi.

Sarnel katseli mietteliäänä kohti linnaa.

”Se voi olla totta, jos kaupunki on Mihailin ja Netronovalan armeijan hallussa”, Sarnel sanoi.

”Missä hän sitten on, jos ei ole?” Emily kysyi.

Sarnel kohautti olkiaan.

”Ehkä jossakin piilottelemassa. Emme tiedä mitä täällä on tapahtunut”, Sarnel vastasi.

Emily käänsi katseensa pois. Hän halusi sanoa sanoa Sarnelille vastaan, mutta ei halunnut haastaa riitaa. Se oli turhaa, sillä kohtahan he näkisivät, millainen tilanne kaupungissa vallitsi.

Taistelun repimä kaupunki VII

Betula nana, osa 451

”Tämä vaikuttaa huolestuttavalta”, Sarnel sanoi.

”Mitä tarkoitat?” Senet kysyi.

”Tarkoitan sitä, että asiat ovat monimutkaisempia kuin odotimme. Odotimme, että tulisimme kahdollisesti keskelle piiritystä, mutta sen lisäksi tulemme keskelle kolmen eri armeijan välistä taistelua. Yllättäviä asioita voi tapahtua, kun osapuolia on enemmä”, Sarnel vastasi.

”Yllättäviä asioita voi tapahtua jo kahden osapuolen välillä ja niin pahtuukin”, Emily sanoi.

”Niin”, Sarnel sanoi.

”Mutta onko se huono asia, että vihollisemmalle on myös toinen vihollinen, kuten nyt näyttää?” Senet kysyi.

”Se voi olla hyvä tai huono asia”, Sarnel vastasi.

Senet katsoi Sarnelia kysyvästi, mutta ei kehdannut toistaa samaa kysymystä.

”Jos vihollisemme keskittyvät toisiinsa, se on meille ehdottomasti hyvä asia. Toisaalta, jos nämä löytävät meistä yhteisen vihollisen, voimme me olla se, jolla onkin kaksi vihollista”, Sarnel vastasi.

”Voimmeko olla varmoja, että osapuolia on vain kolme?” Emily kysyi.

Sarnel ja Senet katsoivat Emilyä kysyvästi.

”Miten niitä voisi olla enemmän?” Sarnel kysyi.

”Ja kolmessakin on jo aika paljon yhteen taisteluun”, Senet sanoi.

Emily kohautti olkiaan ja jatkoi kaupungin katselua.

”En ole varma. Jotenkin vain mieleeni tuli, että mitä kaupunkilaiset itse kaiken tämän keskellä ajattelevat. Tai ovatko kaikki samassa veneessä”, Emily sanoi.

Sarnel käänsi katseensa kaupunkiin.

”Niin, toisaalta kaupunginosat näyttävät siltä, että niiden välillä on aika isoja eroja. Voi olla, että eroja on muussakin kuin vain rakennuksissa”, Sarnel sanoi.

”Mutta sitä emme näe täältä saakka”, Emily sanoi.

”Emmepä niin”, Sarnel sanoi.

He jäivät katselemaan kaupunkia.

”Menemmekö lähemmäs?” Sarnel kysyi.

”Tietenkin. Minä ainakin haluan kaupunkiin”, Emily vastasi.

Sarnel käänsi katseensa Senetiin, joka nyökkäsi varovaisesti. Sarnel huokaisi.

”Hyvä on. Jatketaan kohti kaupunkia”, Sarnel sanoi.

Sarnel ohjasi lentävän maton taas liikkeelle. Nyt vauhti oli verkkainen. Kuin he olisivat joka hetki odottaneet, että jotakin pahaa tapahtuisi ja heidän olisi käännyttävä pois. Mitään suurempaa ei kuitenkaan tapahtunut.

Taistelun repimä kaupunki VI

Betula nana, osa 450

Kun Gyllenburh lähestyi, Sarnel ohjasi lentävän maton yhä ylemmäksi vuoren rinteelle.

”Eikö tämä ole jo liikaa?” Emily kysyi.

”Haluan olla varovainen”, Sarnel vastasi.

”Miksi näin varovainen?” Emily kysyi.

Sarnel ei vastannut, mutta loi tahtomattaan vilkaisun Senetiin. Emily nyökkäsi.

”Hyvä on. Tiedät varmasti, mikä on järkevää”, Emily sanoi.

Emily olisi halunnut suunnata suoraan kaupunkiin, mutta ymmärsi Sarnelin halun suojella Senetiä. Saman suojeluhalun vuoksi hän itse haluaisi rynnätä suoraan kaupunkiin, koska Mihail oli siellä. Tai niin he olettivat, että Mihail olisi kaupungissa. Oikeaa tietoa asiasta heillä ei ollut.

Gyllenburhin kolme kaupunginosaa alkoi erottua selkeästi. Kaksi alempaa kaupunginosaa rajoittuivat tasankoon ja ylin kaupunginosa vuoriin. Alemmat kaupunginosat olivat paljon tiheämpään rakennettuja kuin ylin kaupunginosa.

”Olisiko meidän hyvä lähestyä ylintä kaupunginosaa ensin?” Emily kysyi.

”Se näyttäisi täältä katsottuna parhaalta vaihtoehdolta, mutta päätetään tarkemmin, kun olemme lähempänä”, Sarnel vastasi.

Kun he olivat päässeet vuoren rinteellä ylimmän kaupunginosan kohdalle, Sarnel lopulta käänsi lentävän maton suoraan kohti kaupunkia. Emily saattoi tuntea kuinka jännitys heidän keskuudessaan kasvoi. Samalla hän katseli kuinka tasangolla näkyi joukkojen liikkeitä.

”Ainakaan tältä sivulta ei ole kukaan hyökkäämässä kaupunkiin”, Emily sanoi.

Sanel naurahti hieman pakotetun kuuloisesti.

Emily katseli kaupungin yli tasangolle. Hän kiinnitti huomionsa siihen, että näytti kuin siellä olevat armeijat olisivat jakautuneet kahteen osaan.

”Onko tuolla tasangolla kaksi eri armeijaa, jotka taistelevat myös keskenään?” Emily kysyi.

Sarnel nosti katseensa kaupungista tasangolle ja vaistomaisesti hidasti lentävän maton liitoa kohti kaupunkia.

”Mitä tarkoitat?” Sarnel kysyi.

Emily nosti kotensä osoittamaan kohtaa, jossa armeijat olivat toisiaan vastaan.

”Katso nyt, tuossa kohti menee selvä raja. Lisäksi huoltojoukkojen vanat lähtevät aivan eri suuntiin. Tässä kaupungin pohjoispuolella huoltoliikenne lähtee suoraan pohjoiseen ja muualta tasangolta kohti itää”, Emily vastasi.

Myös Senet kiinnostui tutkimaan asiaa katsellaan. Sarnel puolestaan pysäytti lentävän maton, jotta pystyi katsomaan asiaa rauhassa.

”Taidat olla oikeassa. Onpa erikoista”, Sarnel sanoi.

”Onko ruhtinas Mihaililla noin iso armeija täällä?” Senet kysyi.

”En usko, että mitenkään voi olla. Toinen armeijoista on jokin muu. Ja toinen oletettavasti Suuren keisarikunnan armeija”, Sarnel vastasi.

”Eikä Netronovalan armeijan huoltoliikenne lähtisi pohjoiseen eikä itään. Kumpikaan noista joukoista siis tuskin on omiamme”, Emily sanoi.

Sarnel nyökkäili.

Taistelun repimä kaupunki V

Betula nana, osa 449

Gyllenburhin muodot alkoivat erottua yhä selvemmin, kun kaupunki lähestyi ja valon määrä kasvoi. Pian he erottivat muurin muusta maastosta ja vuorien juurista. Kohta he erottivat myös muureilla toisistaan erotetut kaupunginosat toisistaan. Sitten alkoivat erottua savupatsaat, joita nousi sekä kaupungista että tasangolta sen ympärillä.

”Kaupungissa taistellaan”, Sarnel sanoi.

Sarnel käänsi lentävän maton nousemaan ylemmäksi vuorille.

”Ei kierretä liian kaukaa tai emme näe mitään, mitä kaupungissa tapahtuu”, Emily sanoi.

”Kierrämme vain riittävän kaukaa”, Sarnel sanoi.

Emilyn laukusta kuului kevyttä sirkutusta. Linnut olivat heränneet aamuun. Niinpä Emily aukaisi laukun, jotta nämä pääsivät halutessaan ulos pesästään.

”Täällä on kylmä”, Niv sanoi.

”Olemme aika korkealla”, Emily sanoi.

”Ja vielä taitaa olla aika varhainen”, Sija sanoi.

Niv pörhisti höyheniään, jotta ei olisi palellut.

Laukun pohjalta luikerteli verkkaisesti esiin myös Nasha.

”Liian… Kylmä…”, Nasha sanoi.

Emily asetti kätensä käärmettä vasten lämmittääkseen tätä. Niv hyppäsi Emilyn käden toiselle puolelle lämmittelemään.

”Ei täällä nyt noin kylmä ole”, Sija sanoi.

”Hyvä sinun on sanoa, kun olet kotoisin pohjoisesta”, Niv sanoi.

Myös Nav tuli esiin laukusta ja pudisti päätään kahdelle muulle linnulle.

”Oletko nukkunut?” Nev kysyi.

Emily olisi halunnut sanoa muuta, mutta pudisti kevysti päätään. Ei hän juurikaan ole nukkunut yön aikana.

”Sinun olisi ollut hyvä levätä ennen taistelua”, Nev sanoi.

”Tiedän, tiedän”, Emily sanoi.

”Minäkin yritin saada rouvaa nukkumaan, mutta hän ei suostunut. Värisi vain kylmästä eikä suostunut ottamaan minun vilttiäkään”, Senet sanoi.

”Vilttiäsi olet varmasti tarvinnut itsekin. Laukussakaan ei liian lämmin ollut, vaikka olimme Emilyn vaatteisiin kääriytyneitä”, Nev sanoi.

Nev pyrähti Emilyn olkapäälle.

”Tuo on ilmeisesti Gyllenburh?” Nev kysyi.

”Kyllä”, Emily vastasi.

Nev katseli kaupunkia mietteliäänä.

”Ei vaikuta tällä hetkellä sellaiselta paikalta, jonne kannattaisi matkustaa”, Nev sanoi.

”Ja silti olemme juuri sinne menossa”, Emily sanoi.

Taistelun repimä kaupunki IV

Betula nana, osa 448

Senet laski päänsä Emilyn olkapäälle ja alkoi itkeä. Ensin Emily ihmetteli, mutta tajusi sitten Senetin olevan pelosta sekaisin. Emily halasi Senetiä.

”Uskalsin lähteä mukaan vain siksi, että tiesin Mihailin ainakin pystyvän suojelemaan meitä miltä tahansa vaaralta”, Senet sanoi.

”Olen pahoillani, että olen johdattanut sinut tällaiseen tilanteeseen”, Emily sanoi.

Senet pudisti päätään.

”Ei vika ole teidän, rouva”, Senet sanoi.

Emily ei halunnut nyt korjata Senetiä.

”On se minun vikani. Ilman minua et olisi täällä”, Emily sanoi.

”En silti syytä teitä siitä, että lähdin mukaan. Päätin itse lähteä”, Senet sanoi.

Senet sai pikkuhiljaa kyynelvirtansa rauhoittumaan ja sai taas kannateltu itseään. Hän katsoi Emilyä.

”Ehkä jonain päivänä olen onnellinen siitä, että lähdin mukaan. Mutta nyt minua pelottaa. Minua pelottaa niin paljon”, Senet sanoi.

Emily halasi Senetiä.

”Minuakin pelottaa”, Emily sanoi.

”Älkää kertoko sitä minulle, rouva”, Senet sanoi.

”Pelko kertoo siitä, että olet elossa”, Sarnel sanoi.

”Niin, olen minä elossa. Ainakin vielä”, Senet sanoi.

”Ja pääset elossa takaisin Aegyzaan, tai mihin ikinä haluatkaan täältä lähteä, jos se meistä riippyy”, Emily sanoi.

”Voit luottaa siihen, että suojelemme sinua enemmän kuin itseämme”, Narsha sanoi.

Senet pudisti päätään.

”Ei, älkää tehkö sitä. Luvatkaa minulle, että ette suojele itseänne minun kustannuksellani. En voisi elää sellaisen kanssa, jos teille sattuisi jotakin”, Senet sanoi.

Senet irrottautui Emilyn halauksesta ja katsoi heitä molempia.

”Lupaattehan?” Senet kysyi.

Pienenen epäröinnin jälkeen Emily, Narsha ja Sarnel suostuivat lupaukseen.

”Kiitoksia. Olette todellisia ystäviä. Toivon vain, että saamme kokea yhdessä vielä monia ilon ja onnen hetkiä”, Senet sanoi.

”Varmasti saammekin, kunhan selviämme ensin tuolta”, Sarnel sanoi.

Sarnel käänsi katseensa kaupunkiin, joka vääjäämättömästi lähestyi.

Taistelun repimä kaupunki III

Betula nana, osa 447

Senet käänsi katseensa kohti Gyllenburhia ja huokaisi.

”Mitä mietit?” Sarnel kysyi.

”Mietin vain, että toivottavasti kaikki sujuu hyvin”, Senet vastasi.

Emily ja Sarnel vilkaisivat toisiaan. Kummankin oli hankala sanoa mitään.

”Voimme toivoa parasta. Paljon tietysti riippuu siitä, mikä tilanne kaupungissa on”, Sarnel sanoi.

”Jos tilanne näyttää liian pahalta, niin voimme lähteä heti takaisin”, Emily sanoi.

Senet katsoi Emilyä ihmeissään.

”Emme kai aio paeta, jos olemme tulleet tänne saakka?” Senet kysyi.

”Lähestymme kaupunkia varovaisesti ja teemme järkevän ratkaisun. Jäämme kaupunkiin, jos tilanne ei ole täysin toivoton”, Sarnel sanoi.

Senet näytti pettyneeltä.

”Mutta haluan olla rohkea”, Senet sanoi.

”Sitä varmasti sinun tarvitseekin olla, mutta sinun ei tarvitse olla yltiörohkea”, Sarnel sanoi.

Senet pudisti päätään.

”En ymmärrä mitä eroa niillä on”, Senet sanoi.

Sarnel yritti selittää, mutta ei löytänyt oikeita sanoja.

”Tarkoitamme, ettei kannata heittää henkeään turhan takia, jos tilanne on täysin epätoivoinen. Silloin rohkeutta voi olla se, ettei ryntää päin vaaraa ajattelematta”, Emily sanoi.

Senet katsoi Emilyä epäuskoisena.

”Voiko tilanne olla niin huono?” Senet kysyi.

Emily ja Sarnel vilkaisivat toisiaan.

”Lyhyt vastaus on, että voi olla. Pidempi vastaus on… Niin...”, Sarnel vastasi.

Senet jäi odottamaan Sarnelin pidempää vastausta, joka jäi tulematta.

”Mutta ruhtinas Netronova on siellä. Eihä tilanne silloin voi olla kovinkaan huono”, Senet sanoi.

”Hän on voimakas velho ja voi tehdä paljon, mutta hänkään ei yksin pysty kääntämään armeijoiden taisteluja täysin suunnasta toiseen”, Sarnel sanoi.

”Mutta hänhän pystyy mihin vain. Hän herätti lohikäärmeenkin kuolleesta ja lensi sillä tänne saakka”, Senet sanoi.

Emily otti Senetiä kädestä.

”Toivoisin, että hän pystyisi mihin tahansa, mutta valitettavasti hänkään ei sellaiseen kykene. Hänkin on vain ihminen rajallisine voimineen ja heikkouksineen”, Emily sanoi.

”Ehkä myös hyvä niin”, Sarnel sanoi.

Emily nyökkäsi.

Taistelun repimä kaupunki II

Betula nana, osa 446

Yön pimeys alkoi taittua ja Gyllenburh lähestyi tuskallisen hitaasti. Emily yritti estää itseään koko ajan seuraamasta, miten lähellä kaupunki oli, mutta toistuvasti hän huomasi tuijottavansa suoraan kaupunkiin. Lopulta hän kääntyi selkä menosuuntan päin.

”Toivottavasti ette saa matkapahoinvointia, rouva”, Senet sanoi.

Emily nyökkäsi, mutta tunsi jo olonsa alkavan muuttua epämiellyttäväksi. Hän arveli, että puhuminen voisi auttaa.

”Voit kutsua minua Emilyksi”, Emily sanoi.

”Kyllä, rouva Emily”, Senet sanoi.

Sarnel naurahti.

”Pelkkä Emily riittää”, Emily sanoi.

Emily vahvisti viestiään katsomalla Senetiä suoraan silmiin. Senet nyökkäsi vastahakoisesti.

”Kyllä, Emily”, Senet sanoi.

”Uskon myös, että voit kutsua ruhtinas Netronovaa vain Mihailiksi. Hän ei ole sen enempää muodollinen kuin minäkään”, Emily sanoi.

Senet pudisti päätään.

”Sitä minä en uskalla tehdä”, Senet sanoi.

Sarnel naurahti taas.

”Luulen, että joudut pian tekemään paljon enemmän rohkeutta vaativia asioita”, Sarnel sanoi.

Senet katsoi Sarnelia tyytymättömänä.

”Eikö ruhtinas teidän mielestänne ole pelottava?” Senet kysyi.

Sarnel mietti varsin lyhyen ajan.

”En keksi kulmaa, jolla näkisin hänet pelottavana”, Sarnel vastasi.

Emily saattoi keksiä, mutta hän ei halunnut ajatella mitään sellaista. Mutta hän näki helposti senkin, ettei yli kaksimetrisen karshaanin mielestä normaalipituinen ihminen ollut kovinkaan pelottava.

”Voit kysyä häneltä asiaa itse. Tai minä voi kysyä”, Emily sanoi.

”Voi rouva, ei teidän tarvitse”, Senet sanoi.

Emily katsoi Senetiä tiukasti.

”Emily”, Emily sanoi.

”Emily”, Senet sanoi.

Emily vahvisti Senetin sanomaa pelkkää nimeään nyökkäämällä rohkaisevasti. Hän oli melko varma siitä, että saisi muistuttaa Senetiä asiasta vielä useasti.

Aamun sarastuksen pikkuhiljaa paremmin valaisemat vuoret lipuivat heidän ohitseen. Yön pahin kylmyys alkoi jo helpottamaan eikä Emilyn tarvinnut olla enää kylmissään.

Taistelun repimä kaupunki

Betula nana, osa 445

Emily värisi viltin alla kylmyydestä. Yön ja vuorten kylmyyden yhdistelmä oli pahempaa kuin hän oli osannut odottaa.

”Pärjäättekö, ruhtinatar?” Senet kysyi.

Emily nyökkäsi. Hän pelkäsi, että puhuminen paljastaisi kuinka paljon häntä oikeasti palelsi.

”Haluatteko minun vilttini?” Senet kysyi.

Emily pudisti päätään. Senet tarvitsi vilttiään itsekin.

”Olette kylmissänne, rouva. Teidän täytyy pysyä lämpimänä ja olla valmiina”, Senet sanoi.

Senet alkoi avata vilttiään antaaksen sen Emilylle, mutta Sarnel pysäytti suurella kämmenellään Senetin liikkeen.

”Sinunkin täytyy pysyä lämpimänä ja olla valmiina. Pidä oma vilttisi itselläsi”, Sarnel sanoi.

”Mutta…”, Senet sanoi.

Sarnel ei myöntynyt.

”Kaupunkiin ei ole enää pitkä matka. Valot näkyvät jo”, Sarnel sanoi.

Sarnel osoitti eteenpäin. Kaukana vuorijonoa eteenpäin vuorten juuressa todellakin näkyi pieni valopiste. Gyllenburh, vihdoin, Emily ajatteli.

”Onko kaupunki oikeasti kultainen?” Senet kysyi.

Sarnel naurahti kysymykselle.

”Ehkä vain sitä johtavan aateliston mielestä. Mutta paljon kultaa kaupungin hallitsemista kaivoksista on kaivettu. Suurin osa siitä on kuitenkin viety Suuren keisarikunnan pääkaupunkin Burgtuniin”, Sarnel vastasi.

Senet näytti hieman pettyneeltä Sarnelin vastaukseen. Sarnel taputti tätä lohduttavasti olkapäälle.

Emily ihaili sitä kärsivällisyyttä, jolla Sarnel jaksoi vastailla Senetin loputtomaan kysymystulvaan. Karshaani oli ilmeisen tykästynyt Emilyn palvelijaan. Emily ei sitä pistänyt pahakseen, sillä seura teki Sarnelille varmasti hyvää. Karkoituksensa jälkeen tämä oli ollut varsin yksinäinen, vaikka ei Mihailin hovissa koskaan yksin ollutkaan.

”Ehdimmekö yön aikana kaupunkiin?” Senet kysyi.

”Pääsemme sinne aamuvarhaisella. On parempi, että on vielä hämärää, kun lähestymme kaupunkia”, Sarnel vastasi.

”Yritämmekö yllättää heidät?” Senet kysyi.

”Ehkä pikemminkin yritämme, ettei meitä yllätetä. Vaikka lentävä mattoni kykenee moneen, niin nuolisadetta se ei kestä sen paremmin kuin me itsekään”, Sarnel vastasi.

Senet nyökkäsi ja yritti peitellä mieleensä hiipivää pelkoa.

”Mutta sinun ei tarvitse pelätä. En anna sinulle tapahtua mitään pahaa”, Sarnel sanoi.

”Kiitos”, Senet sanoi.

Emily toivoi, ettei Sarnelin olisi tarvinnut antaa Senetille niin suuria lupauksia. Mutta ehkä oli parempi, että tämä niin teki. Gyllenburh olisi kaukana siitä todellisuudesta, jossa Senet oli hovissa saanut elää. Ehkä se teki myös Sarnelille hyvää, että pitkästä aikaa taisteluun astuessaan tällä oli jotakin, jonka puolesta oikeasti taistella.

Gyllenburhin kohtalo IV

Betula nana, osa 444

Mihail käänsi katseensa pois keskikaupungista ja kohti yläkaupunkia ja sen takana häämöttäviä vuoria.

”Kauniit vuoret sisältävät paljon aarteita”, Mihail sanoi.

”Siksi kaupunkikin tällä paikalla seisoo, koska vuorten aarteita riittää”, Venir sanoi.

”Ja siksi kaupungilla on niin hyvät ja korkeat muurit, kun vuorissa riittää kiveä. Kaivoksesta saa kaivaa paljon tavallista kiveä ennen kuin aarteiden luokse pääsee”, Mihail sanoi.

Mihail ja kapteeni Kallas katselivat vuoria aikansa.

”Vuoristakaan ei taida olla meidän pelastajaksemme”, Venir sanoi.

”Tuskinpa niistä on, mutta ainakin niitä voi hetkeksi pysähtyä katselemaan”, Mihail sanoi.

Mihail kääntyi taas kohti keskikaupunkia ja Kallas seurasi tämän esimerkki.

”Mutta haasteemme on tässä suunnassa”, Mihail sanoi.

”Mihin me siis lopulta päädyimme?” Venir kysyi.

Mihail mietti hetken, mitä sanoisi. Kallas ei pitänyt sitä hyvänä merkkinä.

”Emme me kai voi kuin tehdä parhaamme kaikilla saroilla ja toivoa, että se riittää niin pitkälle, että Suuren keisarikunnan armeija väsyy piiritykseen. Sen parempaan emme taida pystyä”, Mihail sanoi.

Kallas nyökkäsi. Hän toivoi, että Mihail keksisi vielä jotakin parempaa. Tai joku muu keksisi. Ei sillä olisi merkitystä, vaikka asian keksisi rivisotilas. Ainoana tavoitteena heillä kaikilla oli se, että he pääsisivät elossa kotiin.

”Entä jos me väsymme ensin?” Venir kysyi.

Mihailin ilme muuttui rauhallisesta murheelliseksi.

”Sitten meidän kaikkien voi käydä huonosti. Mutta en haluaisi ajatella sitä”, Mihail vastasi.

”Ehkä on parempi, jos emme ajattele liikaa sitä vaihtoehto”, Venir sanoi.

He huomasivat keskikaupungissa liikettä. Suuren keisarikunnan sotilasosato yritti liikkua kaupungin läpi mahdollisimman huomaamattomasti. Yläkaupungin portin linnoitus oli kuitenkin niin korkea, että osasto oli helppo havaita rakennustenkin seasta.

”Milloin luulet, että Suuren keisarikunnan uusi päähyökkäys alkaa?” Venir kysyi.

”Ei vielä tänään, mutta huomenna tai viimeistään ylihuomenna”, Mihail vastasi.

”Emme ole valmiita”, Venir sanoi.

”Vaikka meillä olisi miten paljon tahansa aikaa, niin emme olisi riittävän valmiita. Käske miesten olla valmiita. Taistelemme loppuun saakka”, Mihail sanoi.

”Kyllä, arvon ruhtinas”, Venir sanoi.

”Palaan keskuslinnaan”, Mihail sanoi.

”Lähettäkää viestiä, jos voin tehdä jotakin. Tai jos keksitte uuden suunnitelman”, Venir sanoi.

Mihail nyökkäsi Kallakselle ja kääntyi lähteäkseen. Kallas teki Mihailille kunniaa ja katseli tämän perään, kunnes tämä katosi portaisiin. Tämän jälkeen Kallas palasi katselemaan keskikaupunkia ja pyysi lähellä olevaa kirjuriaan kirjaamaan ylös kaikki Suuren keisarikunnan joukkojen liikkeet.

Portaissa Mihail pysähtyi hetkeksi nojaamaan seinään. Hän oli sotilaidensa ympäröimä, mutta tunsi itsensä yksinäiseksi. Hän toivoi, että Emily voisi olla hänen apunaan.

Gyllenburhin kohtalo III

Betula nana, osa 443

Kallas seisoi hiljaisena. Hän koki, että oli parempi olla hiljaa kuin sanoa mitään täytteeksi. Hetki ei sellaista kaivannut. Mihail oli selvästi levoton ja pettynyt, etteivät he olleet vieläkään keksineet mitään, jolla taistelun voisi kääntää heidän voitokseen. Mutta aina se ei yksinkertaisesti ollut mahdollista. Kallas oli huolissaan siitä, ettei Mihail suostunut hyväksymään todellisuutta. Se saattaisi johtaa tämän huonojen ratkaisujen äärelle.

Lopulta Mihail huokaisi ja painoi päänsä.

”Tarvitsen uusia ajatuksia”, Mihail sanoi.

”Piiritetyssä kaupungissa sellaisten löytäminen voi olla vaikeaa”, Venir sanoi.

”Niin”, Mihail sanoi.

Mihail naputti muuria sormellaan. Äänen tasainen rytmi näytti rauhoittavan ruhtinasta.

”Oletko vielä käynyt pyhäkössä?” Mihail kysyi.

Kallas nyökkäsi.

”Olen käynyt. En ihan joka päivä, mutta usein”, Venir vastasi.

”Millainen tunnelma siellä on?” Mihail kysyi.

”Hiljainen. Samanlainen kuin aikaisemminkin”, Venir vastasi.

”Onko kävijöitä ollut aikaisempaa enempää?” Mihail kysyi.

”Ei minusta”, Venir vastasi.

Mihail nyökkäsi.

”Kuinka niin?” Venir kysyi.

”Ajattelin, että meneillään oleva tilanne voisi houkutella väkeä hiljenemisen äärelle”, Mihail vastasi.

”Jokainen taitaa hiljentyä omien jumaluuksiensa äärellä. Täällä palvotut ovat pääosalle sotilaistamme vieraita”, Venir sanoi.

”Mutta muurien sisäpuolella on muitakin kuin vain meidän sotilaitamme”, Mihail sanoi.

”Se on totta. En ole kuitenkaan havainnut, että kävijöitä olisi aikaisempaa enempää. Mutta ehkä se ei tosiaankaan olisi yllättävää, jos olisikin”, Venir sanoi.

”Meidän läsnäolo keskuslinnassa myös karkottanee paikallisia pyhäköstä”, Mihail sanoi.

”Se pitänee myös paikkansa”, Venir sanoi.

”Toivottavasti jokainen löytää sen oman tapansa rauhoittua ja etsiä tulevaisuuden toivoa. Tässäkin tilanteessa”, Mihail sanoi.

Kallas vilkaisi Mihailia. Tämä vaikutti poikkeuksellisen haparoivalta, eksyneeltä. Jopa lyödyltä.

”Suurin osa sotilaista etsii tulevaisuuden toivoa sinusta”, Venir sanoi.

Mihail irvisti.

”Tiesin, että sanot noin, mutta toivoin, ettet sanoisi”, Mihail sanoi.

”Anteeksi, arvon ruhtinas. Se on raskas taakka kannettavaksi”, Venir sanoi.

Gyllenburhin kohtalo II

Betula nana, osa 442

”Sellaista asiaa me emme taida pystyä keksimään”, Mihail sanoi.

”Mutta jotakin meidän on keksittävä. Muuten olemma täällä pitkään ja ennen pitkään Suuren keisarikunnan ylivoima lyö meidät”, Venir sanoi.

Mihail katseli keskikaupunkia.

”Käydään läpi vaihtoehtojamme”, Mihail sanoi.

Kallas nyökkäsi hyväksyvästi, vaikka he olivat samat vaihtoehdot käyneet jo läpi lukuisia kertoja. Hän ei enää muistanut milloin he olisivat keksineet listaan jotakin uutta.

”Vaikka kuinka kuolleestamanaisin Suuren keisarikunnan sotilaita, niin se riittää vain korvaamaan omat tappiomme. Ei kääntämään taistelua lopulliseksi voitoksi”, Mihail sanoi.

”Ja et jaksa tehdä sitä loputtomiin”, Venir sanoi.

Mihail nyökkäsi vastahakoisesti.

”Lohikäärmeellä on shokkivaikutus”, Mihail sanoi.

”Mutta shokki kestää vain aikansa eikä lohikäärme voi olla kuin yhdessä paikassa kerrallaan”, Venir sanoi.

Mihail ei sanonut mitään.

”Voimme yrittää saada alakaupunkilaiset tekemään hyökkäyksen, joka voisi sekoittaa taistelua, kuten Imperiumin armeijan hyökkäys teki”, Mihail sanoi.

”Mutta on epätodennäköistä, että he suostuisivat siihen. Ja voidaan kysyä onko heillä kykyä siihen heikon aseistuksen ja koulutuksen vuoksi”, Venir sanoi.

”Niin, epätodennäköistähän se olisi, että hyökkäyksellä saataisiin riittävää vaikutusta aikaan”, Mihail sanoi.

”Hyvä se on kuitenkin pitää listalla”, Venir sanoi.

Mihail nyökkäsi.

”Voimme tehdä sopimuksen Imperiumin armeijan kanssa ja he hyökkäävät Suuren keisarikunnan armeijan kimppuun Gyllenlaesissa”, Mihail sanoi.

”Mutta on epätodennäköistä, että he haluavat tehdä kanssamme mitään sopimusta. Ja Suuren keisarikunnan armeija on pyrkinyt linnoitustöillään estämään uutta hyökkäystä sivustaansa. Samanlaista yllätystä tuskin olisi mahdollista saada aikaan kuin viimeksi, kun Imperiumin joukot saivat puskettua Suuren keisarikunnan joukkoja tasangon pohjoisosasta pois”, Venir sanoi.

”Voimme yrittää vetäytyä kaupungista”, Mihail sanoi.

”Mutta mihin vetäytyisimme?” Venir kysyi.

Mihail nyökkäili vastaukseksi. Heillä ei ollut paikkaa, mihin vetäytyä yläkaupungista.

”Mitä muuta?” Mihail kysyi.

”Erilaisia yhdistelmiä edeltävistä”, Venir vastasi.

Mihail pudisteli päätään.

”Tämä ei riitä. Meidän on pystyttävä parempaan. Meidän on keksittävä jotakin”, Mihail sanoi.

Mihail jäi tuijottamaan keskikaupungin yli tasangolle.

Gyllenburhin kohtalo

Betula nana, osa 441

Suuren keisarikunnan armeija sai vakautettua taistelutilanteen Gyllenlaesissa ja Imperiumin armeija ei päässyt etenemään pidemmälle tasangolle tai saanut kosketusta kaupunginmuurin pidemmältä matkalta. Imperiumin armeija ei myöskään saanut koskekusta yhteenkään kaupungin pääporteista, joten Imperiumin armeijan oli lähes mahdoton hyökätä itse kaupunkia kohti. Ainut tie oli muurin yli ja Imperiumin armeijan sivustalla vastassa oli lähes koko matkalta kaupungin ulkomuurin ja yläkaupungin kaksoismuuri. Suuren keisarikunnan armeija päätti luottaa tähän esteeseen sekä antaa vihollistensa taistella keskenään muurin hallinnasta.

Imperiumin vastaiselle sivustalle Gyllenlaesissa Suuren keisarikunnan armeija kaivautui maahan ja koko tasangon poikki rakennettiin kevyiden linnoitusten sarja. Kevyet kaivannot ja varustukset toimivat lähinnä hidasteena jalkaväelle, mutta ne estivät ratsuväen rynnäkön. Näin Suuren keisarikunnan armeija pyrki varmistamaan sivustansa, jotta Imperiumin armeija ei pääsisi tekemään samaa yllätystä uudelleen.

Sen jälkeen Suuren keisarikunnan armeijan huomio kääntyi taas itse kaupunkiin ja tavoitteeseen valloittaa se takaisin. Tällä kertaa Suuren keisarikunnan armeija aloitti pienillä tunnustelevilla hyökkäyksillä, joilla pyrittiin löytämään heikkoja kohtia netronovalalaisten puolustuksesta.

Yläkaupungin puolustus piti, mutta ei täydellisesti. Niinpä Mihail saapunut pohtimaan tilanteeseen ratkaisuja yhdessä kapteeni Kallaksen kanssa, joka johti puolustusta keskikaupungin suuntaan. Kapteeni Suomaksen vastuulle jäivät keskuslinnan ja Gyllenlaesin puoleinen muuri.

Kapteeni Kallas antoi Mihailin katsella rauhassa keskikaupungin ylle ennen kuin esitti kysymyksensä. Yläkaupungin portin katolta näkymän oli hieno.

”Mitä mieltä olet puolutuksen järjestelyistä?” Venir kysyi.

Mihail mietti vastaustaan niin pitkään, että Kallas ehti jo kuvitella ettei sitä tule.

”Varmaan se on paras, mihin tässä tilanteessa pystymme. En muuttaisi siinä mitään”, Mihail vastasi.

”Mutta...”, Venir sanoi.

”En usko, että paras mihin pystymme, on tässä tilanteessa riittävää. Suurella keisarikunnalla on liian suuri ylivoima, jotta vain taistelemalla pystyisimme kääntämään taistelun eduksemme”, Mihail sanoi.

Kallas nyökkäsi. Hän nojasi muuriin ja huokaisi.

”Emme voi voittaa, vaikka mitä tekisimme. Tämä valitettava totuus on taas edessämme. Vaikka haluaisin uskoa parhaaseen, niin pelkään, että saapumisenne lopulta vain lykkäsi väistämätöntä”, Venir sanoi.

”Silti emme voi luovuttaa”, Mihail sanoi.

”En sanonutkaan, että meidän pitäisi”, Venir sanoi.

”Mitä meidän sitten pitäisi, jotta voisimme voittaa?” Mihail kysyi.

”Keksi jotakin suurta”, Venir vastasi.

”Jotakin suurempaa kuin lohikäärme, kuolleestamanattu velho tai kolmas armeija sivustaan?” Mihail kysyi.

Kallas oli hetken ajan hiljaa.

”Niin”, Venir vastasi.

Kuolleestamanattu velho XV

Betula nana, osa 440

Kun tuli pääsi irti kuivassa risukasassa, se ei pysähtynyt. Liekit aloittivat verkkaisina ja kerryttävät savukiehkuroita taivaalle. Tulen voima kasvoi jokaisen risun myötä, johon se sai kosketuksen. Lopulta pieni tuulenpuuska antoi uutta voimaa, joka sai koko kasan syttymään. Tulen loppu oli edessä vasta silloin, kun koko kasa oli palanut. Jäljelle jäi vain pieni kasa tuhkaa, jonka tuuli levitti.

Mihail asteli kuolleiden Imperiumin sotilaiden ruumiiden välistä Luciuksen luokse. Tämä tujotti vain eteensä ja hengitti tasaisesti. Luciuksen keho oli noen ja veren peittämä.

”Tämä riittää”, Mihail sanoi.

Lucius hätkähti kuulleessaan äänen, mutta rauhoittui tajuttuaan kuka puhuja oli.

”Anteeksi, arvon ruhtinas. Taisin innostua liikaa”, Lucius sanoi.

Mihail laski käden Luciuksen olkapäälle.

”Ei se mitään”, Mihail sanoi.

Mihail katseli ympärilleen. Imperiumin sotilaita oli kuollut paljon enemmän kuin hän oli osannut ennakoida. Toisaalta se oli hyvä, että vihollisia kuoli. Kaikkien kuolleiden sotilaiden kuolleestamanaus kuitenkin veisi runsaasti hänen voimiaan. Toisaalta olisi sääli jättää sotilaita manaamatta, kun siihen oli mahdollisuus. Hän arveli, että jokaista sotilasta tultaisiin tarvitsemaan tulevina päivinä.

”Tässä on paljon manattavaa”, Mihail sanoi.

Lucius katseli ympärilleen ja tuntui vasta nyt tajuavan, mitä oli tehnyt.

Kun he olivat lähestyneet Imperiumin sotilaita, olivat nämä järjestäytyneet nopeasti hyökkäykseen kohti velhoja. Lucius oli Mihailin käskyjen mukaan kohdannut Imperiumin sotilaat ja surmannut koko heitä vastaan tulleen osaston. Yksikään ei päässyt pakenemaan ja seuraava osasto oli vielä kaukana.

Lucius painoi päänsä.

”Toivottavasti en tuottanut teille pettymystä, arvon ruhtinas”, Lucius sanoi.

Mihail pudisti päätään.

”Et tuottanut pettymystä. Korkeintaan yllätyin”, Mihail sanoi.

”Mitä odotitte?” Lucius kysyi.

”Odotin, että surmaisitte sen verran sotilaita, että pakottaisit joukon pakenemaan”, Mihail vastasi.

”Mutta surmasinkin koko joukon”, Lucius sanoi.

”Niin”, Mihail sanoi.

Lucius polvistui vieressään olevan kuolleen sotilaan luokse.

”Mikä sinun nimesi oli? Oliko sinulla perhettä, joka odotti paluutasi sodasta?” Lucius kysyi.

Kuollut sotilas ei vastannut.

”Voinko pyytää teiltä jotakin, arvon ruhtinas?” Lucius kysyi.

”Mitä halut pyytää?” Mihail kysyi.

”Että he eivät muistaisi menneisyyttään. Silloin heidän on helpompi taistella”, Lucius vastasi.

Mihail nyökkäsi.

”Katson, mitä voin tehdä. Varmista ympäristö sillä välin, kun loitsin kuolleestamanausta”, Mihail sanoi.

Lucius nyökkäsi ja alkoi tarkkailla heitä ympröivää tasankoa. Mihail puolestaan aloitti manauksen.

Kuolleestamanattu velho XIV

Betula nana, osa 439

Mihail ja Lucius seurasivat seesteistä Gyllenlaesia. Aikansa seurattuaan savupatsaiden liikettä tuulessa Lucius käänsi katseensa Mihailiin.

”Et varmaankaan tuonut minua tänne vain katselemaan alas muurilta?” Lucius kysyi.

Mihail ei pitänyt kiirettä vastaamisen kanssa.

”Niin, en varmaankaan”, Mihail vastasi.

Lucius oli malttamaton ja hän polvistui Mihailin eteen.

”Mikä on käskynne, arvon ruhtinas?” Lucius kysyi.

Mihail kääntyi kohti Luciusta, joka jäi odottamaan Mihailin käskyä. Mihial tunsi olonsa kiusaantuneeksi polvistumisen edessä. Samalla hän tiesi, että hänen täytyi tehdä kuolleestamanatulle velholle vielä viimeinen testi ennen kuin hän pystyi luottamaan tähän täysin.

Henkivartijat liikahtivat rauhattomasti, kun nämä arvasivat Mihailin seuraavan liikkeen. Mihail käänsi katseensa kohti näitä, avustajaansa sekä Tammen seuraajia.

”Me pärjäämme kahdestaan”, Mihail sanoi.

Mihailin henkivartijat yrittivät protestoida, mutta Mihail viittasi nmä hiljenemään. Hän oli päätöksensä tehnyt.

”Oletteko aivan varma, arvon ruhtinas?” Avustaja kysyi.

”Olen”, Mihail vastasi.

”Voimmeko tulla seuraamaan tapahtumia lähempää?” Tammen seuraaja kysyi.

”Olette täällä paremmassa turvassa”, Mihail vastasi.

Mihail käänsi katseensa taas Luciuksen puoleen.

”Tule”, Mihail sanoi.

Mihail viittoi Luciuksen nousemaan ylös.

”Mihin menemme?” Lucius kysyi.

”Alas”, Mihail vastasi.

Lucius kurkotti katsomaan muurin reunan yli.

”Alas on pitkä matka”, Lucius sanoi.

Mihail ei vastannut vaan loitsi jäiset portaat. Sitten hän nousi muurin reunalle ja lähti kävelemään alas portaita. Lucius kiirehti Mihailin perään.

Heidän kävellessään alas Mihail huomasi, että tasangolla alkoi käydä kuhina. Heidät oli huomattu, tai muuria vasten ilmestyneet portaat oli huomattu, ja Imperiumin armeijan joukot valmistautuivat kohtaamaan heidät. Alas päästyään he saivat kuitenkin kävellä hyvän matkaa ennen kuin kohtasivat Imperiumin sotilaita.

”Oletko valmis?” Mihail kysyi.

”Olen valmis mitä ikinä käskette minun tekemään”, Lucius vastasi.

Mihail nyökkäsi.

”Sitten käsken sinua taistelemaan vastaamme tulevia sotilaita vastaan. Surmaa heidät parhaaksi katsomallasi tavalla, jotta minä voin kuolleestamanata heidät”, Mihail sanoi.

Lucius hyväksyi käskyn nyökkäyksellään ja lähti toteuttamaan sitä.

Kuolleestamanattu velho XIII

Betula nana, osa 438

Tuuli heilutti viirejä kaupunginmuurilla ja sekoitti heidän hiuksiaan. Mihail katseli alas tasagolle ja Lucius astui hänen vierelleen. Pohjoisen suuntaan näkymä oli rauhallinen. Siellä täällä kulki Imperiumin armeijan joukkoja ja nämä olivat rakentaneet joitakin pieniä väliaikaisvarustuksia pitkin tasankoa. Varustusten takana näkyi telttoja. Telttoja oli sitä enemmän, mitä kauemmaksi katseen suuntasi muurin juuresta.

”Miltä näyttää?” Mihail kysyi.

”Sotatantereelta, arvon ruhtinas”, Lucius vastasi.

Siltä tasanko todella näytti. Pellot olivat pääosin joko palaneet tai tallaantuneet. Siellä täällä savusi kyteviä tulia. Telttoja enemmän oli pikaisesti kaivettuja kumpuja, joiden alla makasi ties kuinka monta sotilasta.

”Toivon, että voisin nähdä tämän saman maiseman taas kukoistavana”, Mihail sanoi.

Lucius katsoi Mihailia hieman yllättyneenä.

”Oliko se niin yllättävää?” Mihail kysyi.

”Kaikki ovat vain puhuneet niin paljon sodasta Suurta keisarikuntaa vastaan, että kuvittelin teidän ajattelevan vain sitä”, Lucius vastasi.

”Ajattelen paljon muutakin enkä haluaisi ajatella sotaa ollenkaan. Emme käy tätä sotaa siksi, että halauaisimme sitä käydä, vaan siksi, että meidät pakotettiin siihen”, Mihail sanoi.

”Mitä tapahtui?” Lucius kysyi.

”Koska halusimme välttää sodan, niin teimme huonon sopimuksen Suuren keisarikunnan kanssa. Sopimus osoittautui kuitenkin vain juoneksi meidän tuhoamiseksi ja siitä juonesta selviytyneet ovat täällä keskellä piiritystä”, Mihail vastasi.

”Ja nyt haluatte kostaa”, Lucius sanoi.

Mihail pudisti päätään.

”Emme oikeastaan edes halua kostaa. Haluamme vain päästä kaikki ehjänä kotiin”, Mihail sanoi.

”Miksi ette sitten vain mene kotiin?” Lucius kysyi.

”Se on vaikeaa, kun vastapuoli haluaa tuhota kaikki jäljetkin meistä”, Mihail vastasi.

Lucius nyökkäsi.

”Se tekee siitä kyllä vaikeaa. Eikä sellaiselle pohjalle voi lähteä rakentamaan rauhaa”, Lucius sanoi.

”Ei niin, ellei siihen jollakin tavalla pakoteta”, Mihail sanoi.

”Aiotteko tällä taistelulla Gyllenburhin hallinnasta pakottaa Suuren keisarikunnan rauhaan?” Lucius kysyi.

Mihail kohautti olkiaan.

”Katsotaan, mihin pystymme. Suuri keisarikunta on nimensä mukaisesti suuri ja tämä on vain syrjäinen kaivoskaupunki”, Mihail vastasi.

”Tämä on aika suuri kaupunki ollakseen vain syrjäinen kaivoskaupunki”, Lucius sanoi.

”Ehkä, mutta ei tämä Suuren keisarikunnan ydinaluettakaan ole”, Mihail sanoi.

Lucius nyökkäsi.

Kuolleestamanattu velho XII

Betula nana, osa 437

Mihail oli saanut uudet vaatteet, jotka sopivat paremmin taisteluun kuin lähes kokonaan palanut arkikaapu, johon hän oli aikaisemmin pukeutunut. Myös kuolleestamanattu velho Lucius Ignis oli saanut kaavun, joka osoitti nyt tämän olevan osa Netronovalan armeijaa.

”Pidätkö uudesta asustasi?” Mihail kysyi.

”Kyllä, arvon ruhtinas”, Lucius vastasi.

He olivat kävelemässä kohti kaupungin pohjoista muuria. Seuranaan heillä oli Mihailin henkivartijoiden lisäksi joukko Tammen seuraajia, jotka halusivat nähdä kuolleestamanatun velhon taikavoimien laadun ja voimakkuuden omin silmin.

”Tiedätkö, mihin me olemme menossa?” Mihail kysyi.

Ignis katseli ympärilleen.

”Kaupunki ei ole vielä tuttu minulle. En usko käyneeni muurien sisäpuolella ennen kuolemaani, mutta uskosin, etten muistaisi siitä silti mitään, vaikka olisin käynyt”, Lucius vastasi.

”Tietääkseni et ole käynyt kaupungissa ennen kuin manasin sotilaita kantamaan sinut tänne”, Mihail sanoi.

”Mitä sotilaita?” Lucius kysyi.

”Taistelun aikana kuolleita vain”, Mihail vastasi.

Ignis ei esittänyt jatkokysymystä. Mihail arveli, että tämä tiesi hänen tarkoittavan Imperiumin armeija sotilaita. Ignis oli saattanut näitä nähdäkin harjoittelemassa keskuslinnan linnanpihalla, kun he olivat lähteneet. Riippuen siitä, mitä heillä kohta oli vastassa, kuolleestamanattuja Imperiumin sotilaita saattaisi olla vielä lisää.

”Olemme menossa kohti kaupungin pohjoista muuria. Yläkaupunki ja kaupungin ulkomuuri ovat siellä lähes kiinni toisissaan. Se on myös ainoa paikka, jossa kaupungin ulkomuuri on vielä hallussamme”, Mihail sanoi.

”Mitä tulemme tekemään muurilla, arvon ruhtinas?” Lucius kysyi.

”Se riippuu siitä, ketä meillä on vastassamme muurin toisella puolella”, Mihail vastasi.

Ignis nyökkäsi.

”Pääosaa muurin ulkopuolella olevaa Gyllenlaesia pitää hallussaan Suuren keisarikunnan armeija. Kaupungin pohjoispuolella Imperiumin armeija on kuitenkin työntänyt Suuren keisarikunnan armeijan pois ja pitävät siivua tasangosta hallussaan”, Mihail sanoi.

”Aiotteko testata minua vielä lisää, arvon ruhtinas?” Lucius kysyi.

Mihail hymähti. Hän tiesi, että Ignis oli hänen hallinnassaan. Silti hän halusi olla siitä varma.

”Aion”, Mihail vastasi.

Ignis nyökkäsi.

”Se on ymmärrettävää”, Lucius sanoi.

”Mitä aiot tehdä, kun pääsemme muurille?” Mihail kysyi.

”Teen mitä ikinä te määräättekään, arvon ruhtinas”, Lucius vastasi.

Kuolleestamanattu velho XI

Betula nana, osa 436

Kuolleestamanattu velho ei heti käsittänyt mitä oli sanonut.

”Niin minä arvelinkin”, Mihail sanoi.

Mihail antoi jääkilpien sulaa pois. Samalla hän huomasi oviaukosta makuusaliin sisään tulevat henkivartijansa. Hän pysäytti heidät yhdellä kädenliikkeellä ja ohjasi pysymään erossa tapahtumista. Henkivartijat jäivät vastahakoisina seisomaan oven puoleiselle seinustalle.

”Mutta… Mitä… Ei…”, Lucius sanoi.

Kuolleestamanatulla velholla oli vaikeuksia ymmärtää, mitä oli tapahtunut.

”En minä niin ajatellut”, Lucius sanoi.

”Ei kannata valehdella itselleen”, Mihail sanoi.

Kuolleestamanattu velho nosti katseensa Mihailiin.

”Mitä olet tehnyt minulle?” Lucius kysyi.

”Olen päästänyt sinut vapaaksi omasta itsestäsi”, Mihail sanoi.

”Minä en koskaan alistu sinun tahtoosi”, Lucius sanoi.

”Olet jo niin tehnyt”, Mihail sanoi.

Kuolleestamanattu velho oli pienen hetken ajan hyökkäämässä kohti Mihailia, mutta pysähtyikin paikoilleen. Hetken ajan tämä ei tiennyt missä oli. Sitten kuolleestamanattu velho kääntyi kohti Mihailia.

”Joko olet valmis?” Mihail kysyi.

Kuolleestamanattu velho käveli Mihailin eteen ja polvistui tämän eteen.

”Mitä arvon ruhtinas haluaa minun tekevän?” Lucius kysyi.

”Haluan, että lähdet puolestani taisteluun”, Mihail vastasi.

”Kyllä, arvon ruhtinas”, Lucius sanoi.

Mihail kääntyi henkivartijoihinsa päin.

”Hakekaan Tammen seuraajat. Lucius Ignis tarvitsee uudet vaatteet”, Mihail sanoi.

Yksi Mihailin henkivartijoista nyökkäsi ja lähti hakemaan Tammen seuraajia.

”Hakekaa myös minulle uudet vaatteet. Nämä ovat riekaleina ja tarvitsen jotakin taisteluun sopivaa”, Mihail sanoi.

Mihail nosti käsillään vaatteidensa riekaleita. Henkivartijat nyökkäsivät ja yksi heistä lähti hakemaan vaatteita. Myös Mihailin avustaja uskaltautui katsomaan oviaukosta sisään, kun taistelun äänet olivat loppuneet.

”Ja hankkikaa tänne joku, joka osaa korjata tämän seinän. Sekä uusia kalusteita”, Mihail sanoi.

Mihail osoitti kädenliikkeellään takanaan olevaa nukkumasalia, joka oli tuhoutunut täysin.

Kuolleestamanattu velho X

Betula nana, osa 435

Kuolleestamanattu velho oli sulattanut itseään pitelevät jääpalat pois Mihalin painettua päänsä ja loitsinut sitten tulipallon, jonka paiskasi päin Mihailia, kun hän nosti katseensa ylös. Mihailin hengen pelasti ainoastaan se asia, että kuolleestamanattu velho oli vasta käynyt läpi kuolleestamanauksen eikä ollut vielä palautunut siitä. Vaikka kuolleestamanatun velhon loitsima tulipallo ei ollut vielä riittävän voimakas suoraan tappamaan Mihailia, oli siinä silti paljon voimaa.

Tulipallon voima paiskasi Mihailin päin vastakkaista seinää ja sen läpi. Onnekseen viereisen makuusalin asukas ei ollut huoneessaan paikalla, kun tuli poltti kaiken sen sisällä. Makuusalin ovi paiskautui paineen voimasta päin käytävän toista seinää ja hajosi puusäleeksi.

Mihail haukkoi kuumaa ilmaa ympärillään. Happi oli vähissä palon jäljiltä. Kuullessaan lästyvät kuolleestamanatun velhon askeleet savun läpi Mihail pakottautui seisaalleen ja loitsi ympärilleen jääkilven.

Kuolleestamanattu velho hymähti huvittuneena, kun näki pölyn läpi Mihailin loitsimat jääkilvet.

”Pahoittelut teille, arvon ruhtinas. En jaksanut enää näytellä”, Lucius sanoi.

Kuolleestamanatun velhon ääni oli ivan kyllästämä.

”Tiesin, että et ollut menettänyt voimiasi kuolleestamanauksessa. Ei kukaan menetä tuollaisia voimia ilman, että tarkoitan sitä”, Mihail sanoi.

”Mutta melkein uskoit minua. Jos olisin jaksanut näytellä vähän pidempään uskollista pientä alaistasi, niin olisin voinut tehdä mitä tahansa”, Lucius sanoi.

Mihail ei halunnut myöntää asiaa.

”Melkein tapoin sinut uudelleen”, Mihail sanoi.

”Se olisikin parempi kohtalo kuin olla sinun orjanasi”, Lucius sanoi.

”Mutta sinähän olet jo minun orjani. Halusit sitä tai et”, Mihail sanoi.

Kuolleestamanattu velho nauroi.

”Oletko seonnut tärähdyksestä?” Lucius kysyi.

”Oletko aivan varma, että olet se, joka on kontrollissa?” Mihail kysyi.

Kuolleestamanattu velho ei vastannut. Tämä vain pyöritteli päätään.

”Oletko aivan varma, että olet oma itsesi?” Mihail kysyi.

”Mitä oikein selität?” Lucius kysyi.

Mihail hymähti huvittuneena.

”Kuka sinä olet ja ketä palvelet?” Mihail kysyi.

”Joko sen unohdit? Niinkä pahasti löit pääsi?” Lucius kysyi.

”Vastaa kysymykseeni”, Mihail sanoi.

Kuolleestamanattu velho heilautti turhautuneena käsiään.

”Kuten varmasti hyvin muistat, minä olen Lucius Ignis”, Lucius sanoi.

”Ja ketä palvelet?” Mihail kysyi.

”Eikö se ole itsestäänselvää?” Lucius kysyi.

”Sano itsestäänselvyyskin ääneen, pyydän”, Mihail vastasi.

Kuolleestamanattu velho tuhahti.

”Tietysti palvelen Mihail Netronovaa, kuolleiden kuningasta”, Lucius sanoi.

Kuolleestamanattu velho IX

Betula nana, osa 434

Mihail pisti jääpiikin vielä kerran kuolleestamanatun velhon kylkeen ja jätti jääpiikin siihen. Hän kääntyi pois kuolleestamanatun velhon luota ja käveli ympäri huonetta saadakseen ajatuksensa liikkeelle. Kun hän palasi kuolleestamanatun velhon luokse, Mihail huomasi ettei tämä enää seurannut hänen liikkumistaan. Kuolleestamanattu velho oli tajuntansa rajamailla.

”Et ole näin heikko”, Mihail sanoi.

Mihail läpsäytti kuolleestamanattua velhoa otsalle herätelläkseen tätä. Läpsäytys auttoi hetkeksi, mutta hetken päästä kuolleestamanattu velho oli taas tajuntansa rajalla.

Ovelta taas kuuluva jyskytys keskeytti Mihailin ajatukset. Umpeen jäädytetyn oven vaimentama mumina oli vaativa. Mihail vahvisti oven takana olevaa jääkerrosta. Hän ei halunnut lisää häiriöitä.

Kuolleestamanatun velhon suhteen Mihailin täytyi keksiä jotakin uutta.

”Joko olet valmis yrittämään uudestaan?” Mihail kysyi.

Mihail poisti jääpalan kuolleestamanatun velhon suun edestä. Tämä hengitti helpottuneena.

”Kysyin, oletko valmis yrittämään uudestaan”, Mihail sanoi.

Kuolleestamanattu velho ei antanut Mihailille hänen kaipaamaansa vastausta.

”Vai haluatko, että murran mielesi lopullisesti?” Mihail kysyi.

Vaatimusta vastauksen saamiseen Mihail tehosti kiskaisemalla jääpiikin irti kuolleestamanatun velhon kyljestä. Tämä parahti kivusta. Mihail jäi odottamaan vastaustaan.

”En ymmärrä, arvon ruhtinas”, Lucius sanoi.

”Mitä et ymmärrä?” Mihail kysyi.

”Sitä, miksi kiusaatte minua näin. Alaisenne pitävät teitä niin suuressa arvossa ja  En ole tehnyt mitään teitä vastaan ja kidutatte minua kuin pahinta vihollisen vakoojaa”, Lucius vastasi.

Mihail painoi päänsä. Hän tiesi, että normaalisti hän ei kohdellut uusia kuolleestamanattuja samalla tavalla. Kuolleestamanattu velho ei kuitenkaan ollut normaali tapaus. Hän oli uskonut, että normaali kuolleestamanaus olisi riittänyt. Mutta nyt näytti siltä, että hänen täytyi murtaa velhon mieli lopullisesti, jotta pystyi hallitsemaan tätä ja tämän kykyjä.

”Alaisenne puhuvat sinusta niin kauniisti. Kuin olisitte jumala, joka on heidän pelastajansa”, Lucius sanoi.

Mihail jäi kuuntelemaan kuolleestamanatun velhon puhetta. Jokin äänessä oli muuttunut.

”Saatoin vain huokaista helpotuksesta, kun sinä lähetit heidät muualle täältä. En olisi jaksanut kuunnella sitä yhtään pidempään”, Lucius sanoi.

Mihailin silmät laajenivat. Hän ymmärsi, että kuolleestamanattu velho oli valehdellut koko ajan. Hän oli vetänyt roolia uskollisena kuolleestamanattuna kuin kiertelevän teatteriseurueen tähti. Ja he kaikki olivat ottaneet sen täydestä. Myös hän itse.

”Jos puhut Tammen seuraajista, niin he eivät ole minun alaisiani. He ovat Tammen alaisia”, Mihail sanoi.

Mihail nosti katseensa ylös paljastaakseen kuolleestamanatulle velholle tämän paljastuneen.

Se oli myöhäistä.

Kuolleestamanattu velho VIII

Betula nana, osa 433

Ovelta kuului kolmannen kerran koputusta, joka oli jo kovaa jyskytystä. Perään kuului kyselyjä siitä, oliko kaikki kunnossa.

”Jos tämä ei riitä, niin tarvitse lisää motivaatiota taikavoimiesi etsimiseen”, Mihail sanoi.

Kuolleestamanattu velho sanoi itkuaan keskeytymään sen verran, että sai vilkaistua Mihailia, jonka katse oli julma.

”Arvon ruhtinas, minä pyydän”, Lucius sanoi.

Itkun uuvuttama kuolleestamanattu velho joutui vetämään välillä henkeä.

”En minä osaa mitään taikoja”, Lucius sanoi.

”Lopeta tuo”, Mihail sanoi.

Mihail taikoi uuden jääkimpaleen, joka kiinnitti kuolleestamanatun velhon keskivartalon seinään.

”Mitä pidempään vastustelet, sitä enemmän joudut kärsimään”, Mihail sanoi.

Mihail loitsi jäästä itselleen lähes miekan mittaisen piikin ja otti sen käteensä.

”Ja minä myös tarkoitan sitä”, Mihail sanoi.

Kuolleestamanattu velho yritti rimpuilla irti, mutta tämä oli niin tiukasti kiinni, että se oli turhaa. Seuraavaksi tulisi avunhuudot, mutta Mihail esti sen taikomalla kääkimpaleen, joka peitti kuolleestamanatun velhon suun ja kiinnitti tämän pään seinään.

”Yhäkö olet sitä mieltä, ettei sinulla ole taikavoimia?” Mihail kysyi.

Kuolleestamanattu velho ei pystynyt enää vastaamaan, mutta mitään muutakaan ei tapahtunut.

”Oletan, että tuo tarkoittaa sitä, että vastustat edelleen”, Mihail sanoi.

Mihail astui kuolleestamanatun velhon luokse. Hän näki, että tämän silmakulmassa oli kyynel, joka valahti alas ja jäätyi poskelle osuessaan Mihailin loitsiman jään reunaan.

”Tämä tulee sattumaan”, Mihail sanoi.

Mihal käänsi kädessään olevan jääpiikin kohti kuolleestamanatun velhon kylkeä ja työnsi sen läpi tämän palaneesta ihosta. Kuolleestamanattu velho päästi mykistetyn kivunhuudon.

”Minun ei edes tarvitse pelätä sinun tappamistasi, koska voin vain manata sinut uudelleen eloon ja jatkaa”, Mihail sanoi.

Kuolleestamanatun velhon silmät kimpuilivat pelosta sekaisena.

”Sinun kanssasi taisteleminen oli varsin epämiellyttävää, koska olit eläessäsikin niin jääräpäinen, joten aion nauttia tästä mahdollisimman paljon”, Mihail sanoi.

Mihail veti jääpiikin irti kuolleestamanatusta velhosta ja pisti sen uuteen kohtaan ja hieman syvemmälle. Kuolleestamanattu velho päästi taas mykistetyn kivunhuudon. Mihail veti jääpiikin uudestaan ulos ja pisti uudestaan. Hän pisti uudestaan. Ja uudestaan.

Muutaman kymmenen piston jälkeen Mihail totesi, että jääpiikillä pisteleminen oli lopulta aika tylsää ja kuolleestamanatun velhon reaktiot kipuun alkoivat pikkuhiljaa vaimentua. Tämä oli turtumassa siihen kipuun, jota hän pistelemällä kykeni aiheuttamaan. Mihailin täytyi keksiä jotakin muuta, jolla saada kuolleestamanattu velho kallistumaan taikavoimiensa äärelle. Jos tämä ei niitä itse vielä tuntenut, niin kyllä niiden jossakin tämän sisällä piti olla. Mihail oli siitä varma.

Kuolleestamanattu velho VII

Betula nana, osa 432

Mihailin avustaja pyyhki sulkakynän puhtaaksi ja sulki mustepullon. Sitten hän keräsi kaikki paperit ja muut tarvikkeet takaisin kansioon, josta ne oli ottanut. Juuri kirjoittamansa paperin hän jätti sen ulkopuolelle, jotta muste ei sotkeentuisi ennen kuivumistaan.

”Noniin, valmista”, avustaja sanoi.

Avustaja nousi ja käveli tavaroinensa vaitonaisena ulos. Ovea sulkiessä tämä vielä vilkaisi Mihailiin, joka ei antanut merkkiä siitä että, olisi muuttanut mieltään. Ovi sulkeutui ja nukkumasalin hiljaisuus muuttui yhä painostavammaksi.

Lopulta hiljaisuuden rikkoi Mihailin liikahdus. Hän nousi seisomaan.

”Sanotte, ettei teillä ole tietoa taikavoimistanne”, Mihail sanoi.

”Kyllä, arvon ruhtinas. Toivoisin, että myös uskoisitte minua”, Lucius sanoi.

”Pahoittelen, mutta aion testata teitä”, Mihal sanoi.

Mihail loitsi pienen loitsun, joka jäädytti makuusalin oven kiinni. Sitä ei saisi kukaan auki ilman muurinmurtajaa.

”Eikä kukaan pääse meitä häiritsemään”, Mihail sanoi.

Kuolleestamanattu velho nousi pelästyneenä seisomaan ja veätytyi kohti makuusalin seinää. Perääntymismatkaa ei ollut kahdenkaan askeleen vertaa.

”Arvon ruhtinas, minä pyydän”, Lucius sanoi.

”Älkää pyytäkö, vaan kertokaa totuus”, Mihail sanoi.

Mihail loitsi pienen jääkimpaleen, joka jäädytti kuolleestamanatun velhon käden makuusalin seinään kiinni.

”Minä kerron totuutta koko ajan”, Lucius sanoi.

Kuolleestamanattu velho yritti irrottaa seinään kiinni jäätynyttä kättään, mutta pelkillä käsivoimilla se ei onnistunut. Samalla Mihail Loitsi uuden jääkimpaleen, jolla kiinnitti kuolleestamanatun velhon toisen jalan myös seinään.

”Älkää, arvon ruhtinas”, Lucius sanoi.

Heidän puheensa oli alkanut muuttumaan kohti huutoa ja äänet olivat kantautuneet myös käytävään. Mihail ei välittänyt koputuksesta tai huhuilusta, vaan loitsi taas yhden jääkimpaleen, jolla kiinnitti kuolleestamanatun velhon toisen käden seinään. Perään hän loitsi neljännen, jolla kiinnitti myös tämän toisen jalan paikoilleen lattiaan.

”Ei, päästä minut”, Lucius sanoi.

Oveen koputettiin taas, nyt kovempaa.

”Pääset irti itsekin, kun vapautat taikavoimasi”, Mihail sanoi.

”Ei minulla ole sellaisia”, Lucius sanoi.

Mihail pudisti päätään.

”Kyllä sinulla on, minä tiedän sen”, Mihail sanoi.

”Mutta kun ei ole”, Lucius sanoi.

Kuolleestamanattu velho alkoi itkeä.

Kuolleestamanattu velho VI

Betula nana, osa 431

Mihail tarkkaili kuolleestamanatun velhon reaktiota, joka jäi näkymättä.

”Olkoon siis niin, arvon ruhtinas”, Lucius sanoi.

”Jos se ei herätä sinussa mitään vastustusta?” Mihail kysyi.

Kuolleestamanattu velho muuttui varovaisemmaksi.

”Yritättekö saada minusta jonkinlaisen reaktion irti, arvon ruhtinas?” Lucius kysyi.

Kysymyksestä Mihail tiesi puskeneensa liian pitkälle. Nyt hän tuskin saisi kuolleestamanatusta velhosta irti suurempaa reaktiota, sillä tämä osasi olla varovainen. Jos mitään vaaraa ylipäätään oli olemassa.

”Pahoittelut, halusin testata sinua”, Mihail vastasi.

”Se on ymmärrettävää, arvon ruhtinas. Olen ymmärtänyt alaistesi puheista, että olin ennen kuolemaani voimallinen velho”, Lucius sanoi.

Mihail pysähtyi kuolleestamanatun velhon lauseen äärelle. Tämä ei ollut vielä testannut taikavoimiaan kuolleestamanauksen jälkeen.

”Toivon, että olisitte voimallinen velho vielä kuolemannekin jälkeen”, Mihail sanoi.

”Arvon ruhtinas odottaa minulta liikoja”, Lucius sanoi.

”En odota, tiedän”, Mihail sanoi.

Kuolleestamanattu velho levitteli käsiään.

”Mutta minun kai pitäisi tietää, jos minulla olisi taikavoimia”, Lucius sanoi.

Mihail ei ollut täysin varma oliko kuolleestamanatun velhon reaktiot aitoja vai halusiko tämä peitellä taikavoimiaan, koska tiesi mihin niillä kykeni.

”Ehkä tiedätkin”, Mihail sanoi.

”Ja valehtelisin teille, arvon ruhtinas?” Lucius kysyi.

Mihail ei vastannut. Sen sijaan hän hän kääntyi avustajansa puoleen.

”Voitte jättää meidät kahden kesken”, Mihail sanoi.

Avustaja vaikutti yllättyneeltä ja myös hieman järkyttyneeltä.

”Oletteko varma, arvon ruhtinas?” Avustaja kysyi.

”Olen”, Mihail vastasi.

”Tietysti, arvon ruhtinas”, avustaja sanoi.

Avustaja ei ollut aivan varma mitä tekisi seuraavaksi.

”Voinko kirjoittaa keskustelun loppuun ja poistua sitten?” Avustaja kysyi.

”Voitte. Ottakaa muistiinpanot ja kirjoitusvälineet mukaanne”, Mihail vastasi.

Avustaja nyökkäsi ja ryhtyi kirjoittamaan. Vain sulkakynän raapustus rikkoi hiljaisuuden, joka oli asettunut nukkumasaliin. Kuolleestamanattu velho vältteli Mihailin katsetta ja oli varuillaan. Mihail puolestaan odotti hetkeä, jolloin voisi toimia rauhassa.